Ylivelkaantuneen päiväkirja

Rakas päiväkirja, 

Tässä vaiheessa, kun asia on vielä tuore ja olen parhaillaan tapahtumien keskipisteessä, ajattelin kirjoittaa ylös kaikkia niitä moninaisia tunteita ja tuntemuksia, mitä velkatilanne ja ulosotto minussa herättää, jotta ne jäävät säilöön ja muistiin.  

Ihan ensimmäisenä mieleen nousee pelko. 

Pelko oman elämän ja oman talouden hallinnan menettämisestä. Sinun rahasi eivät enää ole sinun rahaasi, vaan ulosottolaitoksen. Et voi enää päättää mitä rahoillasi teet vaan se päätetään puolestasi.

Pelko oman kodin menettämisestä. Omistan mieheni kanssa puoliksi vanhan omakotitalon. Kodin menettämisen pelko yhdessä luottotietojen menettämisen pelon kanssa olivat ne seikat, minkä vuoksi yritin selvitä vanhojen velkojen maksusta uuden velan ottamisella  ja yritin järjestellä lainojani isommaksi kokonaisuudeksi. Jälkiviisaus on paras viisaus; yritin vain pitkittää väistämätöntä. Kun asiat ajautuivat siihen pisteeseen, että ulosotto uhkasi, pelko oman kodin menettämisestä oli pahin. Siinä vaiheessa luottotiedot olivat jo menneet, eikä siihen kuollut. Luottotietojen menettäminen ei tuntunut missään. Sain kirjeen Asiakastiedolta, siinä se. Tottakai se saattaa vaikeuttaa elämää jollain lailla tulevaisuudessa, mutta se ei kuitenkaan TUNTUNUT lopulta miltään. 

Pelko köyhyydestä ja rahattomuudesta. 
Mitä jos rahat eivät riitä enää ulosoton alkamisen jälkeen? Saanko pakolliset laskut maksettua? Mitä jos ei ole rahaa ruokaan, autoon, muihin välttämättömyyksiin? Tuleeko minusta nyt virallisesti köyhä?

Pelko työpaikan menettämisestä. 
Jos työnantajani saa tietää velkomustuomioista ja ulosotosta, saan potkut. Pystyykö ulosottomiehen kanssa sopimaan maksusuunnitelman, ettei palkan maksukieltoa lähde työnantajalle? Mitä teen, jos saan potkut? Mistä löydän uuden työpaikan? Keski-ikäinen, luottotiedoton asiantuntija ei varmasti houkuttele rekrytoijia - ainakaan omalta alaltani.

Toisena tulee epätietoisuus. 

Mitä nyt tapahtuu? Miten perintä- ja ulosottoprosessit etenevät? Mitä minun pitää tehdä? Mitä ylipäänsä voin tehdä? Mistä löydän kaiken sen tiedon mitä tarvitsen?
Tässä törmäsinkin ongelmaan, ettei tietoa tahtonut löytyä mistään ja kun löytyi, ei sitä tietoa, mitä tarvitsin. Internetistä löysin Takuu-Säätiön sivut ja oikeuslaitoksen ulosotto -sivut, jotka tavasin läpikotaisin. Kaikkeen en silti saanut vastauksia. Jouduin itse selvittämään todella paljon asioita. Siinä yksi syy miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia, jotta joku muu samassa tilanteessa oleva voi löytää vastauksia kysymyksiinsä täältä.

Epäonnistumisen tunne. 
Olen totaalisesti epäonnistunut elämässä. Luuseri, ihmishylkiö, täysi nolla. Luottotiedoton siis ihmisarvoton.

Epäuskoisuus. 
Miten minulle voi käydä näin? Miten onnistuin sotkemaan asiani näin pahasti?

Häpeä. 
En voi kertoa kenellekään tästä, en edes lähimmille ihmisille. Ainoa kenen kanssa olen voinut jutella asiasta on velkaneuvoja. Säälittävää. Mitä jos joku saa tietää?

Näköalattomuus. Kaikki haaveeni ja tulevaisuuden suunnitelmani murenivat hetkessä. Tässäkö tämä elämä oli? Mitä odotettavaa minulla enää on? En välttämättä selviä veloistani kuin nippa nappa ennen eläkeikää, miten pärjään? En voi säästää enää vapaaehtoista eläkevakuutusta, miten tulen pärjäämään eläkkeelläni? Tosin ulosotto ei nähtävästi voi viedä kertynyttä eläkesäästöä, ainakaan vielä, kun se ei sopimuksen mukaan ole nostettavissa ennen tiettyä, määrättyä eläkeikää. 

Kaikki tunteet laidasta laitaan ovat pääasiassa synkkiä, epätoivoisia ja surullisia. 

Yksi ainoa hyvä tunne löytyy ja se on helpotus. Osaltaan tunsin suurta helpotusta, kun asiat alkoivat purkautua. Velan ottaminen loppui maksuhäiriöön. Ja kun olin jutellut ulosottomiehen kanssa ja selvisi, etteivät he lähde myymään taloamme (ainakaan toistaiseksi) koska asuntovelkaa on niin paljon talon myyntihintaan nähden vielä jäljellä, se helpotti. Ja se, ettei minun tarvitse kuukausittain miettiä, mitä lainaa lyhennetään ja kuinka paljon ja mitä pitää jättää maksamatta. Nyt joku muu päättää mille velalle palkasta ulosmitatut varat käytetään. Asia ei ole enää minun käsissäni.

Koko tunneskaala on varmaan käyty ja tullaan käymään läpi tässä prosessin aikana. Edelleen aina nousee noita pelon ja epäonnistumisen tunteita pintaan, mutta niiden kanssa pitänee nyt vain oppia elämään. Ja kun tilanne vakiintuu, niidenkin suhteen varmaan alkaa helpottamaan. 💓