perjantai 7. kesäkuuta 2019

Tilanneselvitys


Kun huomaat, että sinulla alkaa olla ongelmia rahojen riittävyyden kanssa eikä kaikkien velkojen kuukausierien maksu meinaa luonnistua, kannattaa pysähtyä ja käydä tilanne läpi. Ihan ensimmäiseksi kannattaa istua alas ja kirjata kaikki velat ylös. Jos osaat käyttää exceliä, tämä on erittäin toimiva ohjelma juuri tähän hommaan. Jos et ole sinut tietokoneiden kanssa, ota esiin kynä ja paperia sekä laskin, niilläkin pärjää.
Photo by J. Kelly Brito on Unsplash

Kirjaa ylös kaikki velkasi ja maksamattomat, rästiintyneet laskut. Siis ihan kaikki. Itse tein listan siten, että missä vaiheessa mikäkin velka oli eli joko hoidossa, sovittu maksusuunnitelma, perintätoimistolla, haastevaiheessa tai ulosotossa. Tässä vaiheessa voi olla, että tarvitset jonkun ystävän tai esim.velkaneuvojan apua, mikäli tilanteesi on niin paha, ettet ole edes avannut velkojien kirjeitä. 

Kun kaikki velat ja rästimaksut on luetteloitu, laske summat yhteen. Saatat yllättyä. Minä yllätyin. En ikimaailmassa olisi uskonut velkojen todellista määrää. Tunteeni vaihtelivat epäuskosta epätoivoon. Tuntui, että elämältä putosi pohja. Eihän tässä ole mitään järkeä, en ikipäivänä saa näitä kaikkia maksettua. Velkaneuvojan kanssa keskusteltuani sain hieman lohtua, velkajärjestely voisi olla mahdollinen ja mikäli siihen pääsisin, veloista leikattaisiin suurin osa eli maksettavaksi jäisi arviolta n.40.000 euroa reilusta 100.000 eurosta. 

Tämä on siis yksi mahdollisuus saada velat järjesteltyä, mutta  se on käräjäoikeuden päätettävissä saako henkilö velkajärjestelyn vai ei, joten tämä ei ole mitenkään selvää, että se onnistuisi minun kohdallani. No, ystävällinen ulosottomies oli sitä mieltä, että eihän minun velkamääräni ole mitenkään erityisen suuri, on paljon ihmisiä joilla on huomattavasti enemmän esimerkiksi asuntovelkaa. Hän oli myös sitä mieltä, että jos ei velkajärjestelyä saa, onnistuuhan se velkojen lyhennys ulosoton kauttakin. En kyllä  pyytänyt häntä laskemaan kuinka monta vuotta minun velkojeni maksuun menisi. Ehkä vielä uskallan kysyä jossain vaiheessa. Ehkä.

Neuvo: Tee tilannekartoitus

Kirjaa ylös kaikki velkasi ja rästiintyneet maksusi. Näin saat kokonaiskuvan veloistasi. 

Tämän jälkeen pystyt tekemään budjetin tuleville kuukausille ja seuraamaan sitä. Tulot ovat meillä yleensä hyvin tiedossa eli paljonko rahaa on käytettävissä kuukautta kohden. Kun velkatilanne on selvillä, voi alkaa suunnitella, miten niistä selviää. Budjetin laadinnasta ja menojen tärkeysjärjestyksestä teen oman kirjoituksen tänne. 





2 kommenttia:

  1. Hyvä neuvo tämäkin, että kannattaa kirjata kaikki ylös. Vaikka ei olisi vielä perinnässä asti. Se antaa heti varmemman hallinnan tunteen koko tilanteesta. Määrä tietysti saattaa pelottaa mutta parempi kuin jatkuva ahdistava tunne.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan ja nimenomaan silloin kun ei vielä olla perinnässä asti. Tämä on tosi tärkeä juttu, koska velkojen listaus tuo konkretiaa muuten niin vaikeasti hahmotettavaan asiaan. Ja sitä ei missään nimessä kannata pelätä, että määrä on suurempi kuin luuli, koska todennäköisesti niin on. Mutta tästä saa pohjan budjetin laadintaan ja parempaan taloudenhallintaan.

    VastaaPoista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...