keskiviikko 19. elokuuta 2020

Ajatusvirheitä

Olen törmännyt aika monesti erilaisiin ennakkoluuloihin tai ennakkokäsityksiin useassakin eri tilanteessa. Kutsun niitä myös ajatusvirheiksi. Annan kaksi esimerkkiä tyypillisestä ajatusvirheestä:

"Olisi kiva saada vähän lisätuloja, mutta ei kannata tehdä toista työtä, kun veroprosentti nousee ja verottaja vie lisätulot."

"Jos ihmisellä on paljon velkaa ulosotossa, ei kannata käydä töissä, kun ulosotto vie kuitenkin suurimman osan tuloista. "

Listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin, mutta nämä yleiset ennakkoajatukset riittävät tässä yhteydessä. Pureudutaan niihin hieman tarkemmin. 

Se, että ihminen lamaantuu vallitsevan tilanteen edessä, eikä pysty ajattelemaan/toimimaan järkevästi, aiheuttaa usein näitä ajatusvirheitä. Ja jos niitä ei lähde purkamaan ja työstämään, niin ihan varmasti ne muuttuvat ajan mittaan kyseiselle henkilölle "totuudeksi" ja ihminen jää jumittamaan ajatuksiinsa sen sijaan, että alkaisi toimia aktiivisesti tilanteen parantamiseksi. Myös tietty negatiivisuus paistaa tästä ajattelutavasta läpi, ei edes haluta lähteä ratkaisemaan ongelmia vaan nähdään ne niin ylitsepääsemättöminä, ettei niitä kannata alkaa työstämään. Parempi olla passiivinen ja työtön, jotta ei vaan mene liikaa veroja eikä ulosottomies saa kuin ihan minimin?

Mietipä uudelleen: 

Jos saisit toisen työn/lisätyön ja ansaitsisit lisää rahaa vaikka 500 € kuukaudessa. Vaikka  tästä menisikin veroa lisätuloveroprosentin mukaan eli esimerkiksi 45 %, jäisi sinulle silti vielä 275 €/kk enemmän rahaa käyttöösi. Eli verottaja ei vie kaikkea, harvoin edes puolta bruttotuloista. 275 €/kk lisää rahaa kuulostaa ainakin minusta tosi hyvältä, varsinkin jos rahalle on todellinen tarve. Ja kyllähän verorahoista ihan tärkeitäkin juttuja meille kaikille kustannetaan.

Mikset voisi tehdä työtä tai vaikka kahta, jos sinulla on velkaa ulosotossa. Ulosotossa oleva velka on ihan samalla lailla velkaa kuin asuntolaina tai mikä tahansa muu velka, se tulee maksaa jollain aikavälillä takaisin. Siinä on vain se ero, että se peritään tarvittaessa pakolla ja voidaan realisoida myös kiinteää omaisuutta. Ehkä maksamismotivaatiota voi joidenkin ihmisten osalta laskea, mikäli perittävä rahasumma ei olekaan velkaa vaan esim. sakkoja, rangaistusmaksuja, rikoskorvauksia, elatusmaksuja jne. tai mitä niitä voi ollakaan, mitkä toki minun mielestäni tulisi ihan yhtä lailla maksaa. 

Väärä käsitys sen sijaan on, että ulosotto vie kaiken minkä ansaitsee. Itselläni menee 1/3 nettopalkasta kuukausittain ulosoton maksusuunnitelman mukaisiin maksuihin. Jos tuloni laskevat, ulosottoon menee vähemmän, koska silloin astuu kuvaan suojaosuus. Jos tuloni nousevat, menee ulosottoon enemmän. Näistä on kerrottu tarkemmin aiemmassa kirjoituksessani Pelottaako ulosotto?

Vai onko minulla itselläni ajatusvirhe, kun haluan maksaa ulosottovelkani ja myös kaikki muut velat pois? Tätä täytyy pohtia, mutta niin kauan kuin saan tuohon myöntävän vastauksen, aion jatkaa velanmaksua entistä tarmokkaammin.

 

 

 

 


5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Harmittavan usein keskustelupalstoilla törmää juurikin noihin ajatusvirheisiin: ”Ei velkaa kannata maksaa, kun se vanhenee 15-vuodessa” Kyllä minä ainakin ennemmin kituutan pienillä tuloilla pari-kolme vuotta ja maksan mahdollisimman paljon velkoja, kuin istun neljän seinän sisällä 15 vuotta odottamassa velkojen vanhenemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, se on juurikin näin. Mutta me, jotka näin ajattelemme, kuulummekin iloisten velanmaksajien klubiin ;) Olisi kiva tietää, kuinka moni Suomen yli 500.000 ulosottovelallisesta kuuluu tähän klubiin myös?

      Poista
  3. Tästä blogista on ollut mulle tosi paljon apua nyt kun oon alkanut maksamaan velkoja pois. Täällä on ihan hirveesti sellaista tietoa mitä en olis ikinä tajunnut edes kysyä mistään. Kiitos 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, että olet kokenut tämän blogin hyväksi ja tarpeelliseksi. Taas jaksan jatkaa :) Tsemppiä sinulle velkojen maksuun!

      Poista

Maksuohjelmaehdotus ja pankkitili

Pientä päivitystä taas velkajärjestelyn etenemisestä.  Selvittäjä on laatinut maksuohjelmaehdotuksen, joka tuli minulle ja samalla kaikille ...