keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Neljän vuoden suunnitelma

Nyt kun kaksi vuotta ulosottoa on takanapäin on hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikein olen oppinut tänä aikana. Vastaus on: todella paljon kaikesta, elämästä, taloudesta, velasta, rahasta, ulosottojärjestelmästä, luonteenpiirteistä, budjetoinnista, säästämisestä jne. Lista tuntuu olevan loputon. 

Asia, mistä en ole ylpeä, on, että ylipäätään onnistuin ylivelkaantumaan niin pahasti ja jouduin ulosottoon. 

Asia, mistä olen ylpeä, on, että keräsin tarmokkaasti tietoa ja aloin kirjoittamaan keräämääni tietoa ja tunteitani tähän blogiin, joka on auttanut ja toivottavasti auttaa edelleen monia muitakin samojen asioiden kanssa tuskastelevia ihmisiä. 

Asia, mistä olen aivan erityisen ylpeä, on, että kirjoitin maksuttoman oppaan Apua-rahat loppu! Ensiapua ylivelkaantuneelle.  Uskon, että tämä auttaa akuutissa, epätoivoisessa tilanteessa olevia ihmisiä saamaan asiat järjestykseen, kuten minäkin sain. Tilaa omasi maksutta heti. 

Matka pois ulosotosta on vasta alkumetreillä, 15 vuoden vankeusrangaistuksesta on lusittu vasta 2 vuotta eli n. 13,3 %. Mutta asiat ovat löytäneet oman tärkeysjärjestyksensä ja minulla on SUUNNITELMA. Kaikissa, jopa epätoivoisilta tuntuvissa tilanteissa, tärkeintä on, että on suunnitelma. Kun noudatat suunnitelmaa,  menet koko ajan eteenpäin. Jos ei ole suunnitelmaa, epätoivo voi ajaa mitä huonompiin ratkaisuihin. Suunnitelma ohjaa ja pitää fokuksen oikeissa asioissa. 

Suunnitelman ydin on budjetti, jonka perusteella pystyn suunnittelemaan ja toteuttamaan maksuaikataulun velkojen maksulle. Seuraan ja säädän budjettia kuukausittain, joten se on aina ajan tasalla. Minä olen aina ajan tasalla. 

Suunnitelmani mukaan olen 4 vuoden sisällä maksanut ulosoton ulkopuoliset velkani pois ja pystyn alkaa maksaa ylimääräisiä lyhennyksiä ulosottoon. Suunnitelmani mukaan olen maksanut kaikki (tai ainakin lähes kaikki) ulosottovelkani 13 vuoden sisällä. Ja jos suunnitelma ei ulosottovelkojen lyhenemisen ja maksamisen suhteen toimi, muutan suunnitelmaa neljän vuoden kuluttua. 

Joka tapauksessa minulla on suunnitelma seuraaville neljälle vuodelle ja se antaa sellaista vakautta, luo turvaa, antaa uskoa, että kyllä tästä selvitään. Todellakin, uskon, että tästä selvitään.  Onhan sinulla jo suunnitelma?




tiistai 22. kesäkuuta 2021

Kokonaisvelkamäärän muutos

Kun ulosotto alkoi toukokuussa 2019, kokonaisvelkasumma kuluineen ja korkoineen oli 122.594,47 €. Nyt kesäkuussa 2021 se on 114.530,54 €. 

Kokonaisvelkasumma on siis tässä  kahdessa vuodessa ja yhdessä kuukaudessa (25 kk) lyhentynyt 8.063,93 € eli n.322,50 €/kk ja 3.870 €/ vuosi. 

Maksuja olen ulosottoon tehnyt tuona aikana 26.499 € eli 69,5 % maksuista on mennyt viivästyskorkoihin ja taulukkomaksuihin ja vain 30,5 % velan lyhennykseen. Tätä kun tässä ihmettelee, olen hyvin samaa mieltä sellaisten aloitteiden kanssa, missä vaaditaan, että ulosotossa velkapääoma maksetaan ensin ennen korkoja. Tai jotain muuta helpotusta, onhan tuo nyt vähän epäsuhtaista, eikö totta?

Mikäli samalla tahdilla edettäisiin, tulisi ulosottovelka maksettua n. 29,5 vuodessa. Eli siis käytännössä maksetaan 15 vuotta, jonka jälkeen velat vanhenevat lopullisesti. Edellisen vertailulaskelman tein maaliskuussa, jolloin takaisinmaksuajaksi tuli hieman yli 30 vuotta. 

Nyt kun vihdoin ja viimein ovat nuo taulukkomaksut poistuneet, tarkoittaa se sitä, että vuodessa velka lyhenee enemmän, joka taas vaikuttaa suoraan tuohon ulosottovelan kokonaismaksuaikaan lyhentäen sitä. Lisäksi kun otetaan huomioon korkovaikutus, pienempi pääoma kerryttää vähemmän korkoa, jolloin yhä suurempi osa maksuista kohdistuu tulevina vuosina pääomaan viivästyskoron sijaan. Aion seurata myös tätä vuosittain, ehkä puolivuosittain, katsotaan miten ehtii ja ennen kaikkea muistaa. 

Summa summarum velka alkaa ajan kuluessa ja velkasumman pienentyessä lyhentyä entistä nopeammalla tahdilla.  Tämä on ainoa syy, miksi näitä jaksan seurata niin tarkasti ja miksi oikeasti jatkan työn tekemistä ja ulosoton maksamista. 

Tällä hetkellä parhaillaan velkalumipallomenetelmän avulla maksan pois kaikki ulosoton ulkopuoliset velat lukuun ottamatta asuntolainaa. Ne pitäisi tulla maksettua neljän vuoden sisällä, oletettavasti jo paljon sitä nopeammin. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, ei velkalumipallo vielä ole oikein lähtenyt pyörimään vauhdilla, mutta siinäkin vauhti kiihtyy hitaasti mutta varmasti koko ajan. Ja sama efekti tulee tapahtumaan myös ulosottovelan suhteen.

Kannattaa aina pitää korkovaikutus mielessä: kun pääoma pienenee, koron määrä pienenee, jonka ansiosta entistä suurempi osuus kuukausisuorituksista menee velan lyhennykseen. Ja positiivinen kierre on valmis. 

Ensi viikolla taas jatketaan, nyt toivotan kaikille lukijoilleni 

Oikein Hyvää Juhannusta! Pysykäähän pinnalla!

Photo by Tim Bernhard on Unsplash






keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Tilanne kesäkuussa 2021

Toisen kvartaalin eli vuosineljänneksen luvut ovat juuri valmistuneet ja ne tulevat tässä:

4-6/2021

Maksettu ulosottoon kolmen kuukauden aikana yhteensä 2.736,11 €.
Tästä summasta viivästyskorkoihin on mennyt yhteensä 2.136,77 €.
Taulukkomaksuihin on mennyt 223,00 €.
Ulosottovelka on lyhentynyt tällä ajanjaksolla 376,34 €. 

Vihdoin ja viimein tapahtui se kauan odottamani asia: ulosoton taulukkomaksut loppuivat maksusuunnitelman (palkan ulosmittauksen sijaan sovittu) osalta!!! JEEE!!!

Pienestä se ihminen osaa olla iloinen, mutta tämä on tosi iso juttu. Pelkästään viime vuonna noihin taulukkomaksuihin meni 1.234 euroa ja tänäkin vuonna ehti tähän asti niitä kertyä 480 euroa. Jatkossa kaikki maksusuunnitelman mukaiset maksut ulosottoon menevät kokonaan ulosottovelan ja viivästyskoron maksuun.

Huomio: jos maksan vapaaehtoisia lyhenyksiä ulosottoon tai esimerkiksi veronpalautukset ulosmitataan, niiden osalta menee edelleen taulukkomaksut pääsäännön mukaan. 

Taulukkomaksuja perittiin siis omalta kohdaltani 25 kk:n ajanjaksolta 25 kk:lta. Lain mukaan pitäisi mennä siten, että 24 kk:n ajalta tarkastellaan, että 18 kk:lta on mennyt joko palkan ulosmittaus tai sen sijaan sovittu maksusuunnitelmamaksu. Koska oma palkkapäiväni on puolessa välissä kuuta, tämä oli osana vaikuttamassa tuohon, että 24 kk täyttyi (pitää täyttyä päivälleen) vasta 25 kk:n puolella. No, anyway, nyt ne on ohi. Kiva nähdä, kuinka paljon tällä on vaikutusta loppuvuoden osalta. Vedetään luvut yhteen joulukuussa ja katsotaan. 


Vedetäänpä vielä tähän lopuksi yhteen kulunut puolen vuoden jakso 1-6/2021:

Maksettu ulosottoon kolmen kuukauden aikana yhteensä 5.417,76 €.
Tästä summasta korkoihin on mennyt yhteensä 4.316,42 €.
Taulukkomaksuihin on mennyt 480,00 €.
Ulosottovelka on lyhentynyt tällä ajanjaksolla 621,34 €.


torstai 3. kesäkuuta 2021

Velkalumipallo pyörii

Olen aiemmin kirjoittanut postauksen velkalumipallomenetelmästä, jolla maksan velkojani: "Velkalumipallon pyöritys on alkanut!

Se on yksi blogini luetuimmista kirjoituksista. Ja koska sitä niin ahkerasti luetaan, tässä siihen vähän päivitystä, missä nyt mennään. 

Ensinnäkin, jos et ole kuullut velkalumipallo-menetelmästä, lue tuo edellinen postaukseni, jossa pääpiirteissään käyn menetelmän läpi. Jos haluat syventää osaamistasi asiasta ja perehtyä velkojen poismaksuun ja vaurastumiseen enemmänkin, suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan yhteistyökumppanini erinomaisen e-kirjan Talous kuntoon - kohti velatonta elämää. (Huom. Maksullinen tuote, Ei-maksettu yhteistyö)

Olen itse lukenut kyseisen kirjan ja se kyllä avasi silmiäni rahan, kuluttamisen, velan ja vaurastumisen suhteen. Sain siitä vahvistusta ajatuksilleni, että velat täytyy aina maksaa ja voimaa puskea eteenpäin tässä omalla kohdallani välillä hyvinkin epätoivoiselta tuntuvassa tilanteessa. Jos sinulla ei ole ihan näin hurja velkamäärä harteillasi, saat varmasti oppaan ohjeilla toimien taloutesi kuntoon ja voit alkaa ihan aikuisten oikeasti vaurastua. Minulla se ei onnistu vielä pitkään aikaan, koska ulosottovelallinen ei voi sijoittaa eikä säästää. 

Toisaalta, koska silmäni avautuivat tuon sijoittamisen ja vaurastumisen suhteen, harkitsen sijoittamisen aloittamista yhdessä mieheni kanssa hänen nimissään. Onneksi hänellä on asiat kunnossa, joten häntä ei ulosottolaitos estä säästämästä ja sijoittamasta. Saisimme tuota sijoittamisen vaatimaa aikajännettä kurottua kiinni, kun voisimme aloittaa heti eikä vasta joskus 12-15 vuoden kuluttua, kun omat velkani on hoidettu. 

No niin, takaisin aiheeseen. Aloitin siis velkalumipallon pyörittämisen syyskuussa 2019 niinkin pienellä summalla kuin 50 euroa/kk. Lisäsin 50 euroa pienimpään velkaan, jota alussa oli n. 700 € jäljellä. Kun sain sen maksettua, seuraavaksi maksoin kaksi muuta pienempää velkaa kokonaan pois, lisäten lähes joka kuukausi 50 euroa velanmaksuun. Tuossa vaiheessa en pystynyt hyödyntämään velkalumipallon ideaa eli että olisin lisännyt aina maksettuani pienimmän velan, koko siihen menneen lyhennyksen ja ylimääräisen 50 euroa vielä lisäksi seuraavaksi pienimpään velkaan. Alkuvaiheessa totuus oli, että minun piti vain saada pienimpiä velkoja pois, jotta oli edes mahdollista saada lumipalloon vauhtia eli maksaa ylimääräistä lyhennystä. 

Tähän mennessä olen saanut nuo kolme kokonaista pienintä velkaa maksettua pois ja lumipallo pyörii nyt melko suureenkin luottokorttivelkaan. Siihen olen laittanut joka ikinen kuukausi 50 euroa ekstraa. Sen lisäksi laitan siihen kaiken ylimääräisen rahan, pienenkin mitä ikinä löydän. Luottokortin suhteen on niin, että kk-erä menee tiettynä yhtenä päivänä kuukaudessa e-laskuna suoraan tililtä, joten kerään rahat toiselle tilille jemmaan ja sitten juuri ennen eräpäivää muutan itse manuaalisesti luottokortin e-laskun summan sen verran isommaksi, kuin mitä ylimääräistä rahaa on kertynyt ja siirrän rahan veloitustilille. 

Tein myös muutoksen, että aiemmin minulla oli luottokorttimaksussa kaksi maksuvapaata kuukautta vuodessa, niin poistin nyt ne molemmat ja maksan joka kuukausi luottokorttia pois.Eihän se lumipallo nyt tässäkään vielä liiku ihan sellaista vauhtia kuin haluaisin, mutta täytyy ottaa realiteetit huomioon ja mennä sen mukaan, mihin kykenee. Ja lisäyksenä vielä, että luottokorttia ei tietenkään ole käytetty eikä käytetä. En ole vielä sitä kahtia leikannut, mutta todellisuus on, että kun kortti vanhenee vuoden 2022 toukokuussa, en enää uutta tilalle saa. Joten haluan, että luotto on täysin tai ainakin melkein täysin maksettu tuolloin. Aikaa on siis vielä 12 kuukautta. Lumipalloon pitää saada lisää vauhtia, jotta tavoitteeseen päästään. kerron teille sitten vuoden päästä, miten kävi. Voin toki kertoa myös väliaikatietoja, jos teitä kiinnostaa. 

Kun sitten tämä kyseinen luottokorttivelka on saatu maksettua, saan siihen menneen lyhennyksen kokonaan käytettyä seuraavaan velkaan, joka on toinen luottokorttimaksu. Ja kun se nyt koko ajan lyhenee kuukausittain tuossa samanaikaisesti, ei sen loppuun maksamiseen enää sitten menee montaa kuukautta. Siinä vaiheessa tuo velkalumipallo menee jo tosi kovaa kyytiä. Kuten aiemmin kerroin, meillä on miehen kanssa pari yhteistä velkaa noiden luottokorttien lisäksi ja ne ovat sitten vuorossa seuraavaksi. Laskelmani osoittavat ja uskon todella, että ne kaikki on maksettu alle neljässä vuodessa. 

Huom! Sisältää suosituksen ja mainontaa: Seuraan koko ajan kuukausittain velkalumipallon etenemistä tällä helpolla excel-taulukolla, joka löytyy yhteistyökumppanini budgetapun verkkokaupasta pientä korvausta vastaan. Siinä on mukana erittäin selkeät ohjeet, miten velkalumipallo toimii, alkutilanne ja seuranta. Suosittelen lämpimästi, jos tykkäät exceliä pyörittää. (Ei-maksettu yhteistyö)

Alkuperäisessä kirjoituksessa olin liian optimistinen ja oletin, että pystyn joka kuukausi laittamaan sen ylimääräisen 50 euroa velanmaksuun, en pystynyt. Mutta nyt tilanne on tässä puolessatoista vuodessa parantunut niin, että se on oikeasti toteutunut joka kuukausi. Lisäksi näköpiirissä on, että pystyn yhä enemmän vyöryttämään rahaa aina tuolle pienimmälle velalle. Ja korkoa korolle toimii myös tässä tapauksessa, kun maksan ylimääräisiä lyhennyksiä ja pääoma lyhenee nopeammin, säästän korkokuluissa ja tilinhoitomaksuissa huomattavasti. 

Velkalumipallo menetelmänä kyllä toimii hyvin, koska se kannustaa koko ajan jatkamaan ja yrittämään entistä kovemmin. Tämä on ihan psykologiaa, kun velka vähenee silmissä, niin innostuu etsimään enemmän ja enemmän rahaa velan maksuun. Haluaa vain saada velan pois nopeammin ja nopeammin. Ahneus kasvaa matkan varrella, kun saa aikaan hyviä tuloksia. Kannattaa ehdottomasti perehtyä tarkemmin ja kokeilla. Kokeile sinäkin, siinä ei menetä mitään. Kerro minulle omat kokemuksesi velkojen maksusta velkalumipallon avulla! Onnistuitko? 


photo by Unsplash



Yhdeksän maanantaita jouluun

Enää yhdeksän maanantaita jouluun, nyt täytyy kirjoittaa jo tämän vuoden ensimmäinen jouluaiheinen postaus. Joulu on tällaiselle jouluihmise...