torstai 25. helmikuuta 2021

22 kuukautta ulosottoa takana

Tässä voi ihan kohta sanoa heipat helmikuulle ja toivottaa maaliskuu tervetulleeksi. Ihana kevät, tule vaan nopeasti, sinua odotetaan jo! 

Ulosottolaitoksen uudistus on ainakin allekirjoittaneen kohdalta sujunut ihan smoothisti, asianhoitaja siellä päässä muuttui kaksi kertaa ennen kuin nyt on nimetty vastaava ulosottomies, joka taas on muuten nainen, eli ulosottohenkilö. Nyt ei ole hetkeen tullut enää muutoksia eli näillä mennään. 

Olin taas heti yhteydessä uuteen ulosottohenkilööni ja sieltä tuli oikein positiivinen vastaus että jatketaan vain samalla maksusuunnitelmalla, kuin tähänkin asti, koska toimii niin hyvin. Ja mikä ettei, olenhan maksanut joka ikinen kuukausi jo 22 kuukauden ajan oikean suuruisen maksun ulosottoon. Oikean suuruisen maksunhan saa helposti laskettua Ulosottolaitoksen sivuilla olevalla maksulaskurilla. 

Odotan jo kovasti maaliskuun palkkaa, koska tiedän sen olevan suurempi johtuen suuren työmäärän tuomista provikoista. Toisekseen odotan, että pääsen vetämään taas yhteen alkuvuoden luvut tänne.  

Lisäksi odotan ihan tosi paljon jo toukokuuta, koska huhtikuussa menee viimeiset taulukkomaksut maksusuunnitelmamaksuista. Sen jälkeen saadaan hieman lisää vauhtia ulosottovelan maksuun!

Toki siitä seuraa myös sellainen kurjuus, että saan jälleen uuden maksuhäiriömerkinnän, tällä kertaa pitkäkestoisesta ulosmittauksesta, kun yhtäjaksoista ulosmittausta on jatkunut yli kaksi vuotta. Mutta se ei siellä jonon jatkona tunnu tässä vaiheessa enää miltään. Sinne kyllä mahtuu.

Tämä toikin mieleeni taas hetkeksi ne hirvittävät kauhuntunteet, kun reilut kaksi ja puoli vuotta sitten heräsin karmeaan velkatilanteeseeni. Miten epätoivoinen tuolloin olinkaan. Ja myöhemmin, kun tuli ilmoitus ensimmäisestä maksuhäiriömerkinnästä, miten ylitsepääsemättömän kamala epäonnistumisen tunne minut valtasi. 

Nyt voin viisaampana jo todeta, että niistäkin päästiin yli ja ympäri, vaikka tuolloin ei valoa tunnelin päässä näkynyt. Kaikkeen tottuu ja oppii etsimään asioista ne positiiviset puolet. 

Ei muuta kuin kevättä kohti! 


torstai 18. helmikuuta 2021

Paljonko palkasta ulosmitataan?

Tällä kertaa postaus koskee palkan ulosmittausta ja olen tehnyt tästä aiemmin jo vastaavanlaisen postauksen Pelottaako ulosotto? , mutta mm. lukuihin on tullut tarkennuksia, joten tässä ajantasaista tietoa. 


Paljonko palkasta ulosmitataan?

Laissa on määritelty suojaosuudet, joten sinulle jää aina omaan ja elatuksesi varassa olevien elämiseen rahaa. Näin ollen palkan ulosmittauksessa sinulle pitää jäädä riittävästi rahaa perustoimeentuloon, kaikkea ei voida ulosmitata. 

Kannattaa myös muistaa, että jos palkka tai muu toistuvaistulo (esim.eläke, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, äitiysraha) on pienempi kuin suojaosuus, ei palkasta ulosmitata mitään. 

Sosiaaliavustukset ja -tuet, kuten asumistuki, työmarkkinatuki, toimeentulotuki ja lapsilisät eivät ole lainkaan ulosmittauskelpoisia. 

Sen sijaan erilaiset palkanlisät kuten provisiot, lomarahat, luontoisedut ja palkkiot katsotaan myös palkkatuloksi eli ne ovat ulosmittauksen alaisia. 

Suojaosuuksien määrää tarkistetaan aika ajoin, tällä hetkellä (1.1.2021 alk.) velallisen suojaosuus on 681,30 € kuukaudessa (22,71 €/pv). Suojaosuuteen lisätään aina jokaisesta elatuksen varassa olevasta henkilöstä 8,15 €/pv. Vuoden 2021 alusta tuli 3 sentin korotus/pvä suojaosuuteen ja elätettävän henkilön lisään.

Jos palkka on suurempi kuin suojaosuus, mutta on enintään kaksi kertaa suojaosuuden määrä, voidaan tehdä ns.tulorajaulosmittaus. Tämä tarkoittaa sitä, että suojaosuuden ylittävästä palkasta ulosmitataan 2/3. 

Jos palkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuus, mutta enintään neljä kertaa suojaosuus, ulosmitataan nettopalkasta yksi kolmasosa (1/3). Tämä on esimerkiksi minun tapauksessani tilanne tavallisina palkanmaksukuukausina (kun ei ole isoja provisioita maksussa). 

Jos sitten palkka on tästäkin suurempi (yli 4 x suojaosuus), on ulosmittaus hieman monimutkaisempi eli 4 x suojaosuuden määrästä ulosmitataan 1/3 ja lisäksi sen ylittävältä osalta 4/5. 
Kannattaa kuitenkin muistaa, että palkasta ulosmitataan kuitenkin enintään puolet! 

Veronpalautukset ovat ulosmittauksen alaisia ja  veronpalautus ulosmitataan yleensä täysimääräisesti, jos velkaa siis on enemmän kuin palautuksen määrä. 

Mikäli olet huolissasi siitä, että kun työnantajasi saa tiedon ulosmittauksesta, olet vaarassa menettää työsi, niin muista, että aina voit yrittää neuvotella oman ulosottomiehesi kanssa asiasta ja pyytää häntä tekemään maksusuunnitelman kanssasi. Tällöin maksat itse kuukausittain saman summan ulosottoon kuin mitä palkasta menisi suoraan maksukiellolla.
Huom. Tämä ei aina ole mahdollista, mutta kannattaa varmasti kysyä. Huomioi myös, että suuremmissa työpaikoissa palkanlaskennan hoitaa usein joko palkanlaskija tai tilitoimisto, eikä pomosi välttämättä tiedä ulosmittauksesta lainkaan. 


Lisätietoa palkan ulosmittauksesta ja muutakin ulosottoon liittyvää löydät ulosoton kotisivuilta ulosottolaitos.fi. 

torstai 11. helmikuuta 2021

Säästöhaaste

Otetaanpa vielä lisää haasteita tälle vuodelle! Eli 52 viikon säästöhaaste. Tavoitteena säästää iso summa "ylimääräistä" rahaa. 

Nämä säästöhaasteet on aika kivoja ja niitä löytyy erilaisia, mutta idea kaikissa on tarkkailla omaa kulutusta ja napata esimerkiksi joka viikko hieman rahaa pois rahapussista ja kulutuksesta ja laittaa se säästöön. Säästäminen tapahtuu ihan kuin huomaamatta ja vaivihkaa. Eihän pieni summa viikossa tunnu missään.

Tämä 52 viikon säästöhaaste toimii siten, että kullakin viikolla laitat säästöön kyseisen viikon numeron verran rahaa. Eli viikolla 1 yhden euron, viikolla 2 kaksi euroa, viikolla 3 kolme euroa jne. Tammikuun lopussa rahaa on säästössä 10 euroa. 

Kuulostaa tosi yksinkertaiselta ja helpolta. Ja niin se onkin, siinä sen juju. Ainoa mikä tekee siitä vaikean on, kun aletaan mennä loppuvuotta kohti: summat suurenevat. Joulukuussa on viisi viikkoa ja säästösumma 250 euroa. Koko vuonna kertyy tällä säästöhaasteella 1.378 €. Aika kiva summa! Ja hei, jos oikeasti tuo joulukuu on ihan mahdoton, niin käytä ne 250 euroa joululahjoihin - sinulla on silti säästössä 1.128 €! 

Säästöhaasteen voi tehdä myös toiseen suuntaan tai vaihdellen tai jakaen koko summan tasan 52 viikolle, jolloin viikoa kohden säästösumma olisi 26,50 €. Mutta se ei ole ihan yhtä hauskaa. 

Ja yksi tärkeä pointti on, että edeten pienistä summista suurempiin, opit säästämään ja nuo loppukuukausien isommat summat eivät ole enää niin vaikeita. On paljon helpompaa tammikuussa kun rahat ovat muutenkin joulun jälkeen vähissä alkaa säästää euro, toinen ja kolmas kuin esimerkiksi 26,50 €/viikko, joka tekee 106 euroa tammikuussa. 

Minä otin haasteen vastaan - ota sinäkin! 

Kerron teille täällä blogissa, miten haaste etenee ja pääsenkö maaliin asti. Kerrothan sinäkin omasta edistyksestäsi kommenteissa. 


Kuva IS.fi





torstai 4. helmikuuta 2021

Tämän vuoden haasteet

Olen jo aiemmin kirjoittanut tavoitteista velkojen maksun suhteen tälle vuodelle. Lisään tavoitteisiin nyt vielä yhden. 

Sitä ennen täytyy todeta, että viime vuoden tavoitteiden totetumisesta en ole kirjoittanut mitään ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten ollut asettanut itselleni velkojen suhteen mitään tavoitteita, muuta kuin että määrä ei lisäänny. Tähän tavoitteeseen pääsinkin helposti ja onneksi velat myös lyhenivät vähän. 

Lisätavoitteen asetantaan vaikutti jatkuva ruoka- ja taloustavaroiden sekä muiden tarpeellisten hyödykkeiden budjetin ylittyminen viime vuonna. Tähän kategoriaan kuuluvat: ruoka, taloustavarat, lääkkeet, hygienia, lemmikkitarvikkeet, vaatteet, lahjat ja muistamiset jne. eli kyse on ihan huikean laajasta kategoriasta. 

Budjetin ylittymiseen on johtanut kaksi asiaa a) olen budjetoinut niihin liian vähän ja b) yllättäviä budjetoimattomia ostoja/maksuja tuli ihan liikaa. 

En ole aiemmin tätä erää tarkasti pilkkonut, mutta nyt aion pilkkoa, jotta selviää, mihin ne rahat oikein menevät ja miksi budjetti paukkuu yli kaiken aikaa. 

Kohta a: olen budjetoinut niihin liian vähän. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että enempää käytettävissä olevia varoja ei ulosoton ja muiden pakollisten laskujen ja lainanlyhennysten jälkeen ole. Eli sillä, mitä jää, pitää pärjätä. 

Kohta b: aina tulee yllättäviä menoja, aina. Sellaista kuukautta en ole vielä nähnyt, ettei tulisi. Täst äsyystä vararahasto on äärettömän tärkeä olla olemassa. 

Kuukauden budjetti on melko tiukka ja se jakautuu seuraavasti:

650 €  ruoka, juomat, koiranruoka, pehmopaperit, siivous,  henk.koht.hygienia eli kaikki mitä               normaalista päivittäistavarakaupasta saa 
200 € 
muut talous- ja henk.kohtaiset tavarat, lääkkeet, lahjat, vaatteet, kodin sisustus jne.

100 €   auton polttoaine

950 €   yhteensä/kk


Ensimmäiset kohdat ovat kavereita keskenään eli jos kohtaan yksi menee vähemmän rahaa, voi kohtaan kaksi lisätä tai toisinpäin. Auton polttoaineeseen sen sijaan menee se mikä menee. Miedot alkoholijuomat kuten oluet ja siiderit sisältyy ykköskategoriaan ja jos vierailee alkossa, ne menevät kakkoskategoriaan. 

Mutta tuossa lopputulemassa 950 €/kk pitää kuitenkin pysyä. Jos budjetti menee yli, se pitää maksaa vararahastosta. Tai sitten pitää siirtää jotain laskua eteenpäin seuraavalle kuulle. 

Ennen vanhaan hyvään aikaan, aikaan ennen ulosottoa ja maksuhäiriöitä, olisin vinguttanut luottokorttia, jos rahat eivät riitä, mutta ei enää. Nyt on tilanne se, että velat maksetaan niin pian kuin mahdollista, eikä sen jälkeen velkaa enää meidän perheessä tunneta. 

Seuraan jatkossa täällä blogissa, miten talousbudjetti tältä osin pitää kutinsa. Tavoitteena tiiviillä seurannalla on, että tästäkin kategoriasta saataisiin jäämään rahaa säästöön/ velanmaksuun. En tiedä vielä, onko se edes realistista, mutta aion yrittää. 

Millaisen/ kuinka tiukan budjetin kanssa te elätte? 


Yhdeksän maanantaita jouluun

Enää yhdeksän maanantaita jouluun, nyt täytyy kirjoittaa jo tämän vuoden ensimmäinen jouluaiheinen postaus. Joulu on tällaiselle jouluihmise...