torstai 16. kesäkuuta 2022

Korot nousevat, miten käy ulosottovelallisen

Euroopan keskuspankki ilmoitti aloittavansa koronnostot inflaation ja epävakaan maailmantalouden takia. Sijoittajat varmaan hihkuvat riemusta, mutta ulosottovelallinen ei. 

Ensimmäinen koronnosto on 0,25 prosenttiyksikköä ja se tapahtuu heti heinäkuussa. Seuraava on suunniteltu heti syyskuulle ja se voi olla vielä tuota 0,25 prosenttiyksikköä korkeampi. 

Myös syyskuun jälkeen Euroopan Keskuspankki suunnittelee koronnostoja. Korkokokouksia pankilla on tänä vuonna tulossa vielä loka- ja joulukuussa. Esimerkiksi Danske Bank ennustaa, että Euroopan Keskuspankki  nostaa korkoja vielä kuusi kertaa ja Handelsbanken viisi kertaa. (Lähde Yle uutiset)

Olen itse huolissani siitä, että korkojen nosto tässä maailmantilanteessa aiheuttaa sen, että joudumme pahaan taantumaan, jopa lamaan. Eli korkopolitiikka ei tällaisessa erikoistilanteessa (koronapandemia, Ukrainan sota) välttämättä auta inflaation suitsimisessa. Mutta eihän tavallisella tallaajalla ole asiaan mitään sanomista, vaan mennään niillä korteilla mitä jaetaan. 

Laskeskelin, mitä tuo 0,25 prosenttiyksikön korotus tarkoittaa omassa ulosottovelassani. Kuukauden korko on heinäkuussa koronnoston jälkeen n.23 € korkeampi kuin tämän hetken korkokannan mukaan. Jos korko nousee toisen 0,25 prosenttiyksikköä syyskuussa eli kokonaisviivästyskorko on tuolloin 7,5 %, koron määrä kuukaudessa on n. 46 € korkeampi kuin tällä hetkellä. Vuoden 2022 korot tulevat näillä korotuksilla olemaan n. 7.943 €, kun ne ilman koronnousuja olisivat olleet n. 7.713 €. Eli noin 230 € enemmän menee viivästyskorkoja. Huom. laskettu arvioitujen ulosoton lyhennysten perusteella loppuvuodelle. 

Hyvä juttu tässä on omalla kohdallani se, että asuntolainamme viitekorko on 12 kk euribor, joka juuri tarkastettiin toukokuun alussa eli se on taas vuoden eteenpäin voimassa eivätkä nämä koronnostot pääse siihen vaikuttamaan. Onhan tuo 12 kk euribor toki myös noussut vuoden 2022 aikana sieltä miinukselta jo eilen (15.6.) yli 1 prosenttiin. 

Muiden velkojen osalta kuukausierät pysyvät samana eli koronnousulla ei ole välitöntä vaikutusta elämään, mutta tokihan lainojen lyhennysvauhti hidastuu siinä vaiheessa, kun entistä isompi osa menee korkoihin. En ole niiden sopimuksia käynyt läpi, että mihin viitekorkoon mikäkin laina on sidottu ja vaikuttaako koronnostot niiden korkoihin vielä tässä vaiheessa. 

Mutta isoin ja tietysti merkittävin asia on tuo ulosoton viivästyskorko, johon tuo EKP on viitekorkona ja + 7 % marginaali päälle. Tähän asti on vapaasti saanut tehdä laskelmat 7 % koron perusteella, mutta nyt täytyy sitten tilanteen mukaan muutella korkoprosenttia. 

Siitä saakka kun vuonna 2019 jouduin ulosottoon, oli ulosoton 7 % viivästyskorko hyvinkin maltillinen verrattuna pikavippien ja vakuudettomien kulutusluottojen tuolloin jopa reilusti yli 20 % korkoihin. Tässä kolmen vuoden aikana on ulosottovelkakin lyhentynyt kuitenkin ihan mukavasti. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että jos korot alkavat olla yli 10 %, kuukausittainen lyhennys ei riitä edes korkoihin. 

Nähtäväksi jää, kuinka korkealle tuo EKP päätyy, tehdään lisää laskelmia kun tiedetään enemmän. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maksuohjelmaehdotus ja pankkitili

Pientä päivitystä taas velkajärjestelyn etenemisestä.  Selvittäjä on laatinut maksuohjelmaehdotuksen, joka tuli minulle ja samalla kaikille ...