perjantai 25. elokuuta 2023

Lausumia velkajärjestelyhakemusta koskien

No niin, sieltä sitten tuli niitä lausumia velkojilta koskien velkajärjestelyhakemustani. Itse asiassa kahdelta taholta, joista toinen oli vain tämän hetkisen velkasaldon ilmoitus. Yksi velkajärjestelyä vastustava lausuma tuli perintätoimistolta, joka edustaa kolmea eri velkojaa. 

Velkaneuvoja  preppasi minua jo etukäteen, että lausumat ovat yleensä varsin rankkaa luettavaa ja niinhän siinä kävi. Kyllä sitä tekstiä lukiessa tunsi itsensä niin huonoksi ja epäonnistuneeksi yhteiskunnan pohjasakaksi kuin vain voi, vaikka kuinka yritin ottaa vaan asiat asioina. 

Se mikä oli odotettavissakin on, että velkojat vetoavat velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan mukaiseen esteeseen. Kyseinen kohta kuuluu näin: "Velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velkojen perusteesta ja syntyolosuhteista, velallisen tavasta hoitaa talouttaan tai muista seikoista voidaan päätellä olevan todennäköistä, että velallinen on velkaantunut harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tai velallisen velkaantumiseen johtaneita toimia voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää piittaamattomina ja vastuuttomina ottaen huomioon velallisen ikä, asema ja muut olosuhteet sekä se, ovatko luotonantajat toimineet vastuullisesti."

Ymmärrän lausuman antaneiden tahojen halun saada este velkajärjestelylle vahvistettua, jotta maksuaika C-veloille olisi viisi vuotta kolmen vuoden sijaan. Tällöin velkojat tulevat saamaan huomattavasti suuremman suorituksen veloille kuin kolmessa vuodessa. Ja mikäli käräjäoikeus hyväksyy esitetyn esteen ja tekee päätöksen velkajärjestelyn aloittamisesta, tämä tarkoittaa automaattisesti viiden vuoden maksuaikaa C-veloille eli tavallisille, vakuudettomille veloille (kaikki ulosotossa ja ulosoton ulkopuolella olevat vakuudettomat velat). 

Muutama virheellinen tieto lausumaan sisältyi,  jotka sitten velkaneuvojan kanssa laatimassamme vastineessa kiistimme ja oikaisimme. Lisäksi kiistimme sen, että velallinen olisi harkitusti velkaantunut velkajärjestelyä silmällä pitäen. 

Velkajärjestelylain 10 a §:ssä todetaan, että: "Velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta."

Nämä painavat syyt olemme osoittaneet sekä alkuperäisessä velkajärjestelyhakemuksessa että antamassamme vastineessa. 

Seuraavaksi laatimamme vastine menee sitten käräjäoikeudelle, jonka jälkeen käräjäoikeus antaa jollain aikavälillä tuomionsa: myönnetäänkö velkajärjestely vai hylätäänkö hakemus.  

Yhtään en tiedä, kuinka kauan tuomion saamiseen menee aikaa, tuleeko se kuukauden tai kahden sisällä vai meneekö vielä pidempään. Eli taas vaan odotellaan. Ja maksellaan sillä välin velkoja niin paljon kuin pystytään. Tässähän täytyy valmistautua myös siihen, että velkajärjestelyhakemus hylätään, jolloin velkojen maksu jatkuu kuten tähänkin asti. 

Henkinen jaksaminen on varsin lujilla, mutta täytyy vaan uskoa, että asiat tulevat jollain aikavälillä järjestymään.

Photo by Unsplash



torstai 17. elokuuta 2023

Tulipalojen sammuttelua

Elokuussa ja alkusyksystä sammutellaan tulipaloja. Enkä nyt tarkoita, että olisin liittynyt paikallisen VPK:n riveihin, vaan puhun henkilökohtaisesta taloudesta. 

Kun budjetti on tiukka ja maksuja rästissä, sitä pystyy maksamaan vain sen verran, kun rahaa on käytettävissä. Tällöin täytyy aika rankallakin kädellä priorisoida, mitkä laskut ovat elintärkeitä ja pitää maksaa ensin ja mitkä maksetaan sitten, jos rahaa vielä jää. Itse kutsun tätä tilannetta  tulipalojen sammutteluksi. Sillä sitähän se on: maksetaan kaikkein tärkeimmät maksut ensin, jotta tuli ei pääse leviämään. 

Miten ihanaa olisi, kun saisi kaikki laskut aina maksettua eräpäivinään eikä tarvitsisi siirrellä eräpäiviä tai sopia maksusuunnitelmia. Elämä olisi vähän helpompaa kuin ainaista tulipalojen sammuttelua. Jäisi vähän jotain säästöönkin. No, tähän pyritään ja tätä kohti ollaan menossa! 

Silloin kun itsellä tai perheenjäsenellä on epäsäännölliset tulot, eikä joka kuukausi ole käytettävissä yhtä paljon rahaa laskujen maksuun, voi helposti käydä niin, että toisina kuukausina rahaa ei vain riitä kaikkien maksujen kattamiseen. Silloin täytyy priorisoida ja maksaa kaikkein tärkeimmät ensin, kuten asuminen ja ruoka. Ja ajoneuvovero, jotta auto ei joudu käyttökieltoon. 

Meillä on tällainen tilanne ja koska olen ylivelkaantunut, ei myöskään käy niin hyvin, että kun jossain toisessa kuussa tulee reilummin rahaa, saisi kaikki maksettua ja siitä jäisi vielä säästöön seuraavien kuukausien tarpeita varten. Mikäli talouteni olisi tasapainossa, tekisin juuri niin, että hyvinä kuukausina laittaisin jemmaan sellaisia kuukausia varten, kun tulot ovat pienemmät. Ikävä kyllä tällä hetkellä kaikki mikä tulee, menee, eikä aina edes riitä. 

Niinpä tällä hetkellä sammuttelen tulipaloja. Eli makselen velkojen lyhennyksiä, jotka ovat jääneet rästiin. Olen nyt joka kuukausi saanut aina yhden kiinni eli saanut maksettua velan ajan tasalle. Vielä tässä ja ensi kuussa on töitä tehtävänä, jotta saadaan kaikki taas ajan tasalle. Sitten saattaa jo syksyn aikana tuo velkajärjestelyasiakin edetä. 

Mikäli velkajärjestely myönnetään, tuomiosta alkaa kulua ns. rauhoitusaika, jonka aikana velkoja ei saa maksaa velkojille, vaan maksuvaran verran pitää siirtää sivuun ja säästää siihen saakka, kunnes maksuohjelma on vahvistettu käräjäoikeudessa. Tästä syystä makselen nyt kaikki rästiintyneet maksut ajan tasalle as soon as - koska rauhoitusaikana niitä ei saa maksaa. Toki tässä meillä on käytössä porsaan mentävä reikä eli kanssavelallinenhan voi yhteisten velkojen osalta maksaa kuukausierät ajallaan, vaikka itse en niin saa tehdä.  

Niiden velkojen osalta, mitkä ovat ulosotossa, maksaminen jatkuu normaalisti, mutta ulosottomies ei tilitä maksuja eteenpäin velkojille, vaan pidättää ne siksi aikaa, kunnes maksuohjelma on vahvistettu ja toimii sitten sen mukaisesti. Lisäksi tulee huomioida, että mikäli ulosottoon menee kuukaudessa vähemmän kuin arvioitu maksuvara tulee olemaan, erotus tulee itse säästää ja pitää erillään jemmassa, jotta raha löytyy sitten kun maksuohjelman mukaiset suoritukset alkavat. 

Itse aion avata yhden uuden tilin pankkiini tätä varten, johon siirrän kuukausittain maksuvaran verran ja maksan sitten maksuohjelman mukaiset suoritukset kuukausittain sieltä. Mutta nyt hyppäsin jo asioiden edelle, katsotaan nyt ensin kuinka ämmän käy :)

Sillä välin, mene metsään ja kerää mustikat, puolukat, kanttarellit ym. metsän antimet talteen! Ja halaa samalla 70-vuotiaita vankkoja mäntyjä ja ota ikiaikaisesta luonnosta voimaa syksyyn.

Photo by Unsplash






tiistai 1. elokuuta 2023

Velkajärjestelyhakemus etenee

Velkajärjestelyhakemuksen suhteen tapahtui jo etenemistä. Tosi nopeasti, odotin, että vasta syksyllä voisi jotain sieltä kuulua. Velkajärjestelyhakemus siis jätetty toukokuussa käräjoikeudelle. Juttelin velkaneuvonnan kanssa ja olivat sitä mieltä, että näin ydinkesällä eivät riita-asiat välttämättä etene, joten aikaa jää näille muille "vähemmän tärkeille" hakemusasioille. Hyvä minulle. 

Prosessi etenee siten, että suurimmille velkojille ja kanssavelalliselle on varattu tilaisuus lausua kirjallisesti velkajärjestelyhakemuksesta. Lausumat tulee toimittaa käräjäoikeudelle tässä elokuun alussa eli seuraavaksi sitten minulle tulee tiedoksi nämä lausumat eli mahdolliset velkajärjestelyn vastustukset. 

Sen jälkeen minulle on varattu mahdollisuus antaa vastine lausumille. Tämän vastineen laatimiseen saa tarvittaessa apua velkaneuvojalta ja kuulin, että se kannattaa tehdä yhdessä velkaneuvojan kanssa.  

Velkojat kuulemma vastustavat hyvin usein ja varsin voimallisesti velkajärjestelyhakemuksia ja heidän tavoitteenaan on useimmiten saada kirjattua este järjestelylle, jotta velallisen maksuaika on viisi vuotta tuon minimi kolmen vuoden sijaan. Luonnollisesti, koska näin heillä on mahdollsuus saada enemmän suorituksia saatavalleen. 

Jatkan postauksia velkajärjestelyprosessini etenemisestä täällä blogissa heti, kun jotain uutta tapahtuu. Näin kaikille kiinnostuneille avautuu tämä prosessi käytännönläheisesti ja toivon, että muutkin hankalassa velkatilanteessa olevat uskaltautuvat lähteä hakemaan velkajärjestelyä. 

Tällä hetkellä tuntuu, että mikäli velkajärjestelyyn pääsisin, se olisi kyllä kuin lottovoitto, toki tässä pelissä todennäköisyydet voittoon ovat lottopelejä huomattavasti suuremmat (50/50). Nähtäväksi jää, miten käy. 

Mukavaa kesän jatkoa!

Photo by Unsplash





perjantai 16. kesäkuuta 2023

Pitää olla huolissaan

Euroopan keskuspankki ilmoitti eilen nostavansa jälleen ohjauskorkoaan. EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko on nyt 4 %. Euriborit ovat vielä jonkin verran tämän alle, paitsi 12 kk:n euribor, joka lähentelee jo 4 %:ia. Kun euriborin päälle isketään vielä pankin marginaali, ei ihme, että asuntovelalliset ovat huolissaan. 

Mutta ulosottovelallisen se vasta pitääkin olla huolissaan. Heinäkuun ensimmäinen päivä nimittäin tarkastetaan taas lain mukainen viivästyskorko, joka on siis tuo EKP+7 %. Muistatte varmaan aikaisemmat nollakorkojen vuodet, jolloin tuohon 7 %:iin ei lisätty mitään. Sittemmin siihen on tullut korotusta 2,5 % viivästyskoron ollessa tällä hetkellä 9,5 %.
Heinäkuun alusta lukien tuo viivästyskorko onkin sitten jo 11 %. Eli EKP 4 %+7 %. Ja tällä mennään sitten joulukuun loppuun saakka. 

Markkinat odottavat tällä hetkellä Euroopan keskuspankilta vielä ainakin yhtä 0,25% koronnostoa tälle vuodelle, joten se vaikuttaa taas ensi vuoden alusta lukien viivästyskorkoon siten, että viivästyskorko olisi sitten 11,5 % (kun viivästyskorko pyöristetään lähimpään puoleen prosenttiyksikköön). 

Tein juuri laskelmat, miten ulosoton viivästyskoron nousu 9,5 %:sta 11 %:iin vaikuttaa omassa tilanteessani. Ulosottovelkaa on tällä hetkellä  melko tarkalleen 108.000 euroa. 9,5 %:n viivästyskorolla tuo summa kasvaa vuodessa korkoa 10.260 euroa eli 855 € kuukautta kohden. Huom. Laskelmat ovat suuntaa-antavia, eivät tarkkoja.   

Vuonna 2022 keskimääräinen ulosottoon kuukausittain maksettu summa oli 1.070 euroa. Jos 2023 summa olisi keskimäärin sama, niin 11 %:n viivästyskorolla 108.000 euroa kasvaa vuodessa korkoa 11.880 euroa eli 990 euroa kuukautta kohden. Kuukaudessa menee n. 135 euroa enemmän korkoihin kuin tällä hetkellä. 

No joka tapauksessa jutun pointti tulee tässä: ulosottovelka lyhenee uudella 11 % korolla ja tuolla keskimääräisellä kuukausisuorituksella 80 euroa kuukaudessa. Siis mieti: maksat ulosottoon 1.070 euroa joka ikinen kuukausi ja ulosottovelka lyhenee huimat 80 euroa kuukaudessa! Vuodessa ulosottovelka lyhenee 960 euroa. Niin onhan tämä ihan per**estä! 

Tuolla vauhdilla 108.000 euron ulosottovelan lyhenemiseen menee niin kauan, että velat ehtivät vanhentua jo huomattavasti ennemmin. 

Ja tämä on se syy, miksi päätin hakea velkajärjestelyä. Perusteena velkajärjestelylle on, että velkoja ei pysty maksamaan eli velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa velallisen maksukykyyn on liian suuri. 

Velkajärjestelyn alkaessa viivästyskoron kertyminen lakkaa, joten velkoja pystyy oikeasti lyhentämään eikä kaikki mene pelkkiin viivästyskorkoihin. Tämä on huomattavasti motivoivampaa velalliselle, kun tietää, että velat oikeasti lyhenevät niitä maksaessa. 

Tästä syystä olisi äärimmäisen tärkeää kaikkia ulosottovelallisia ajatellen ja varsinkin heitä, kellä velkaa on suuri määrä, että ulosotossa maksettaisiin pääoma aina ennen korkoa. Se vaikuttaisi siten, että koron määrä pienenisi pääoman pienetessä nopeammin ja suuremmistakin velkamääristä voisi oikeasti olla mahdollista selvitä, varsinkin sitten, kun korot jossain vaiheessa taas lähtevät laskuun. Tämä olisi mielestäni velallisten lisäksi myös velkojien etu. 

Tällä uudistuksella motivoitaisiin ulosottovelallisia maksamaan velkaansa ja varsinkin niitä, ketkä eivät pääse velkajärjestelyyn, vaan joutuvat maksamaan ulosoton kautta kunnes velat lopulta vanhenevat. Tällä hetkellähän tilanne on varsin monen velallisen osalta se, että he ovat kannustinloukussa, eikä työtä kannata vastaanottaa, kun niin suuri osa menisi ulosottoon, eikä siinä nähdä ideaa, kun velat eivät kuitenkaan lyhene. Joten nykymallilla ulosotto jää usein ilman ja velkojat jäävät ilman. 

Joka tapauksessa mukavaa kesää kaikille! Nautitaan aurinkoisista ja lämpimistä säistä, eikä murehdita liikaa! 


Photo by Unsplash


 




torstai 1. kesäkuuta 2023

Asunnon säilyttäminen ulosotossa

Kiitos lukijoille hyvistä kommenteista ja kysymyksistä, joita on taas tullutkin varsin runsaasti. Sieltä löytyy usein hyviä aiheita uusiksi postauksiksi, tässä luvassa jälleen sellainen.

Lukija kyseli, kuinka olen saanut asunnon säilytettyä tässä tilanteessa? Suunnilleen samassa velkamäärässä olevalla kohtalontoverilla on asunto menossa myyntiin. 

Vastaus tähän on: en tiedä. Oikeasti, en tiedä. Tätä varmaan pitäisi kysyä vastaavalta ulosottomieheltä. 

Mutta luulisin, että asiaan vaikuttaa muutamakin seikka, jotka on lueteltu alla.

1) Talosta on vielä niin paljon asuntolainaa jäljellä, että myytäessä asuntolainan maksun ja myyntikulujen  jälkeen jää niin vähän myyntivoittoa, joka vielä jakautuu puoliksi omistajien kesken, että minun osuuteni siitä on liian pieni verrattuna ulosotossa olevien velkojen määrään, ettei se ole järkevää. 

2) Ulosottokaaren ulosmittausjärjestys on seuraava:

  1. raha tai rahasaatava taikka palkka, eläke tai muu toistuvaistulo;
  2. muu irtain omaisuus
  3. kiinteä omaisuus;
  4. omaisuus, jota velallinen tarvitsee vakituiseksi asunnokseen tai välttämätöntä toimeentuloaan varten, sekä velallisen liike- tai elinkeinotoiminnan jatkamiseksi välttämättömät tuotantovälineet.

3) Ulosottokaaressa on myös kohta turhan ulosmittauksen kielto, joka kuuluu näin: "Sellaista omaisuutta ei saa ulosmitata, josta hakijalle tai hakijoille kertyisi omaisuuden arvo ja muut olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä pidettävä määrä sen jälkeen, kun täytäntöönpanokulut, ulosottomaksut sekä saatavat, joista omaisuus vastaa, on suoritettu."

Tuo kolmas kohta siis vastaa suunnilleen samaa kuin ykköskohta. Ja myös kakkoskohta liittyy tähän. Eli vastaus on, että asuntoa ei ole ulosmitattu/ laitettu myyntiin, koska se on vakituinen asuntomme ja siitä oletettavasti saatavat varat olisivat vähäiset. 

Tuota en osaa sanoa, mikä on tuo kolmannen kohdan vähäisenä pidettävä määrä, mutta olettaisin,  että se on aina tapauskohtainen verrattuna ulosottovelkojen määrään. 

Lisäksi luulen, että minun tapauksessani asiaan vaikuttaa myös asuinpaikkamme eli asunnot eivät alueella käy kaupaksi, ainakaan tällä hetkellä. Jos asuntomme sijaitsisi pääkaupunkiseudulla tai kasvukeskuksessa, olisi se jo varmaan myyty/ulosmitattu. Vähän laajemmassa kuvassa, tällä hetkellä Suomessa tilanne on se, että asuntojen hinnat ovat laskeneet hurjasti ja ovat laskussa edelleen. Asuntokauppoja tehdään ennätyksellisen vähän. 

Mistä pääsemme siihen, että kun aikaa kuluu ja asuntolaina lyhenee, voi asunnon myynti/ ulosmittaus tulla kyseeseen. Tämä on yksi syy siihen, että lähdin hakemaan velkajärjestelyä. 

Vinkiksi samassa tilanteessa oleville lukijoille: Mikäli ulosotto antaa ymmärtää, että asunto olisi menossa myyntiin/ulosmitataan, ota yhteyttä velkaneuvojaan velkajärjestelyn aloittamisesta  ja keskustele ulosoton kanssa, että odottaisivat asunnon myynnin kanssa niin kauan, että voit ensin selvittää mahdollisuutesi velkajärjestelyyn. 

Velkajärjestelykään ei takaa, että pystyy säilyttämään asunnon, koska joskus velkajärjestelypäätöksessä on määräys asunnon myynnistä, mutta mahdollisuus asunnon säästävään velkajärjestelyyn kannattaa mielestäni kuitenkin selvittää. Velkaneuvoja osaa tapauksen tutkittuaan kertoa mielipiteensä, miltä hänestä näyttää, kannattaako velkajärjestelyä lähteä hakemaan ja osoittavatko laskelmat, että asunnon pystyisi säilyttämään. Ja sitten ei muuta kuin hakemusta sisään! Kuten aiemmin todettua, ylivelkaantuneiden paikka ei ole ulosotossa vaan velkajärjestelyssä. 



Photo by Unsplash





maanantai 15. toukokuuta 2023

Velkajärjestelyhakemus lähti matkaan

Viime viikolla lähti vihdoin velkajärjestelyhakemus käräjäoikeuteen. Huh!
Nyt on huojentunut olo, että hakemus saatiin eteenpäin prosessiin.  Samalla olo on kuitenkin myös jännittynyt, että mitenköhän asia etenee ja voisinko todella päästä velkajärjestelyyn.

Kysyin velkaneuvojalta vastustavatko velkojat yleensä velkajärjestelyä, johon velkaneuvoja varoitteli, että kyllä vastustavat, yleensä varsin painokkaastikin. Että siihen kannattaa varautua. Mutta sitten me vastaamme heidän vastustukseensa. Ja sain jotenkin sellaisen luottavaisen tunteen, että kyllä se velkajärjestely minulle saadaan. Mutta katsotaan sitten, jossain vaiheessa ollaan jo viisaampia; onko se aika sitten viiden-kuuden kuukauden päästä tai myöhemmin. Alustavasti velkaneuvoja oli sitä mieltä, että syksyllä voisi päätös jo tulla.

Hakemus lähti sellaisena, että koti säilytetään, eikä sille pitäisi olla mitään estettä. Tämä on tosi hieno asia. 

Olen kyllä hyvin toiveikkaana tämän suhteen ja kyllähän se merkitsee minulle todella paljon, jos velkajärjestelyyn pääsen. Viiden vuoden maksuohjelman jälkeen olisin veloista vapaa. En oikein osaa edes kuvitella sellaista tunnetta. Mutta sen osaan jo kuvitella, miten hienoa olisi päästä maksamaan velkoja maksuohjelman mukaan kuukausittain kaikille velkojille ja kuinka velka siinä todellakin lyhenisi. 

Tänään nimittäin juuri kävin läpi tämän kuun tilanteen ulosoton osalta ja koko kuukausilyhennys ulosottoon meni korkoihin eikä edes riittänyt. Korkoa menee tällä hetkellä n. 845 euroa/kk, joten sen verran pitäisi joka kuukausi vähintään saada ulosottoon palkasta maksettua. Ja se riittää siis vasta siihen, että ulosottovelka ei kasva. Jos haluaisi velan vielä lyhenevän, pitäisi kuukausittaisen maksun olla vielä tätäkin suurempi. No, joinakin kuukausina se sitä onkin, mutta ei joka kuukausi. 

Velkajärjestelyssä on se ero, että velka ei enää kasva korkoa ja lisäksi velkasummasta, ainakin minun kohdallani, leikataan suurin osa. Maksuun tulisi kaikkiaan viiden vuoden ohjelman aikana minun maksuvarallani n. kolmannes kaikista veloista (lukuun ottamatta asuntolainaa, joka maksetaan loppuun sellaisena kuin se on). Noin kaksi kolmannesta veloista saisin maksuohjelman päätyttyä anteeksi.

Joten kyllä, kannustan kaikkia kaltaisiani ylivelkaantuneita menemään talous- ja velkaneuvojan pakeille ja selvittämään mahdollisuutensa velkajärjestelyyn. Luin juuri yhden oikeuden päätöksen velkajärjestelystä, jossa hakemus hylättiin. Perusteena hylkäyspäätöksessä oli yleinen este (Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä 10 §) ja se, että velkoja ei oltu vielä maksettu riittävän pitkää aikaa ulosoton kautta eli ei ollut näyttöä siitä, että velkoja on yritetty maksaa. Tästä syystä kannattaa ensin muutama vuosi maksaa velkoja ulosoton kautta (itselläni tuli juuri neljä vuotta täyteen, mutta ei varmaan niin pitkään tarvitse), jotta velkojen maksamisesta on riittävästi näyttöä ja se on velkajärjestelyä puoltava seikka. Eli mikäli velkajärjestelylle on jokin laissa mainittu este, oikeus tarkastelee puoltavia ja vastustavia seikkoja, kun se miettii, voiko järjestelyn myöntää esteestä huolimatta.  

"Velkajärjestely voidaan (Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä) 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta." Näin sanoo em. lain 10a §.

Nyt vaan odotellaan ja maksellaan velkoja sillä välin ;) Ulosottomieskin minua jo ystävällisesti muistutteli, kun häntä asiasta informoin, että ulosotto jatkuu maksuohjelman vahvistamiseen saakka kuten tähänkin asti. 

Pidän teidät ajan tasalla menettelystä sen edetessä. Mukavaa kevättä ja kesän odotusta kaikille!



torstai 4. toukokuuta 2023

Ajattelemisen aihetta

Kirjoitin vähän aikaa sitten postauksen Kakkosluokan kansalaiset, jossa pohdin maksuhäiriömerkinnän aiheuttamaa leimaa. Postaus sai alkunsa siitä, kun eräs maksuhäiriömerkinnän omaava henkilö ei saanut avattua maksutonta, vuokraan sisältyvää laajakaistayhteyttä palveluntarjoajalta maksuhäiriömerkinnän vuoksi. (Voit lukea tuosta aiemmasta postauksesta asiasta tarkemmin.) 

Nyt juttu jatkuu, sillä useiden yhteydenottojen jälkeen, palveluntarjoaja T... vihdoin suostui avaamaan nettiyhteyden. Hieno juttu.  

Mutta, pointti tulee tässä, vasta useiden yhteydenottojen jälkeen eli useampi asiakaspalvelija oli jo ilmoittanut, että maksutonta nettiä ei voi avata asiakkaan maksuhäiriöiden vuoksi. Eli kyykytetään köyhää kunnolla -mentaliteetti on voimissaan. Toivoisin niin kovasti, että yrityksissä osattaisiin AJATELLA. Ei liene kovin paljon pyydetty, mutta tällä hetkellä järjellä ajatteleminen tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä. "Ei me voida avata sinulle maksutonta nettiä, vaikka se sisältyykin vuokraasi ja vuokranmaksajataho maksaa sen meille, koska sinulla on MAKSUHÄIRIÖ!" Älyvapaata, sanon minä. Ja ihmisoikeuksien polkemista. 

Suomeen (ja koko maailmaan) tarvitaan paljon lisää ymmärrystä ja inhimillisyyttä, toisista ihmisistä välittämistä ja empatiakykyä. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta ja rakentavaa kanssakäymistä. Tarvitaan sitä paljon puhuttua maalaisjärkeä päätöksentekoon. Kuten edellä kerrotussa tapauksessa: Mikä oikeasti on kyseisen yrityksen riski maksuttoman netin tarjoajana, vaikka asiakkaalla onkin maksuhäiriö? Nolla - ei mitään riskiä. Tällöin ei tarvitsisi turhaan lyödä maksuhäiriöistä ihmistä maksuhäiriömerkinnällä maan rakoon. Inhimillisyyttä ja maalaisjärkeä, niitä peräänkuulutan.

No, tämä on nyt käsitelty ja mennään ihan toiseen aiheeseen seuraavaksi. Nimittäin ensi viikolla velkajärjestelyasiani etenee jälleen ja toivon, että hakemus saadaan lähetettyä eteenpäin asap. Sen jälkeen sitten täytyykin vaan odotella, saamieni kommenttien perustella saattaa kulua helposti puoli vuotta, että asiaan päätös saadaan, riippuen toki sen hetken käsittelytilanteesta alueella. 

Mutta odotteluaikanakaan ei pyöritellä peukaloita ja olla tekemättä mitään, vaan velkojen maksu jatkuu ihan samaan tapaan kuin nytkin. Itse asiassa hakemusluonnoksessa näkyi yksi tosi pieni velka, jonka perintäyhtiö oli ilmoittanut, hieman alle 20 euron perintäkulu jostain vanhasta perintäasiasta. Sen ajattelin maksaa nyt ihan ensin tilipäivänä pois, että on senkin osalta sitten toteen näyttöä, että on maksettu velkoja. 

Ongelmanahan tässä itsellä ei ole se, ettenkö haluaisi maksaa velkojani, päinvastoin, mutta rahasta on niin tiukkaa koko ajan, ettei vaan pysty maksamaan edes tuollaista yhtäkkiä eteen tulevaa tosi pientäkään laskua tuosta noin vaan pois, kun kaikki tulot on jo niin tarkasti budjetoitu lainojen ja muiden velkojen maksuun. Määräänsä enempää ei kukaan voi maksaa. Sen tähden vararahasto on todella tärkeässä asemassa ja minulle pieni vararahastoni on tarkoitettu kaikkiin muihin yllättäviin asioihin, ei velkojen maksuun. Esimerkiksi jos rahaa ei jossain vaiheessa kuukautta enää ole  ja pitää ostaa ruokaa itselle tai koirille. Tai tarvitaan lääkkeitä apteekista. Tai jotain muuta akuuttia. Maksan velkoja niin paljon joka kuukausi käytettävissä oleviin tuloihini nähden, etten todellakaan kajoa vaivalla säästettyyn pieneen vararahastoon velkojen maksun vuoksi. Vaikka ärsyttäähän tuollainen kahdenkympin velka... Odotan kuitenkin maltilla seuraavaa tiliä ja sitten lähtee! 


Seuraavaan kertaan, kevään tuloa odotellessa.

Photo by Unsplash



 





Raha-asioiden aiheuttama häpeä

Muistan edelleen kuin eilisen päivän sen hetken reilu seitsemän vuotta sitten kun päätin antaa periksi taisteluni tuulimyllyjä vastaan ja an...