torstai 28. toukokuuta 2020

Lainojen yhdistäminen

Olette varmaan huomanneet, että lainojen yhdistämispalveluita tarjoavien yritysten määrä on moninkertaistunut ihan viime vuosina? Ensin tulivat lainojen kilpailutusta tarjoavat yritykset ja sen jälkeen monet niistäkin ovat alkaneet tarjota myös lainojen yhdistämistä. Lainojen yhdistäminen kiinnostaa monia, joilla on useita pieniä velkoja eri luotonantajille - voisiko lainojen yhdistämisestä olla apua omaan taloustilanteeseen? 

Keräsin tähän lainojen yhdistelyn plussia ja miinuksia.

Otetaan plussat ensin:

+ Järjestelylainan tarkoituksena on maksaa kaikki pienet velat pois, jonka jälkeen talouden hahmottaminen on helpompaa ja on huomattavasti selkeämpää maksaa vain yhtä isompaa lainaa kuin useita pieniä.

+ kilpailutuksen kautta voi uuden lainan korko olla merkittävästi alempi, varsinkin, jos aikaisemmat lainat on otettu ennen nykyisen korkokaton voimaantuloa

+ uuden lainan kuukausierä voi olla pienempi kuin aikaisempien lainojen kuukausierät yhteensä ja se on siitä syystä helpompi hoitaa ja rahaa jää myös muuhun

+ säästöä kertyy lainanhoitokustanuksissa, yleisesti peritään erilaisia tilinhoitomaksuja kuukausittain. Lisäksi jos velkojen maksu ei aina onnistu eräpäivänä, tulee jokaiselle lainalle omat huomautus- ja perintäkulut maksuhuomautuksista.

+ palveluntarjoajat perustelevat lainojen yhdistämistä myös henkisiellä puolella, stressi raha-asioista vähenee ja voi keskittyä johonkin muuhun tärkeämpään


Sitten ne miinukset:

- Et saa/ota tarpeeksi suurta järjestelylainaa, jotta saisit yhdistettyä kaikki velkasi

- et ole selvittänyt kaikkia velkojasi, vaan niitä ilmaantuu myöhemmin lisää

- maksukykysi ei ole riittävä uuden järjestelylainan maksamiseksi ja velkakierteesi alkaa alusta

- Jos et muuta kulutustottumuksiasi,  on suuri vaara, että apu on vain hetkellinen ja velkaantuminen jatkuu

- velkaantumisen taustalla olevia syitä ei ole hoidettu kuntoon ja velkaantuminen jatkuu


Lainojen yhdistely voi kuitenkin sopia tilanteeseesi ja auttaa sinut pois velkakierteestä, kunhan muistat tehdä pohjatyöt ensin hyvin.

  • Selvitä ensin kaikki velkasi, jotta tiedät nykytilanteen
  • tee talousbudjetti ja laske onko sinulla realistiset mahdollisuudet maksaa yhdistelylaina takaisin velkaantumatta lisää
  • velkaantumisen taustalla olleet syyt tulee selvittää ja saada kuntoon, ettei velkaantuminen ala uudelleen (esim.peli- tai muu riippuvuus)
  • sinun tulee hakea ja saada riittävän suuri yhdistelylaina, ettei yksikään velka jää yhdistelyn ulkopuolelle (ei koske vakuudellisia velkoja kuten asuntolaina)
  • seuraa budjettia ja muuta tarvittaessa kulutustottumiuksiasi, jotta lainanhoito onnistuu, etkä velkaannu lisää
  • kerää riittävä vararahasto yllättävien menojen varalle

Älä tee lainojen yhdistelyä, jos joku yllä olevista kohdista ei toteudu. Silloin on erittäin suuri vaara, että alat velkaantua uudelleen ja velkamääräsi kasvaa ylitsepääsemättömäksi.
Lainojen yhdistelyä parempi vaihtoehto on tällöin neuvotella velkojien kanssa lainojen hoidon helpotuksista, kuten lyhennysvapaasta ja kuukausierien pienentämisestä.

Voit hakea myös järjestelylainan takausta Takuu-Säätiöstä, mikäli velkojen yhteissumma jää alle 34.000 euron tai pariskunnan ollessa yhteishakijoina 45.000 euron. Tällöin laina haetaan pankista ja Takuu-Säätiö myöntää lainalle takauksen. Lisätietoa tästä saat Takuu-Säätiön nettisivuilta.

Mikäli velkoja vain on yksinkertaisesti liikaa, etkä niistä selviydy, yksi vaihtoehto on päästää velat ulosottoon. Tämän pitäisi olla viimesijainen vaihtoehto, mutta sekin on parempi kuin ottaa yhdistelylaina, joka ei auta tilanteessa vaan ajaa entistä syvemmälle velkakierteeseen. Ulosotolla kun on se hyvä puoli, ettet pysty enää velkaantumaan lisää luottotietojen menetyksen vuoksi.   Ulosottovelan hoitaminen on myös helpompaa, maksat kuukausittain palkastasi vain yhtä velkaa ja ulosottomies huolehtii sen jaosta velkojille. Ikään kuin yhdenlainen lainojen yhdistely tämäkin. 

Photo by Alexander Mils on Unsplash









perjantai 15. toukokuuta 2020

Yksi velka vähemmän

Nyt on ihan pakko kirjoittaa lyhyt päivitys tilanteeseen. Sain tällä viikolla maksettua yhden velan kokonaan pois! Jihuu! Tämä oli sellainen perintätoimistossa ollut pikavippivelka alkusaldoltaan n.800 €, jota maksoin kuukausittain maksusuunnitelman mukaan suoraan perintätoimistolle, koska en halunnut sen menevän ulosottoon. Sitä olisi ollut vielä yksi kuukausierä jäljellä, tosin viimeinen erä oli puolet normaalierästä. Mutta minä päätin sijoittaa siihen tuon 40 euroa ylimääräistä ja maksoin kuukauden etuajassa koko velan pois. 
Ja miten mahtavan hieno tunne se olikaan, kun sain sen maksettua! Hyvä minä!

Joku voi nyt, varmaan ihan oikeutetustikin ajatella, että miksi tuosta nyt kannattaa iloita, kun velkaa on ihan valtava määrä vielä maksamatta, tämähän oli vain kärpäsen kakan kokoinen osa kokonaisvelasta.  Ja näinhän se onkin. Mutta ihmismieli on ihmeellinen ja psykologia on tosi tärkeässä osassa ylivelkaantuneen maailmassa, koska pitää osata iloita kaikista pienistä onnistumisista, niiden avulla jaksaa taas jatkaa taistelua ja käydä rohkeasti seuraavan velan kimppuun. Nyt alan punomaan uusia suunnitelmia, minkä velan kimppuun seuraavaksi käyn ja millä summalla maksan sitä kuukausittain enemmän, jotta lyhenee nopeammin. Jos tämä kiinnostaa enemmän, luepa aikaisempi päivitykseni velkalumipallon pyörityksestä, mikäli et ole jo lukenut tai se on päässyt unohtumaan. Pieni varoituksen sana on paikallaan: voit vaikka saada siitä uutta innoitusta. Eipä mulla muuta tällä kertaa. Kohti ääretöntä - ja sen yli!

perjantai 8. toukokuuta 2020

Vuosipäivä

Huhtikuussa tuli kohdallani 12 kuukautta ulosottoa täyteen eli jonkinlainen vuosipäivä siis kyseessä. Tämä nyt ei aiheuta mitään juhlimisen aihetta, mutta on siitä merkittävä asia, että puolet 24 kuukauden jaksosta on jo kulunut. Mitä ihmeellistä siinä sitten on?

No, 24 kk:n jatkuvan ulosoton jälkeen päättyy taulukkomaksujen maksaminen jokaisen kuukausittaisen maksusuunnitelmalyhennyksen/ yhtäjaksoisen palkan ulosmittauksen osalta. Ja se on ihan merkittävä juttu. Aiemmassa kirjoituksessani laskeskelinkin taulukkomaksujen osuutta ja tällä hetkellä huhtikuun lopun tilanteen mukaan olen 12 kk:n aikana maksanut taulukkomaksuja ulosottoon 1.588 euroa. Ja toiset 12 kuukautta joudun vielä niitä maksamaan eli kuvitellaan nyt vaikka, että se olisi täsmälleen sama summa, jolloin 24 kk:n aikana taulukkomaksuihin menisi yhteensä 3.176 euroa. Ajattele, jos tälläkin olisi voinut lyhentää ulosottovelkaa. No, se ei vaan ole mahdollista, joten jupinat pois ja seuraavaa vuosipäivää odotellessa.  

Toistaiseksi on vielä töitä riittänyt, eikä lomautus ole vielä osunut kohdalleni. Katsotaan, miten asiat menevät virustilanteen edetessä.  Onneksi tästä pakollisesta etätyöskentelystä on seurannut jotain hyvää:  liikkumisen ja kuntoilun määrä on kasvanut ainakin 50 %. Olen joka päivä koneella istumisen vastapainoksi ulkoillut ja harrastanut erilaisia kotijumppia, joita onneksi netistä löytyy maksutta valtava määrä. Ja aika tälle liikunnan lisäämiselle tulee työmatkoista säästyneistä tunneista. Ja mikäpä on ulkona liikkuessa tällaisilla upeilla kevätaurinkokeleillä! Liikunta vaikuttaa niin paljon mielenterveyteen, hyvinvointiin ja jaksamiseen tällaisen velkataakan alla ja stressaavassa koronavirustilanteessa. 

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! 


Photo by Micah Hallahan on Unsplash

Säästämisestä ja sijoittamisesta

Tällä kertaa haluan kirjoittaa teille vähän säästämisestä ja sijoittamisesta.  Ulosotossa ollessaan säästämistä ei oikein voi laillisesti te...