torstai 23. lokakuuta 2025

Lukuvinkkejä

Lupasin teille viimeksi postata parhaimmista talous- ja velka-aiheisista kirjoista, joita olen lukenut tässä matkan varrella. Samalla paljastan, mikä kirja on tällä hetkellä luettavana. 

Joutuessani ulosoton asiakkaaksi keväällä 2019, tai jo oikeastaan puolisen vuotta sitä ennen, aloin tutkimaan velkaantumiseen ja nimenomaan ylivelkaantumiseen liittyviä asioita netistä ja kirjoista. Lukemani ja oppimani pohjalta ymmärsin, etten ollut siihen astisessa elämässäni ymmärtänyt rahasta ja henkilökohtaisen talouden hoidosta yhtään mitään. Aloin opetella rahaan, rahankäyttöön, budjetointiin, velkojen maksuun, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä asioita. Samoin opiskelin, miten ulosotto toimii, mitä vaihtoehtoja ylivelkaantumistilanteesta on selvitä jne. Lukemani ja oppimani pohjalta saamiani ajatuksia aloin kirjata tänne blogiin. 

Kaikkein suurin merkitys tällä matkallani on ollut amerikkalaisen Dave Ramsayn kirjalla "The Total Money Makeover". Löysin kirjailijan ja hänen kirjoittamansa oppaan ihan sattumalta googlaillessani aiheesta tehtyjä juttuja ja blogeja. En enää muista, kuka sitä netissä suositteli, mutta siitä heräsi uteliaisuus kaivaa lisää tietoa. Kirjaahan ei löytynyt mistään suomalaisesta kirjastosta eikä kirjakaupoistakaan alkuun, mutta Adlibriksestä sen viimein sain tilattua. Kirjaa ei ole suomennettu eli luin sen englanninkielisenä. Kirjasta on viime vuonna (2024) tehty uusi painos. 

Kirja opetti minulle todella paljon siitä, miksi en ole osanut aiemmin raha-asioitani oikein hoitaa ja mitä minun tulisi tehdä, että saan talouteni taas kuntoon. Velkojen vyöryttäminen lumipallotekniikalla oli silmiä avaava metodi ja tämän kirjan avulla aloin ymmärtämään paremmin korkoa korolle -ilmiötä ja miten se voi toimia myös sinua vastaan. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kehittyä paremmiksi oman talouden hallinnassa. 

Mikäli englanninkieli tuntuu hankalalta, tämän kirjan oppien pohjalta on tehty lyhennetty suomenkielinen opas nimeltä "Talous kuntoon - kohti velatonta elämää", jossa on metodit selitetty selkeästi suomeksi ja jätetty pois sellaiset jenkkiyhteiskuntaan liittyvät asiat, jotka eivät ole oleellisia täällä meillä. Iso suositus tälle, pääset nopeasti alkuun oman talouden kohentamisessa!

Psst! Opas löytyy yhteistyökumppanini verkkokaupasta https://budgetapu.fi. Sen saa nyt koodilla SYKSY25 alennettuun hintaan alle kympillä, joten kannattaa hyödyntää tilaisuus. 

Muutama muukin tosi tärkeä kirja matkallani on ollut:

"Kaikki rahasta", Julia Thurén, 2018 - todella hyvin kirjoitettu varsin monipuolinen teos rahasta, rahankäytöstä ja säästämisestä. Kirjailija muun muassa kertoo, miten säästi vuodessa kymppitonnin. Iso suositus tälle. 

Robert T.Kiyosaki: "Rich dad, poor dad", 2017. Tämä on kulttimaineeseen ja bestselleriksi noussut kirja, jossa kirjailija kertoo, mitä rikas isä opettaa lapsilleen rahasta, mitä köyhä isä ei. Itselle se ei oikein uponnut, ehkä siksi, että on kuitenkin enemmän filosofinen ja kertomuksellinen. Mutta ihan hyvä lukukokemus kuitenkin.  

Mikko Sjögrenin kirja: "Tunne taloutesi Tunnetaloutesi. Rahan käytön salaisuus, jota sinun ei haluta tietävän", 2013, kustantaja Valmennusyhtiö Varapuu. Mikko Sjögren on Valmennusyhtiö Varapuun omistaja ja pitää mm. Rahataidot-kursseja. Tämä on todella selkeä kirja oman henkilökohtaisen talouden saamisesta kuntoon ja avaa nimenomaan tunnepuolen asioita ja käytännön neuvoja liittyen säästämiseen ja kuluttamiseen. Tässä kirjassa on muuten käytetty kassavirtakaavio -mallia, jonka edellä mainittu Robert T.Kiyosaki on luonut. Suosittelen lukemaan. 

Asunmaa, Sammalisto: "Viisas pääsee vähemmällä taloudessakin : miten teet oman talouden hallinnasta, säästämisestä sekä sijoittamisesta helppoa ja hauskaa", 2021. Tämä on helppolukuinen perusteos henkilökohtaisen talouden hoitoon ja kirjassa käydään myös kattavasti läpi eri sijoitusinstrumentit, kuten rahastot ja osakkeet, hyötyineen ja haittoineen, jotta jokainen voi löytää itsellensä sopivan tavan sijoittaa. Suosittelen lukemaan. 

Jenny Rostain:"Luottohäiriö", 2022. Tämä kirja avaa ulosottovelallisten ja luottotiedot menettäneiden tilanteita eri näkökulmista. Kirjaan on haastateltu useita mielenkiintoisia henkilöitä ulosottolaitoksesta valtiovarainministeriöön ja Takuu-Säätiöstä Suomen Pankkiin. Mielenkiintoinen luettava, kertoo hyvin ylivelkaantumisen laajasta ongelmasta Suomessa ja eri tahojen näkökantoja, miten tilanne saataisin paremmaksi.  

Ja vielä viimeisenä , eikä suinkaan vähäisempänä, listalle pääsi Ilana Aallon "Paikka kaikelle: mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan", 2022. Ammattijärjestäjän kirjoittama kirja kodin tavarapaljouden taltuttamisesta ja järkevämmästä kuluttamisesta. Tämä jos mikä on tiiviisti aiheeseen liittyvä teos, koska ylivelkaantuminen johtuu todella usein siitä, että kulutetaan yli varojen. Kun ostohousut ja -hatut riisutaan ja mietitään tarkemmin mihin rahaa laitetaan, syntyy pakostikin säästöjä, joilla voidaan maksaa pois velkoja. Iso peukku ja suositus tälle kirjalle, voit laittaa raha-asioiden lisäksi myös kodin järjestykseen. 

Samaan genreen liittyy myös Julia Thurénin uudempi kirja "Kaikki Kuluttamisesta", 2021.  Siinä pohditaan, miksi pitää kuluttaa kuin viimeistä päivää ja mistä voisi karsia. "Älä osta mitään turhaa roskaa", sanoo kirjailija itselleen ja lukijoille ja pureutuu nykyihmisen kulutuskäyttäytymiseen ja rahankäyttöön. Suositus myös tälle, hyvin kirjoitettu ja lähellä sydäntäni koska luontoarvot.  

Paljon muitakin kirjoja on käsieni läpi tässä vuosien aikana kulkenut ja elämääni rikastuttanut, mutta tässä tuli nyt näitä tärkeimpiä aihepiiriin sopivia. Suomalaiset lukevat nykyään muutenkin ihan liian vähän, Pisa-pisteet ovat menneet koko ajan alamäkeä. Joten kannustan lukemaan ja sivistämään itseään ja opettelemaan uusia rahataitoja!

Ja lopuksi vielä paljastus: mitä luen juuri tällä hetkellä?

Esa Juntusen kirjaa "Vaurastu viisaasti", joka on melko tuore julkaisu vuodelta 2024. Esa Juntunen kirjoittaa Omavaraisuus-blogia ja on kirjoittanut aiemmin kirjan "Viisas sijoittaja". Hän on sijoittaja, joka on kerännyt yli puolen miljoonan varallisuuden kolmekymppisenä. 

Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, en ole vielä ehtinyt lukea puoliakaan, mutta tempaisee kyllä mukaansa. Sijoittaminen on sellainen asia, mihin aion itsekin tosissani enemmän panostaa sitten kun velkajärjestely on taputeltu. Siihen asti harjoittelen vain pikkusummilla, toki nekin säännöllisesti kuukausittain, että kyllä niistäkin jo pieni puro tässä ajassa kertyy. 

Lukemisiin! 

P.S. Muista hyödyntää koodi SYKSY25 verkkokaupassa www.budgetapu.fi ja hanki itsellesi rahataitoja kehittävää luettavaa.

Photo by Pixabay


 







torstai 16. lokakuuta 2025

Ulosottovelallisten määrä kasvussa

Viime viikolla on syksy alkanut selvästi, on ollut syysmyräkkää, puut ovat kauniissa ruskavärityksessä, iltaisin ja aamuisin on jo oikeasti pimeää ja lisää valoja tarvitaan. Synkkää on ollut myös median uutisointi viime aikoina: sotaa, huumeongelmaa ja ulosottoa. Onneksi Gazan tilanteessa on nyt hieman valoa näkyvissä ja toivottavasti jonkinlainen rauha saadaan aikaan ja tappaminen loppuu. Vielä kun sama tapahtuisi Ukrainassa, niin olisi jo asiat paremmalla mallilla. Huumeongelmaan en tässä puutu, en ole sen alan asiantuntija, joten jäljelle jää ulosotto. 

Tässä aiheessa voin todeta olevani ainakin jonkinasteinen kokemusasiantuntija reilun viiden vuoden ulosoton kokemuksella. Sen lisäksi olen opiskellut paljon kaikkea ylivelkaantumiseen ja siitä selviämiseen liittyvää. Seuraava  postaukseni koskeekin kirjallisuutta - annan teille lukuvinkkejä parhaimpiin lukemiini kirjoihin tähän aihepiirin liittyen. Joten, Stay tuned - pysykäähän kanavalla! 

Ulosottoon liittyvää uutisointia on tosiaan ollut enenevässä määrin taas tässä syksyllä. Ja mikä ettei olisi, onhan suomalaiset velkaantuneet ihan hurjaa tahtia viimeisten vuosien aikana. Enkä viittaa tällä nyt julkiseen velkaan ensinkään.

Ulosottolaitos kertoi maanantaina, että ulosottovelallisten määrä on kasvussa. Syyskuun lopussa määrä oli 4 % viime vuoden vastaavaa ajankohtaa korkeampi. Ennusteen mukaan ulosottovelallisten määrä ylittää vuoden lopussa jo 600.000. Huh! 

Tuosta 90 % eli n. 540.000 on luonnollisia henkilöitä ja 10 % yhteisöjä ja yrityksiä.  Noin 40 %:lla velallisista velan määrä on alle 1.000 euroa. Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa niiden ulosottovelallisten määrä, joilla velkaa on paljon - yli 50.000 euron velkoja oli viime vuonna 13,6 %:lla luonnollisista henkilöistä. En tiedä onko tähän lukuun tulossa tänä vuonna suuria muutoksia, mutta tämä määrä olisi laskennallisesti viime vuoden lukujen pohjalta n. 73.440 velallista. Kun tähän vielä lisätään ne 21,9 %, joilla on velkaa 10.000-49.999 euroa eli n. 118.260 henkilöä, meillä on jo 191.700 henkilöä, joilla on velkaa ulosotossa yli 10.000 euroa. Tämä on kyllä tosi paljon - ihan liian paljon. Se on yli 1/3 kaikista ulosotossa olevista luonnollisista henkilöistä. 

Uusia velallisia ulosottoon tulee vuosittain keskimäärin n. 30 %. Tämä tarkoittaa, että "vanhoja" pidempään kuin vuoden ulosotossa olevia on loput eli n.70 %. Suunnilleen 378.000 henkilöä on ulosotossa pidempään kuin vuoden - osa heistä varmasti sen 15-20 vuotta, minkä kestää, että velat lopullisesti vanhenevat. Tosi surullista. 

Eilen Yle kertoi nettisivuillaan, että kiinteistöjen ulosotot ovat kovassa kasvussa ja haastatteli johtavaa kihlakunnanvoutia Antti Soinista Ulosottolaitoksen Itä-Suomen toimintayksiköstä, joka kertoi, että ihmisten velkaantuminen on näkynyt jo 15 vuoden ajan. 

– Ihmisille on alkanut tulla paljon kulutusluottovelkoja. Kymmenientuhansien eurojen kulutusluottoja on myönnetty yksittäisille ihmisille, joilla ei alkujaankaan ole maksukyky riittänyt, kertoo Soininen.

Ulosottolaitos on myynyt kiinteistöjä tähän mennessä jo enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi käsittelyjonossa realisointia odottamassa on satoja kohteita, eikä ulosottolaitos saa jonoa purettua. Ulosmitatut kiinteistöt ja asunto-osakkeet odottavat pitkään myyntiä ja myyntiajat  ovat pitkiä. Tämän ymmärtää hyvin, onhan koko maassa vallitseva työttömyys ja epävarmuus omiaan, etteivät ihmiset uskaltaudu asuntokaupoille. 

Lisäksi vielä kolmas uutinen samaan aihepiiriin liittyen: Ruokavirasto kertoi, että arviolta vain joka toinen Suomen koirista on ilmoitettu Koirarekisteriin. Siellä ihmeteltiin tätä, kun koiran ilmoittaminen rekisteriin on nopea ja helppo toimenpide, joka maksaa vain kymmenen euroa. No, siinä yksi vastaus rekisteröimättömyyteen, ottamatta kantaa muihin syihin: jos oikeasti olisi haluttu, että kaikki koirat sinne ilmoitetaan, ilmoittamisen olisi alun perinkin pitänyt olla maksutonta. Jos olet vähävarainen ja ulosotossa, niin tuo 10 euronkin ylimääräinen maksu (jolle et saa edes mitään vastinetta!) voi olla liikaa. 

Palataan seuraavassa postauksessa taas vähän positiivisempiin aiheisiin lukuvinkkien merkeissä. Tsemppiä kaikille synkkyydestä huolimatta ja hyvää syksyä!

Photo by Pixabay







Motivaatiopäivä

Tällä viikolla vietettiin taas kansallista veropäivää, kun viime vuoden verotiedot julkistettiin. Olen kuullut monen puhuvan myös kateuspäiv...