torstai 22. joulukuuta 2022

Pientä valoa vuodelle 2023

Hieman hyviäkin uutisia ensi vuodelle saatiin, kun vuodelle 2023 nostetaan ulosoton ja velkajärjestelyn suojaosuuksia. 

Tämän vuoden mittaisen kokeilun aikana suojaosuuksia nostetaan takuueläkkeen tasolle. Vuonna 2023 ulosotossa olevalle velalliselle jätettävä suojaosuus on 30,75 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,99 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön osalta. 

Velallisen, jolla ei ole elatuksen varassa olevia henkilöitä, suojaosuus on näin ollen 922,50 euroa kuukaudessa. Vertailuna: tänä vuonna suojaosuuden määrä yhden henkilön osalta oli 696 euroa. 

Myös vapaakuukausijärjestelmää uudistetaan ja jatkossa pienituloiset, tulorajaulosmittauksessa olevat saavat ilman erillistä pyyntöä kolme vapaakuukautta vuodessa, kun nyt niitä on saanut kaksi vuodessa. Lisäksi on vielä mahdollista saada neljäs vapaakuukausi pyynnöstä, jos vapaakuukauden edellytykset täyttyvät. 

"Velalliselle, jonka palkan ulosmittaus toimitetaan muuna kuin tulorajaulosmittauksena (palkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuus, mutta enintään neljä kertaa suojaosuus), annetaan pyynnöstä vapaakuukausia mainituissa lainkohdissa tarkoitetuilla perusteilla siten, että velallinen voi saada vapaakuukausia enintään yhteensä kolme vuosittain mukaan lukien 1 momentissa tarkoitettu vapaakuukausi."  Eli tällaiselle enemmän tienaavalle pitäisi tulla myös automaattisesti yksi vapaakuukausi, jos olen tulkinnut lakiesitystä oikein

Vapaakuukausi pitäisi tulla automaattisesti, kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden. Luetaanko tähän jo koko tähänastinen kolmen ja puolen vuoden yhtäjaksoinen ulosotto vai alkaako laskenta nyt tammikuun 1.päivä 2023 alusta? Silloin vapaakuukausi tulisi vasta aikaisintaan tammikuussa 2024. Ja jos silloin olen jo päässyt velkajärjestelyyn, tarkoittaisi tämä sitä, että en saanut yhtään vapaakuukautta koko ulosotossa oloaikanani. Tämä jää sitten nähtäväksi. 

Se, että suojaosuus nousee, helpottaa tietysti tulorajaulosmittauksessa olevia todella paljon mikä on oikein hyvä ja tervetullut helpotus. Tämä voi osaltaan olla estämässä lisävelkaantumista, kun ulosoton jälkeen jää enemmän rahaa hoitaa muut laskut ja kulut. 

Minulle tuosta suojaosuuden nostosta ei ole peruskuukausina mitään iloa. Tämä johtuu siitä, että ansaitsen nettona yli kaksi kertaa suojaosuuden määrän, myös uuden. Se, missä se helpottaa, on että voin ansaita vähän enemmän ilman, että ulosotto vie ylimenevästä palkasta vielä 4/5 tuon normaalin 1/3 päälle. Tähän asti velallinen (yksin, ei elätettäviä) on voinut tienata enintään tuon 4 x suojaosuuden määrän eli 2.784 €/kk nettona, ettei sen ylimenevästä osasta ole mennyt 4/5 ulosottoon. Ensi vuoden ajan tuo 4 x suojaosuuden määrä onkin sitten jo 3.690 €/kk nettona. Eli 906 €/kk nettona voisi tienata enemmän. Toki tuollaisia nettotuloja ei itselläni tule kuin ehkä kerran vuodessa eli valtavan isoa merkitystä tällä ei omalla kohdallani ole. Nyt pitäisikin tuon vuoden kokeilun ajan tuutata kahta työtä, niin saisi parhaan mahdollisen hyödyn irti : ) 

Oikein Rauhallista Joulua

ja 

Menestystä Uudelle Vuodelle 2023!


Photo by Unsplash




5 kommenttia:

  1. Hei, pistää silmään ettet ole saanut vapaakuukausia, jos olet ollut ulosoton kohteena yli 12kk. Vaikka sinulla on suuret tulot ja siten mahdollisuus lyhentää ulosottoa kunnolla, on sinulla oikeus vapaakuukausiin kun ulosottoa on ollut jatkuvasti 12kk ajan. 12kk alkaa siitä, kun käräjäoikeuden päätös on laitettu voimaan ja ulosmittauspäätöksen perusteella ulosmitattu rahaa. Eli jos päätös on tehty heinäkuussa, elokuussa mennyt ekat maksut niin seuraavan vuoden syyskuussa pitäisi olla hetki tiedustella vapaakuukausia. Ja jos uo jatkuu siitä eteenpäin, niin vapaakuukaudet pitäisi tulla automaattisesti. Itse aikanaan tiedustelin aina ajoissa saisinko esim. kesäkuun vapaakuukadeksi, vaikka ei ollut edellisestä vapaakuukaudesta kulunut vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole tulorajaulosmittauksen alainen (eli tulot ovat suuremmat), ei ennen tämän vuoden alusta tulleita helpotuksia ollut oikeutettu vapaakuukausiin ilman erillistä hakemusta ja siinä mainittua erityistä syytä. Kerran yritin saada yhden vapaakuukauden, jotta olisin saanut jäännösverot maksettua, mutta se ei ollut kuulemma riittävä syy vapaakuukaudelle. Varmaan, jos olisi pesukone hajonnut tai autoon iso remontti tms, en minä vaan tiedä, niin olisi voinut saada vapaakuukauden. Minulla ei ollut, enkä keksimäänkään ruvennut ;)

      Poista
  2. Miten olet saanut säilyttää asunnon vielä tuossa tilanteessa ? Täällä asunto menossa alta vaikka 4 vuotta maksanu ulosottoa ( saldo n. 100k). Onko vinkkejä että asunto ei lähde myyntiin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että itselläni vaikuttaa se, että talosta on niin paljon vielä asuntovelkaa jäljellä talon arvoon nähden, että jos se myytäisiin, siitä tulisi niin vähän velkojen maksuun, ettei sillä ole juurikaan merkitystä kokonaisvelan osalta. Tämä johtuu siitä, että puolet myyntivoitosta asuntolainan maksun jälkeen menee miehelle ja vain puolet tulisi minulle, joka siis menisi ulosottoon. Tilannehan on tulevaisuudessa ihan toinen, kun asuntolainaa on lyhennetty enemmän, tällöin ihan varmasti tulee jossain vaiheessa se hetki, että talo menisi ulosoton toimesta myyntiin. Tämä on juuri yksi syy, miksi hain velkajärjestelyä.
      Toinen asia, mikä varmaan vaikuttaa, on se, että talot eivät meidän alueella mene helposti kaupaksi. Jos asuntomme sijaitsisi pääkaupunkiseudulla tai kasvukeskuksessa, se varmaan olisikin jo ulosmitattu. Tai jos minulla ei olisi säännöllistä, kohtuullista palkkatuloa, josta ulosmitata.
      Mitään varsinaisia vinkkejä minulla ei ikävä kyllä ole tilanteeseen antaa, olen pahoillani puolestasi, jos menetät asuntosi.
      Luulen, että eri puolilla Suomea ulosottomiehet toimivat näissä asioissa vähän eri lailla, toki lain (ulosottokaaren) puitteissa. Olen ymmärtänyt, että asiat voivat olla hyvin tapauskohtaisia. Mutta lain periaatteen mukaan asunto kuuluu perusturvaan ja on vasta viimesijaisesti ulosmitattavissa.

      Poista
    2. Hei, kirjoitin aiheesta uuden postauksen, jos siitä on sinulle apua. Yksi vinkki tuli mieleeni: oletko ajatellut hakea velkajärjestelyä? Toki sekään ei takaa sitä, että pystyt säilyttämään asunnon, mutta kannattasi varmaan selvittää. Ota yhteys velkaneuvojaan ja keskustele ulosoton kanssa siitä, että eivät vielä etenisi asunnon myynnissä, ennen kuin olet selvittänyt mahdollisuutesi velkajärjestelyyn.

      Poista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...