tiistai 11. tammikuuta 2022

Tasan sata

Tasan sata. Siinä postausten lukumäärä tähän mennessä, tämä on siis sadasensimmäinen. 

Viime kirjoitukseen tullut kommentti sai aikaan tämän tekstin, kun aloin pohtimaan ulosottoa  ja sen oikeudenmukaisuutta. 

Sinänsä siis maksamattomien velkojen periminen ulosoton kautta on täysin oikein, "kaikkihan on maksettava eikös juu mitä täällä maailmassa velkaantuu..." Kenenkään ei pidä voida ottaa velkaa ja jättää se maksamatta takaisin. Jos ei pysty maksamaan lainanantajalle tai perintätoimistolle, sitten maksetaan ulosoton kautta.

Lähinnä mietin vain muutamia seikkoja, jotka liittyvät ulosottolaitoksen toimintaan, mitkä voisi olla oikeudenmukaisempaa järjestää toisin. 

Isoin asia, jonka tahtoisin voivan muutettavan on, että pääoma maksettaisiin aina ennen korkoja. Tämä periaate olisi oikeudenmukaisempi, koska nyt maksetaan usein pelkkiä korkoja ja pääoma ei lyhene lainkaan tai vain niin vähän, ettei sillä ole käytännössä merkitystä. Tähän pitää varmasti kehittää jonkinlainen laskentasysteemi, mutta jos halua on, löytyvät keinotkin. 

Suomeksi sanottuna: vaikka maksat kolmanneksen palkastasi joka kuukausi, velkasi ei mediaanituloilla lyhene sellaiseen tahtiin, että olisi mahdollista saada se maksettua 15 (tai 20) vuoden kuluessa ennen velan lopullista vanhenemista. Siis ilman, että tekisit vielä palkan ulosmittauksen lisäksi ylimääräisiä lyhennyksiä. Johtuen nimenomaan siitä euribor+7 % viivästyskorosta, jota ulosottolaitos perii velalle. Mikäli korko peritään ennen pääomaa, kuten nykyisin, korkoprosentti voisi olla ainakin alhaisempi, varsinkin nyt matalien korkojen aikana. Tähänkin tarvitaan lakimuutos viivästyskoron osalta, mutta pitäisi olla mahdollista, jos vain halua löytyy. 

Tästä on tehty kansalaisaloitekin, mutta ei tainnut menestyä riittävästi, jotta olisi päässyt eduskunnan käsittelyyn. Ja kansanedustajat, tai ainakin suurin osa siellä, on jo niin vieraantunut köyhästä väestöstä, etteivät ymmärrä asian tärkeyttä ulosottovelallisille. Joten vaikka olisi käsittelyyn päätynytkin, tuskin olisi mitään asialle tehty.  

Toinen seikka, mikä mietityttää, on se, että ulosottomies saa ison osan palkastaan palkkiona perityistä veloista. Muun muassa tähän tarkoitukseen, tulospalkkioiksi, menevät siis nuo taulukkomaksut. Epäkohtana on, että ulosottomiehen tulospalkkiot määräytyvät osaksi sen mukaan, minkälaisia ratkaisuja hän tekee. Räikeimmin tämä näkyy siinä, että velallinen voi hakea vapaakuukautta ulosotosta, ulosoton rajoittamista tai lykkäystä, niin ulosottomies ei suostu huojennuksiin, koska hänen palkkionsa pienenee. Toki virkamiehen pitäisi olla objektiivinen, mutta onko näin kaikissa tapauksissa? 

Myös esimerkiksi kun velalliselle tulee normaalia suurempi palkka, ulosottomies  jakaa tilitykset velkojen kesken niin, että menee mahdollisimman paljon taulukkomaksuja. Vaikka olisi mahdollista yrittää minimoida taulukkomaksujen määrä jakamalla maksut hieman eri lailla velkojen kesken. Veronpalautusten kyseessä ollessa, ne jaetaan aina kaikkien velkojien kesken, ainakin omalla kohdallani näin on toimittu.  Onneksi kuitenkin sentään nuo taulukkomaksut poistuvat 24 kk:n jälkeen, kun puhutaan palkan tai muun toistuvaistulon ulosmittauksesta tai maksusuunnitelmasta. 

Iso epäkohta on myös se, että, jos joku haluaa lyhentää ulosottovelkaansa nopeammin, kaikista vapaaehtoisista lyhennyksistä menee - yllätys yllätys - taulukkomaksut. Ylimääräistä vapaaehtoista lyhennystä tehdessä voi pyytää, että ulosottomies lyhentää sillä jotain tiettyä velkaa, mutta ulosottomiehen ei ole pakko tehdä sitä. Hän voi jakaa ylimääräisen lyhennyksen vaikka useammalle velalle, jolloin ulosottolaitokselle tulee reilummin taulukkomaksuja tai käyttää johonkin suurempaan velkaan, kun oma tavoitteesi on, että saat pienimmän velan ensin maksettua pois, jotta velanmaksu tuntuisi motivoivammalta ja jaksaisit taas yrittää entistä enemmän. Eli sinua rangaistaan siitä, että haluat maksaa ulosottovelkasi pois nopeammin. 

Sellainen asia, mikä on hyvää ulosottolaitoksessa, on suojaosuudet. Mikäli tulosi jäävät alle suojaosuuden, sinulta ei ulosmitata mitään. 

Tai, kun sinulla on huollettavana lapsia (tai muita huollettavia), he nostavat osaltaan suojaosuuden määrää ja pienentävät ulosottoon meneviä suorituksia. Palkastasi jää enemmän käteen ja sinun on mahdollista elättää perheesi. Ei ehkä prameasti, mutta kuitenkin. 

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Hyvää alkanutta vuotta kaikille kohtalotovereille! Olkoon tämä vuosi kaikin puolin parempi! Cheers!


Photo by Unsplash


 

3 kommenttia:

  1. Ylimääräisen lyhennyksen voi nykyään otse kohdentaa haluamalleen velalle ulosoton sähköisillä sivuilla. Ulosoton korko ja taulukkomaksut ovat kyllä ihan hanurista, samoin se että korot maksetaan ennen pääomaa. Tuo ei kannusta maksamaan velkoja ulosoton kautta, etenkään suuria velkoja. Mutta jospa niihin joskus tulisi joku järki.

    Oon samaa mieltä, että velat pitää maksaa. Ja itse sain maksamisesta ajoittain jopa mielihyvää. Mutta ei lyötyä pidä lyödä ja maksamista hidastaa ja hankaloittaa tahalleen (esim ylimääräisten lyhennysten taulukkomaksut on naurettavaa hommaa). Se että velkani olivat ulosottoon mennessä 50t euroa ja maksoin perintäkulujen ja muiden päälle ulosoton korkoja ja taulukkomaksuja 20t euroa ei ole velallisen kannalta kannustavaa eikä motivoivaa. Se on täyttä työtä ja tuskaa päästä yhtään isommista veloista eroon ulosoton kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos avaavasta kommentista! Tuo on hyvä, että tuo kohdentaminen tiettyyn velkaan onnistuu, sitä aion todellakin käyttää heti, kun sinne asti pääsen, että ylimääräisten lyhennysten tekeminen onnistuu. Vielä tällä hetkellä kaikki ylimääräinen kohdentuu ulosoton ulkopuolisten velkojen maksuun.

      Poista
  2. Tuo velallisen kyykyttäminen on kyllä kohtuutonta. Ehdottomasti pitäisi olla ensin velan lyhentyminen ja sen jälkeen vasta korot jos niitä pitää olla. Tuommoinen malli ei motivoi velkojen maksuun.

    VastaaPoista

Maksuohjelmaehdotus ja pankkitili

Pientä päivitystä taas velkajärjestelyn etenemisestä.  Selvittäjä on laatinut maksuohjelmaehdotuksen, joka tuli minulle ja samalla kaikille ...