torstai 29. elokuuta 2019

Henkivakuutus

Muistatteko, kun kerroin aiemmassa postauksessani henkivakuutuksesta ja sen tärkeydestä vähävaraiselle henkilölle? Jos ette muista, löydätte koko jutun postauksesta "Budjetointia".  

Mutta siis lyhyesti: kun on maksuhäiriöitä, ei voi saada uutta henkivakuutusta, joten olemassaolevasta kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan kiinni.  

No, nyt ne mahdollisuudet on aika vähissä. Henkivakuutus irtisanottu maksamattoman laskun vuoksi, lasku hieman yli 400 euroa puolelta vuodelta. Tuli jo sitten loppulasku eli n. 180 euroa maksettavaa ja vakuutus irtisanottu. Tähän sain perintätoimiston kanssa sovittua maksusuunnitelman, maksan n. 50 €/kk. 

Henkivakuutuksissa on kuitenkin sellainen ominaisuus, että vakuutuksen voi saada uudelleen voimaan vielä puolen vuoden kuluessa irtisanomisesta, jos maksun maksamattomuus johtuu maksuvaikeuksista. Eli jos maksan yhden erän (puolen vuoden maksun) kokonaan ennen helmikuuta 2020, vakuutus tulee uudelleen voimaan ja on voimassa heti maksupäivästä alkaen.  

No, nyt sitten on aikaa pohtia, onko se a) järkevää ja b) ylipäätään mahdollista. 
Jos lopputulema on b, eikä se ole edes mahdollista, asia selvä. Sitten mennään ilman henkivakuutusta seuraavat 15 vuotta ja toivotaan, ettei kuolema korjaa sinä aikana itseä eikä puolisoa. 

Kohdalla a) järkevää, tarkoitan tilannetta jossa se olisi ylipäätään mahdollista, mutta veisi talouden liian tiukille, silloin se ei ole järkevää. Vaikkakin henkivakuutus lienee aina järkevä ja varsinkin vähävaraiselle, niin kuin aiemmassa jutussani kerroin. Mitä mieltä te olette?

Pelottaa vähän, kun ensi vuonna alkaa taas asuntolainan lyhennys, että miten sen kanssa käy. Ota siinä sitten vielä tuollaiset 800 €/vuosi (eli n.67 €/kk) henkivakuutus lisää kivireeksi. Kyllä näitä painavia kivenmurikoita on jo lasti muutenkin täynnä. 

Ja toisaalta, v..tuttaa, että on viimeiset kymmenen vuotta maksanut henkivakuutusta tuon 800 €/vuosi ja kaikki 8.000 euroa on mennyt ihan hukkaan. Mieti, miten paljon vähemmän olisi nyt velkaa ulosotossa, jos en olisi ottanut lainaa mm. henkivakuutuslaskuja varten. 8.000 € +kulut eli n.10.000 euroa vähemmän. 

Ja vielä enemmän v...tuttaa, kun alkaa miettiä, onko muitakin tällaisia turhia maksuja tullut vuosien varrella maksettua. Ihan vaan siltä varalta, että sattuu kuolemaan. Ja joskus kumminkin kuolee.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    löysin blogisi muutama päivä sitten ja tähän asti olen kerennyt lukea. Varsinkin postauksesi budjetoinnista herätti hieman ajatuksia kuin myös tämä pohdiskelusi henkivakuutuksesta. Itsehän en lähtenyt omaa tilannettani ratkomaan lainkaan siltä pohjalta mikä on "järkevää" ja jääkö maksuvaraa. Mietin ensin mitkä menot ovat absoluuttisen tärkeitä ja tulin siihen tulokseen, että lasten vuoksi pitää olla paikka missä asua ja ruokaa pöydässä. Myös lasten vakuutukset ja oman henkivakuutuksen priorisoin, jotta lapset saavat kaiken tarvitsemansa ja jos itse kuolen he voivat maksaa velkani pois ja silti saavat pesämunaa aikuisuuden aloittamiseen. Kaikesta muusta voin tinkiä, jotta saan luottotiedot säilytettyä ja näin on tehty. Aloitin oman matkani 67.000 eurosta, tällä hetkellä on jäljellä rapiat päälle 38 tuhatta.

    VastaaPoista
  2. Onpa ikävä juttu, että uutta henkivakuutusta ei voi saada maksuhäiriöisenä. Hyvä kuitenkin, että sait perintätoimiston kanssa sovittua maksusuunnitelmasta. Tuo on kyllä harmi jos vuosia maksettu vakuutus menee hukkaan, toivottavasti se vielä järjestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Kyllä se niin on, että ei järjestynyt. Eli luottotiedottomana ei saa vapaaehtoisia vakuutuksia. Lisään tähän vielä, että ainakaan minun tapauksessani ei. En kuitenkaan jää asiaa harmittelemaan sen enempää, koska en voi asialle yhtään mitään, piste.
      Moving on.

      Poista
  3. Heips! Kiitos blogistasi, hyviä ajatuksia ja neuvoja sinulla. Itsellä ulosottoa takana noin 10 vuotta ja vielä muutama kk edessä. Aikamoiset oppirahat on tullut maksettua!

    Mutta halusin tulla kommentoimaan tuosta henkivakuutuksesta, että itse ainakin sain henkivakuutuksen lähi-Tapiolasta vaikka ei luottotietoja olekaan. Hintakin on kohtuullinen, n. 100€ vuodessa 60 000€:n korvaussummalla. Suosittelen kysymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Oli kiva kuulla, että henkivakuutus on mahdollista saada myös ilman luottotietoja ja vielä edullisesti. Kyselen ehdottomasti eri vakuutusyhtiöiltä, kiitos vinkistä! Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...