Voi vitsi, miten voi tämä blogin kirjoitus tuoda hyvää mieltä ja se, kun joku uusi lukija löytää blogin ja saa siitä vertaistukea, apua ja lohtua itselleen. Ihan mielettömän upea tunne, wau!
Kiitos teille kaikki ihanat lukijani!
Se, että mulla on asiat ihan tosi huonosti ja kuulen, että tästä mun kirjoittelusta on lohtua ja tsemppiä muille samankaltaisessa tilanteessa oleville, helpottaa minunkin pahaa oloani todella paljon. Hyvä palaute saa olon sata kertaa kevyemmäksi - ainakin hetkeksi, ennen kuin taas muistaa mikä se oma tilanne nyt tarkalleen onkaan.
Ylivelkaantuminen ja ulosottoon joutuminen ovat sen verran omituisia asioita, ettei niitä voi oikein sanoin kuvata. Ne tuntuvat edelleen, reilun kahden vuoden jälkeenkin välillä tosi kaukaisilta ja epätodellisilta asioilta. Se johtuu varmaan siitä, että ihmisen mieli on niin moniulotteinen kapistus, että se yrittää suojella meitä tosi pahoilta asioilta, jotta me ihmiset ylipäänsä jaksamme elää tätä välillä todella vaikeaa ja raskasta elämää.
Suojamekanismi toimii siten, että välillä pystyy unohtamaan koko asian, kunnes se taas palaa aina jossain välissä muistuttamaan olemassaolostaan. Välillä tulee sellainen ihan epätodellinen, unenomainen fiilis, että kaikki on ihan hyvin - hetken ajaksi, kunnes sä muistat taas sen koko kauheuden ja palaat hetkessä maan pinnalle. Tällainen asia, että sun koko elämä on pilalla seuraavan noin viidentoista vuoden ajan ja se fakta, että sä olet ihan itse omin pikku kätösin sen pilannut (toki et tarkoituksella), se on jotenkin liian karmaisevaa tiedostaa. Ja senpä vuoksi mieli yrittää olla ajattelematta sitä kauheutta koko ajan ja tuo muuta ajateltavaa tilalle.
Voisin kuvitella ihan hurjimmissa kuvitelmissani, että jos olet vaikka tappanut toisen ihmisen, sun mieli toimisi ihan samalla tavalla, koska se mikä on tapahtunut, on ihan mahdoton aivoille käsitellä. Etkä saa sitä tekoa tekemättömäksi. Niin kuin en minäkään saa tätä tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisin. Se, mikä minua lohduttaa, on se, etten sentään ole tappanut ketään. Raha-asiat on kuitenkin vain raha-asioita, vaikka kuinka solmussa olisivatkin.
On tosi ihana kuulla, kun saan palautetta, että lukijoilla ei ole niin paljon velkaa ulosotossa tai asiat ovat muutoin paremmin kuin minulla. En todellakaan toivo, että kenelläkään olisi asiat huonommin. Päinvastoin, toivon, että tällaiset suuret velkamäärät ulosotossa jäävät pikku hiljaa historiaan ja niin myös uskon, kun tuo pikavippiongelma on saatu kaiken kaikkiaan paljon paremmalle tolalle korkokattojen ym. mainostuskieltojen myötä.
Ja kokonaisuudessaan tänä päivänä niin paljon jo puhutaan sijoittamisesta ja säästämisestä, että seuraava sukupolvi osaa jo säästää, eikä tuhlaa kaikkea saamaansa tuloa. Ihmiset laskevat nettovarallisuuttaan ja miettivät hajautettuja rahastosijoituksia - tosi huippujuttu.
Valehtelisin jos väittäisin, etten tuntisi pientä katkeruutta siitä, että siinä vaiheessa kun oma mopo karkasi huomaamattani käsistä, ei vielä ollut riittävästi tällaista informaatiota niin yleisesti ja helposti löydettävissä netistä. Mutta se, mistä olen kiitollinen, on, että löysin Ulosottovelallisen raharimpuilua- nimisen blogin, josta sain valtavasti apua sekä toivoa omaan kaoottiseen tilanteeseeni. Blogin kirjoittaja on sittemmin päässyt kokonaan ulosotosta eroon, mikä on aivan älyttömän mahtava juttu.
Toivottavasti tämä minun blogini voi nyt auttaa taas useampia ihmisiä ottamaan itseään niskasta kiinni ja hoitamaan asiat kuntoon. Ulosottovelka ja mikä tahansa velka on siitä ihmeellinen asia, että maksamalla siitä selviää. Voi olla, että joutuu maksamaan vähän enemmän ja pidempään, mutta kyllä se jossain vaiheessa loppuu.
Tärkeintähän tässä on se, että pidät toivoa yllä. Mikään ei voi mennä pieleen, kun vaan uskot itseesi ja maksat ulosottovelkojasi parhaan kykysi mukaan. Sinä selviät. Minä selviän. Me selviämme. Ja siihen asti mielemme suojamekanismi pitää meidät jollain lailla järjissämme.
