torstai 4. helmikuuta 2021

Tämän vuoden haasteet

Olen jo aiemmin kirjoittanut tavoitteista velkojen maksun suhteen tälle vuodelle. Lisään tavoitteisiin nyt vielä yhden. 

Sitä ennen täytyy todeta, että viime vuoden tavoitteiden totetumisesta en ole kirjoittanut mitään ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten ollut asettanut itselleni velkojen suhteen mitään tavoitteita, muuta kuin että määrä ei lisäänny. Tähän tavoitteeseen pääsinkin helposti ja onneksi velat myös lyhenivät vähän. 

Lisätavoitteen asetantaan vaikutti jatkuva ruoka- ja taloustavaroiden sekä muiden tarpeellisten hyödykkeiden budjetin ylittyminen viime vuonna. Tähän kategoriaan kuuluvat: ruoka, taloustavarat, lääkkeet, hygienia, lemmikkitarvikkeet, vaatteet, lahjat ja muistamiset jne. eli kyse on ihan huikean laajasta kategoriasta. 

Budjetin ylittymiseen on johtanut kaksi asiaa a) olen budjetoinut niihin liian vähän ja b) yllättäviä budjetoimattomia ostoja/maksuja tuli ihan liikaa. 

En ole aiemmin tätä erää tarkasti pilkkonut, mutta nyt aion pilkkoa, jotta selviää, mihin ne rahat oikein menevät ja miksi budjetti paukkuu yli kaiken aikaa. 

Kohta a: olen budjetoinut niihin liian vähän. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että enempää käytettävissä olevia varoja ei ulosoton ja muiden pakollisten laskujen ja lainanlyhennysten jälkeen ole. Eli sillä, mitä jää, pitää pärjätä. 

Kohta b: aina tulee yllättäviä menoja, aina. Sellaista kuukautta en ole vielä nähnyt, ettei tulisi. Täst äsyystä vararahasto on äärettömän tärkeä olla olemassa. 

Kuukauden budjetti on melko tiukka ja se jakautuu seuraavasti:

650 €  ruoka, juomat, koiranruoka, pehmopaperit, siivous,  henk.koht.hygienia eli kaikki mitä               normaalista päivittäistavarakaupasta saa 
200 € 
muut talous- ja henk.kohtaiset tavarat, lääkkeet, lahjat, vaatteet, kodin sisustus jne.

100 €   auton polttoaine

950 €   yhteensä/kk


Ensimmäiset kohdat ovat kavereita keskenään eli jos kohtaan yksi menee vähemmän rahaa, voi kohtaan kaksi lisätä tai toisinpäin. Auton polttoaineeseen sen sijaan menee se mikä menee. Miedot alkoholijuomat kuten oluet ja siiderit sisältyy ykköskategoriaan ja jos vierailee alkossa, ne menevät kakkoskategoriaan. 

Mutta tuossa lopputulemassa 950 €/kk pitää kuitenkin pysyä. Jos budjetti menee yli, se pitää maksaa vararahastosta. Tai sitten pitää siirtää jotain laskua eteenpäin seuraavalle kuulle. 

Ennen vanhaan hyvään aikaan, aikaan ennen ulosottoa ja maksuhäiriöitä, olisin vinguttanut luottokorttia, jos rahat eivät riitä, mutta ei enää. Nyt on tilanne se, että velat maksetaan niin pian kuin mahdollista, eikä sen jälkeen velkaa enää meidän perheessä tunneta. 

Seuraan jatkossa täällä blogissa, miten talousbudjetti tältä osin pitää kutinsa. Tavoitteena tiiviillä seurannalla on, että tästäkin kategoriasta saataisiin jäämään rahaa säästöön/ velanmaksuun. En tiedä vielä, onko se edes realistista, mutta aion yrittää. 

Millaisen/ kuinka tiukan budjetin kanssa te elätte? 


8 kommenttia:

  1. Hei,

    - montako henkilöä teidän perheessä on?
    - maksatko yksin perheenne ko. menot?

    Kysyit lukijoiden budjetteja. Meidän perheeseen kuuluu 5 hlöä (2 aikuista, 2 teiniä ja 1 lapsi) + 2 keskikokoista /isohkoa koiraa. Ruoka, taloustavarat, lääkkeet, koiran ruuat yms. kustannukset ovat kuukausitasolla 800-1000 euroa ja kahden auton dieselit lisäksi yhteensä 100 euroa. Alkoholiin ei mene yhtään rahaa, eikä oikeastaan ulkona syömiseenkään (satunnaisesti muutama kymppi kuukaudessa), lapset syövät kouluissa päivällä, me aikuiset eväitä. Koen, että meillä olisi mahdollisuus tiputtaa ruokalaskua reippaasti (arvio 100 euroa/kk eli minimi olisi 700 €/kk), mutta tällä hetkellä en elämän tilanteen takia jaksa siihen panostaa. Erilaisia sämpylöitä olen alkanut leipoa joka viikkoa, koska leipä on kallista eikä säily hyvänä kuin hetken. K

    -Siru-

    PS. hieman pisti korvaani lause, että tiukassa tilanteessa siirrät laskujen eräpäiviä. Itse koen sellaisen huonona ratkaisuna; ongelma saattaa toistua jo heti seuraavassa kuukaudessa. Toki ymmärrän, että joskus se voi olla ainut vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden auton dieselit 100€/kk? Eli kilometrejä ei paljoa tule että bensakäyttönen auto vois olla taloudellisempi ratkasu.

      Poista
    2. Kiitos kommentista ja budjetistanne. Mietin paljon sitä, minkä verran muilla kuluu ruokaan ja muihin välttämättömyyksiin kuukaudessa rahaa, koska haluaisin vertailupohjan sille, meneekö meillä liikaa rahaa esim.ruokaan ja missä voisimme vielä säästää.
      Vastauksena kysymyksiisi: kolme henkilöä ja en maksa yksin perheen menoja, vaan miehen tulot (tosin epäsäännölliset) ovat apuna. Muuten en pärjäisi tuon ulosoton ja asuntolainan kanssa millään. Se, että toisen tulot ovat vaihtelevat ja epäsäännölliset, vaikeuttaa budjetin laatimista todella paljon ja siitä syystä budjettia pitää viilata kuukausittain.
      Minäkään en pidä siitä, että laskun maksupäivää joutuu siirtämään eteenpäin, mutta joskus ei vain ole vaihtoehtoa: joko syödään tällä viikolla tai maksetaan lasku eikä syödä. Mutta tiedän, että kun teen asioita oikein ja maksan velkoja pois, joskus koittaa vielä se päivä, että saan maksettua kaikki laskut aina niiden eräpäivänä. Ja se tsemppaa minua.

      Poista
    3. Timpalle: tosiaan kilometrejä ei juuri tule (varsinkin kun pystyy paljon tekemään etänä), mutta molemmat autot ovat melko vanhoja ja hyvin toimvia, joten emme halua niitä vaihtaa. Äkkiä tulee kalliimmaksi huonot vaihtoautot kuin diesel-vero...Varmasti seuraavassa autonvaihdossa vaihtuu bensaan tai hybridiin. Mutta se ei ole (toivottavasti) ajankohtainen vielä pitkään aikaan.

      Bloggaajalle: budjettien vertailu on mielenkiintoista; tosin ei ihan vertailtavissa koskaan kuitenkaan varsinkaan kun ei kaikki nippelitieto ole käytettävissä. Onneksi teillä on kaksi maksajaa vaikkakin toisen tulot olisivat epäsäännölliset. Se kyllä varmasti vaikeuttaa tilannetta. Epäsäännöllisillä tuloilla pitäisi olla hyvä puskuri; toivottavasti saat sellaisen kerättyä. Se on totta, ilman ruokaa ei pärjää! Ihailen, miten osaat olla niin positiivinen. Mukavaa kevättä!

      Poista
  2. Moi! Onko tuo 950e budjetti siis koko perheen budjetti? Ei kuulosta ollenkaan pahalta, jos kaksi maksamassa. Jos taas vain sinä, niin sitten onkin eri juttu :) Itse en ole budjettia laskenut, vasta aloin käyttämään Pennoa jotta näkisi mihin ne rahat menevät. Ja valitettavasti nyt sen näkee liiankin hyvin =D Suosittelen kyllä muillekin, vähän koukuttavaakin kytätä omaa kuukausibudjettia! Mutta noin suurinpiirtein 4henkilön taloudessa 550e menee ruokiin kuukaudessa, sen kun tiedän suurinpiirtein niin siirrän aina tilipäivänä s-tilille 250e, joilla sitten maksan ruokaostoksia. Pysyy ruokarahat erillään omista humputuksista eikä käy niin että tuhlaisi ne muuhun! Lisäksi saa maksutapaetua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on koko perheen budjetti. Oletko tykännyt tuosta Pennosta? Itse heittelen aina luvut exceliin enkä ole vielä oikein parempaa noista sovelluksista löytänyt. Tuo on tosi hyvä idea, että siirtää s-tilille ruokarahan, sitä aion kokeilla seuraavaksi, kiitos! Sillä lailla saan paremmin seurattua tuota ruokabudjettia eikä tuo maksutapaetukaan ole pahitteeksi:) Aloitan heti tässä kuussa jo!

      Poista
    2. Oon tykkänyt kyllä! Vaikkakaan ei ole sovellusta, vaan nettiselaimen kautta pitää mennä, siitä pieni miinus. Mutta kun puhelin on aina matkassa niin helppo lisätä milloin vaan Pennoon kuluja tms. Itsellä myös palkka tulee 4x kuukaudessa kun kaksi työtä ja lisät tulee myös erikseen, niin helpottaa kun tuonne voi etukäteen laittaa kaikki tulot ja pakolliset menot, niin näkee heti paljon jää käyttörahaa kuukaudeksi. Pennoon voi myös asettaa itselleen jonkun säästötavotteen halutessaan.Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan!

      Poista
    3. Tämä oli kiva kuulla. Eikun Pennoa kokeilemaan!

      Poista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...