perjantai 6. elokuuta 2021

Syksy saapuu

Hei kaikille lukijoille, 

Lomat on nyt lusittu ja töihin palattu, kyllä menikin taas todella nopeasti nuo koko vuoden ajan hartaasti odotetut neljä viikkoa. Mutta ei auta itku markkinoilla, töitä on ihmisen ja varsinkin tällaisen ylivelkaantuneen ulosoton asiakkaan tehtävä, jotta saa velkaa maksettua pois. 

Siitä tulikin heti mieleeni yksi asia, jota täytyy nyt hieman hehkuttaa ja juhlistaa. Nimittäin velkalumipallo on pyörinyt siihen tahtiin, että ulosoton ulkopuolisten velkojen määrä (pois lukien asuntolaina) on alittanut 30.000 euron rajan. Jipii! Saldo kuun vaihteessa oli 29.768,50 euroa. Vähänkö mageeta! Ja voit arvata, kuinka taas innostaa jatkamaan ja vauhdilla!

Alkuperäinen suunnitelma oli, että neljässä vuodessa on nuo muut lainat maksettu, mutta uskon, että tulee olemaan valmista jo paljon aiemmin. Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin siitä, että olen vihdoin ja viimein saanut kaikki lainojen lyhennyserät ajan tasalle, ettei tule mitään ylimääräisiä maksukehotusmaksuja ja viivästyskorkoja jne. Sama koskee myös muita laskuja, että siinä mielessä tilanne on kohentunut jo hurjan paljon. Olen tinkinyt ihan kaikesta, jotta olen saanut budjetin toimimaan ja se alkaa nyt kantaa hedelmää. 

Heinäkuussa lomatili oli myös sen verran suurempi, että ulosottoon meni ihan merkittävän kokoinen siivu suoritusta, niihin lukuihin palaan taas tarkemmin syyskuun jälkeen, kun kolmas vuosineljännes on päättynyt. Kesäkuun lopun tilanteen pääset lukemaan tästä ja ulosoton kokonaisvelkatilanteen tästä

Toki tähän yhteyteen täytyy kertoa myös huonompia uutisia, verottaja muisti aikamoisilla mätkyillä, joudun maksamaan melkein 1.000 euroa lisäveroja. Tämä tuli yllätyksenä, koska olen aina laskenut verokortin niin tarkasti. Mutta tämä johtuikin ulosoton myymästä omaisuudestani, josta laskelmien mukaan tuli reilusti myyntivoittoa, vaikka enhän minä niitä rahoja saanut saatikka edes nähnyt, kun ulosotto ne jo vei. Toki minun ulosottovelkojeni maksuun, mutta menivät vain korkoihin eivät pääoman lyhennykseen:(

Joka tapauksessa, koska kyse oli arvopapereista, oli minun pakko ne verottajalle ilmoittaa myydyksi. Verottaja olisi kuitenkin saanut asian selville viimeistään  ensi vuonna osinkojen osalta verotuksen yhteydessä (eli ei tule enää osinkoja, jolloin olisi kysellyt arvopapereiden omistuksen muutoksesta). Tämä on tosi kurja juttu, enkä tiedä saanko oikeasti noita veroja maksettua, luultavasti joudun ne päästämään myös ulosottoon lisäykseksi. Koska jos maksan verot, jotain muuta jää maksamatta ja taas on lainanlyhennykset ym. myöhässä. 

Minulla on kolme vaihtoehtoa, joita mietin: 

a) haen ulosoton vapaakuukautta. En ole käyttänyt vielä yhtään vapaakuukautta ulosotossa ollessani, en tiedä kävisikö lisäverojen maksu syyksi siihen? 

b) voisin yrittää saada pankista asuntolainanlyhennykseen vapaakuukauden tai kaksi, jona aikana saisin mätkyt maksettua. Siitä vapautuisi sen verran rahaa. 

c) annan lisäverojen mennä ulosottoon. Ne vanhenevat sieltä reilun viiden vuoden kuluttua. Toki tulee taas ainakin yksi uusi maksuhäiriömerkintä, jos ulosotto poistaa ne varattomuusesteen vuoksi aktiivisesta perinnästä. Mutta toisaalta minulla tulee olemaan maksuhäiriömerkintä/-töjä joka tapauksessa koko ajan, kun ulosottoa jatkuu eli n.12 vuotta, joten tällä ei enää liene suurta merkitystä?

Mitä ehdottaisit tai mitä tekisit itse?

Tällaista näin elokuun aluksi, ei koskaan pahaa ilman jotain hyvää ja vice versa. 

Kauniita ja lämpimiä elokuun öitä!


Photo by Drew Thomas on Unsplash




10 kommenttia:

  1. Ei oikein osaa sanoa mikä fiksua. Ite oon miettinyt samaa jos tilanne tulee eteen. Elättelen toiveita velkasaneerauksesta. Tällä hetkellä ulosotossa rapiat 170ke.

    Ikävä yllätys oli, kun heinäkuun alussa maksettiin lomarahat ja ne meni normilla ulosotolla, niin palkka jäikin nettona 500e pienemmäksi siltä kuulta. Näköjään se on kuukausiraja mikä ratkaisee ja mulla paukkui yli.

    Tsemppistä syksyyn, tiukkaa tulee olemaan!

    T. Velallinen -76

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Joo, tämä vaihtoehto jäi listalta uupumaan. Yritän hakea verottajalta maksujärjestelyä, katsotaan onnistuisiko se.
      Ja jos ei onnistu, yksi vaihtoehto on, että kun 1.eräpäivä on lokakuussa, maksan puolet erästä ja sitten maksumuistutuksella toisen puolikkaan marraskuussa, 2. erä erääntyy joulukuussa, niin samoin puolet joulukuussa ja sitten loput tammikuussa. En usko, että ehtivät vielä edes ulosottoon tuolla tahdilla. Veronlisäystä ja viivekorkoa joutuu maksamaan, mutta ovat varsin pieniä summia, joten eiköhän se tälläkin tavalla onnistu.

      Poista
  3. Hei! Kiitos aivan mahtavan hyvästä, valaisevasta ja tarpeellisesta blogistasi. Olen hieman hyppelehtien lukenut suunnilleen kaiken kirjoittamasi yhtä putkea, niin koukuttava tämä on.

    Itselläni on tällä hetkellä kokonaisuudessaan varsin hyvä tilanne ja ollut jo vuosia, mutta historiassani on 10v. ajanjakso joka muistutti valtavasti omaasi. En myöskään rillutellut rahojani, vaan elämässä tuli kaikenlaista ikävää ja ennakoimatonta. Lopputulos oli että luottotiedot meni ja tosiaan noin 10 vuotta siihen että sain homman balanssiin ja kaiken maksettua. Mutta voi sitä täydellistä onnea siinä kohtaa kun kaikki oli kuitattu ja luottotiedot ok!

    Tunnistan kaikki nuo fiiliksesi, hyvät ja huonot mitä olet käynyt läpi. Paljon tsemppiä hommaan ja myötätuulia tiellesi. Se ihana vapauden päivä vielä koittaa, säilytä vaan tuo hieno asenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon kauniista ja rohkaisevasta palautteestasi! Ihanaa, että olet selvinnyt hienosti veloistasi, se antaa toivoa kaikille meille muille velkataakan kanssa painiville.
      Kiitos tuhannesti, pelastit päiväni:) Toivon sinulle kaikkea hyvää! Hyvää syksyä ja jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Moi!
    Itsekkin olen kovasti miettinyt miten mätkyjen kanssa tulisi toimia, tänä vuonna muokkasin ehdotusta sen verran mallikkaasti että sain painettua omat mätkyni muutamaan kymppiin, jotka tietysti maksan pois, mutta entä sitten kun summat kasvavat?
    Olen myös miettinyt että ulosotossa olevan kannattaa pyrkiä +/-0 tulokseen, koska jos saa palautuksia, niin niistä käsittääkseni menee taulukkomaksut ja mätkyistä elämä kusee noin muuten (Kun ei säästääkkään liikaa saa)

    Mätkyt vielä sinänsä oma lukunsa, koska vanhenevat viidessä vuodessa ja jos ajattelee että 10 tai 15 vuotta edessä joka tapauksessa niin miksei vain antaisi mennä ulosottoon ja hävitä sieltä 5 vuoden päästä? Jos tätä tekee joka vuosi, niin missä vaiheessa joku alkaa puhua veropetoksesta? (Vai tuleeko? ehkä tämä onkin ulosotossa olevalle mahdollisuus vältellä veroja?)

    Paljon kysymyksiä vähän vastauksia =D

    Kiitos hyvästä blogista, paljon omaa elämää koskettavia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kaikista helpoimmalla pääsee, kun pyrkii laskemaan veroprosentin mahdollisimman tarkasti ja muuttaa sitä vuoden kuluessa, jos siltä näyttää. Se, että ulosotto myi nuo ulosmittaamansa arvopaperit, oli vaan sellainen asia, etten voinut etukäteen varautua saati tietää paljonko myyntivoittoa siitä syntyy. Joten se selitti nyt tämän vuoden isot mätkyt. Normaalioloissa olisin saanut myyntivoiton itselleni ja maksanut siitä verot, mutta nyt - you know.
      Tuo onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, että voiko ulosotossa oleva "vältellä" veroja. Kyllä mä ainakin jatkan mahd.tarkkaa veroprosentin viilaamista, jottei tule palautuksia eikä jäännösveroja jatkossakaan.

      Kiitos kommentista ja pohdinnasta:)

      Poista
    2. Jos ei ennakonpidätys satu ihan kohilleen ja sattuukin jälkiveroa tulemaan eikä niitä pysty maksamaan niin ei se mikään petos ole.

      Poista
    3. Timppalle: Ei se petos olekkaan jos ei asiaan tarkoituksella pyri, ääri esimerkki:
      Jos vaikka merkkaa verokorttia hakiessa tulot oikein ja vähennyksiin maksimit mitä keksii, vaikka ei missään välissä usko niihin päätyvänsä, niin mätkyjähän tulee luultavasti tuhansia euroja. Samaa jos toistaa vaikka 10 vuotta niin saavutettu etu on aika iso ja hyvin kyseenalainen.

      Poista
  5. Itsellä kävi sama homma että veromätkyjä tuli, vaikka luulin että veroprosentti on kohdallaan, vaan eipä ollut. Yli kolme tonnia, niiden maksut menee kahteen erään automaattisesti. Kyllähän se ulosotossa olevalle on iso menoerä kun käteen ei jää muutenkaan paljoa.

    Itselläni ulosottoa takana 4v, vielä olisi suunnilleen toinen mokoma edessä. Ei se helppoa ole mutta kyllä tästä selvitään. Tsemppiä sinulle ja kiitos että pidät blogia! Sitä on kiva seurata, ja kohtalotovereita kuitenkin Suomessa riittää.

    VastaaPoista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...