tiistai 8. joulukuuta 2020

Ulosottolaitos uudistui - miten käy maksusuunnitelman?

Tätä postausta kirjoittaessani on uusi uljas ulosottolaitos ollut toiminnassa noin viikon verran. Ja täytyy sanoa, että aika huomaamattomasti on toiminta alkanut. Kauheasti ei ole tiedotettu, ainakaan meille ulosottovelallisille asioista. Heidän sivuiltaan luin, että kirje pitäisi sieltä velalliselle tulla, jossa kerrotaan, luulisin, ainakin niin olennaiset asiat kuin kuka on uusi ulosottomies ja jatkuuko maksusuunnitelma kuten tähän asti. Ei ole kirjettä näkynyt, ei sähköisesti eikä kirjallisesti. 

Ensimmäisen viikon ajan tuo sähköinen asiointi oli pois käytöstä, enkä tiedä toimiiko vieläkään kunnolla, mutta pääsin itse ainakin kirjautumaan omalle sivulle, josta löysin, ottamalla velallisen ulosottoasiat-tulosteen, tiedon tämän hetkisestä asioidenhoitajasta. Siis henkilön nimen. 

Laitoin sitten sähköpostia aikaisemmalle ulosottomiehelleni ja tiedustelin, miten nyt tulisi toimia. Häneltä sainkin melko nopeasti vastauksen, jossa minua kehotettiin olemaan yhteydessä tähän uuteen asioidenhoitajaan ja kysymään jatkaako hän maksusuunnitelmaa. Glurps. Kylmä hiki tuli päälle heti ja tunsin paniikin hiipivän sisuksiini. Voisiko olla, ettei maksusuunnitelma jatkuisikaan?

Laitoin heti sähköpostia (koska puhelinnumeroa ei ollut tiedossa, ainoastaan sähköpostiosoitteen sain ulosottomieheltä) tälle asioidenhoitajalle, jolta sainkin nopeasti sähköpostia takaisin. Hän totesi, että koska maksusuunnitelmaa on noudatettu niin hyvin, sillä voimme jatkaa. Jess! Hienoa! Nyt alkoi jo vähän helpottamaan puristava tunne rinnassa. Hän antoi ohjeet miten toimitaan ja hänelle jatkossa lähetän palkkalaskelman kuukausittain. 

Vielä tosin viestissä oli lisäys, että siellä ulosottolaitoksessa vielä näitä toimia järjestellään, joten voi olla, että ulosottomies vielä vaihtuu johonkin toiseen henkilöön tai saattaa jopa tulla aiempi ulosottomies takaisin asioidenhoitajaksi. Eli asia ei vielä ole selvä. Mutta tällä hetkellä mennään näin eteenpäin. Hän lupasi olla minuun yhteydessä, jos muutoksia tulee.

Ihan ei vielä pysty täysin rauhallisin mielin olemaan asian suhteen, mutta yritän kuitenkin olla huolehtimatta liikaa. 

Kannattaa itse kunkin käydä katsomassa sieltä omasta palvelusta omat tiedot sivun alareunasta tai ulosottoasiat-tulosteesta oman uuden asioidenhoitajan nimi ja laittaa tälle sähköpostia tai soittaa annettuun numeroon, jos on esimerkiksi maksusuunnitelma voimassa. Sähköpostit ovat (ainakin pääsääntöisesti) muotoa etunimi.sukunimi@oikeus.fi. 

Jos olen yhtään oikein tulkinnut uudistunutta ulosottolaitosta, niin sinä ideana on, että ns.yksinkertaiset, helpot perintätapaukset keskitetään yhteen isoon yksikköön, jossa niitä voidaan käsitellä nopeasti ja helposti isoina massoina. 

Suurimmalla osalla asiakkaita ei ole kuin yksi tai pari pientä saatavaa, kuten esim. sairaala- tai terveyskeskusmaksut, sakot, liikennevakuutukset, päivähoitomaksut ym. ilman tuomiota ulosottokelpoiset saatavat. Ja iso osa asiakkaista maksaa ne saamallaan kehotuksella kerralla tai sopimalla maksueristä, ettei tule maksuhäiriöitä. (Toim.huom. tämä on ihan oma henkilökohtainen oletukseni, ei perustu faktatietoon.)

Sitten hankalammat ja vaikeimmat tapaukset hoidetaan enemmän yksilöllisesti, niihin kohdennetaan enemmän resursseja. Itse kaiketi kuulun noihin hankalimpiin tapauksiin velkamäärän suuruuden ja sitä kautta maksuajan pituuden vuoksi. Toisaalta luulisin, että häädöt ja omaisuuden ulosmittaukset ym.vievät ulosottomiehiltä aikaa ja sitä pitäisi nyt ulosottomiehille jäädä enemmän, kun ns. pienet ja helpot asiat hoidetaan keskitetysti isommissa yksiköissä. Minunkin maksusuunnitelmani voi lukeutua niihin helppoihin vaikkei pieniin. 

Seurataan siis, miten homma etenee ja pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki menee hyvin. 





2 kommenttia:

  1. Hei!

    Toimin MTV Uutisissa toimittajana ja törmäsin blogiisi. Olisi hienoa kirjoittaa tarinasi kautta siitä, kuinka ulosottoasioissa pääsee niskan päälle.

    Jos olisit kiinnostunut avaamaan tarinaasi ja samalla muille vinkkejä ja vertaistukea, ota ihmeessä yhteyttä terhi.romo@mtv.fi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos yhteydenotostasi. Voisin ajatella asiaa joskus tulevaisuudessa, tulevina vuosina. Tällä hetkellä en ole vielä valmis. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta ja hyvää joulua!

      Poista

Maksuohjelmaehdotus ja pankkitili

Pientä päivitystä taas velkajärjestelyn etenemisestä.  Selvittäjä on laatinut maksuohjelmaehdotuksen, joka tuli minulle ja samalla kaikille ...