maanantai 15. toukokuuta 2023

Velkajärjestelyhakemus lähti matkaan

Viime viikolla lähti vihdoin velkajärjestelyhakemus käräjäoikeuteen. Huh!
Nyt on huojentunut olo, että hakemus saatiin eteenpäin prosessiin.  Samalla olo on kuitenkin myös jännittynyt, että mitenköhän asia etenee ja voisinko todella päästä velkajärjestelyyn.

Kysyin velkaneuvojalta vastustavatko velkojat yleensä velkajärjestelyä, johon velkaneuvoja varoitteli, että kyllä vastustavat, yleensä varsin painokkaastikin. Että siihen kannattaa varautua. Mutta sitten me vastaamme heidän vastustukseensa. Ja sain jotenkin sellaisen luottavaisen tunteen, että kyllä se velkajärjestely minulle saadaan. Mutta katsotaan sitten, jossain vaiheessa ollaan jo viisaampia; onko se aika sitten viiden-kuuden kuukauden päästä tai myöhemmin. Alustavasti velkaneuvoja oli sitä mieltä, että syksyllä voisi päätös jo tulla.

Hakemus lähti sellaisena, että koti säilytetään, eikä sille pitäisi olla mitään estettä. Tämä on tosi hieno asia. 

Olen kyllä hyvin toiveikkaana tämän suhteen ja kyllähän se merkitsee minulle todella paljon, jos velkajärjestelyyn pääsen. Viiden vuoden maksuohjelman jälkeen olisin veloista vapaa. En oikein osaa edes kuvitella sellaista tunnetta. Mutta sen osaan jo kuvitella, miten hienoa olisi päästä maksamaan velkoja maksuohjelman mukaan kuukausittain kaikille velkojille ja kuinka velka siinä todellakin lyhenisi. 

Tänään nimittäin juuri kävin läpi tämän kuun tilanteen ulosoton osalta ja koko kuukausilyhennys ulosottoon meni korkoihin eikä edes riittänyt. Korkoa menee tällä hetkellä n. 845 euroa/kk, joten sen verran pitäisi joka kuukausi vähintään saada ulosottoon palkasta maksettua. Ja se riittää siis vasta siihen, että ulosottovelka ei kasva. Jos haluaisi velan vielä lyhenevän, pitäisi kuukausittaisen maksun olla vielä tätäkin suurempi. No, joinakin kuukausina se sitä onkin, mutta ei joka kuukausi. 

Velkajärjestelyssä on se ero, että velka ei enää kasva korkoa ja lisäksi velkasummasta, ainakin minun kohdallani, leikataan suurin osa. Maksuun tulisi kaikkiaan viiden vuoden ohjelman aikana minun maksuvarallani n. kolmannes kaikista veloista (lukuun ottamatta asuntolainaa, joka maksetaan loppuun sellaisena kuin se on). Noin kaksi kolmannesta veloista saisin maksuohjelman päätyttyä anteeksi.

Joten kyllä, kannustan kaikkia kaltaisiani ylivelkaantuneita menemään talous- ja velkaneuvojan pakeille ja selvittämään mahdollisuutensa velkajärjestelyyn. Luin juuri yhden oikeuden päätöksen velkajärjestelystä, jossa hakemus hylättiin. Perusteena hylkäyspäätöksessä oli yleinen este (Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä 10 §) ja se, että velkoja ei oltu vielä maksettu riittävän pitkää aikaa ulosoton kautta eli ei ollut näyttöä siitä, että velkoja on yritetty maksaa. Tästä syystä kannattaa ensin muutama vuosi maksaa velkoja ulosoton kautta (itselläni tuli juuri neljä vuotta täyteen, mutta ei varmaan niin pitkään tarvitse), jotta velkojen maksamisesta on riittävästi näyttöä ja se on velkajärjestelyä puoltava seikka. Eli mikäli velkajärjestelylle on jokin laissa mainittu este, oikeus tarkastelee puoltavia ja vastustavia seikkoja, kun se miettii, voiko järjestelyn myöntää esteestä huolimatta.  

"Velkajärjestely voidaan (Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä) 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta." Näin sanoo em. lain 10a §.

Nyt vaan odotellaan ja maksellaan velkoja sillä välin ;) Ulosottomieskin minua jo ystävällisesti muistutteli, kun häntä asiasta informoin, että ulosotto jatkuu maksuohjelman vahvistamiseen saakka kuten tähänkin asti. 

Pidän teidät ajan tasalla menettelystä sen edetessä. Mukavaa kevättä ja kesän odotusta kaikille!



12 kommenttia:

  1. Nyt vain toivotaan ripeää käsittelyä ja positiivista ratkaisua, onnea!
    Asunnon säilyttäminen itselläkin se oleellisin asia, toivottavasti teillä onnistuu. Asuntoon liittyen mietin miten tuo velkajärjestely vaikuttaa puolisoon, vai vaikuttaako mitenkään. Lähinnä mietin jos yhteistä asuntolainaa, niin sitä kautta mukana järjestelyssä?

    Omalla kohdalla vielä yksi yhteinen laina puolison kanssa, asuntolainan lisäksi, jota hoidan ulosoton ulokopuolella ja ajatus on että se pitää hoitaa pois ennen kuin edes rupean miettimään mitään velkajärjestelyitä.

    Mukavaa kevättä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea varmasti tarvitaan! Asuntolaina on mukana järjestelyssä, mutta se on vakuusvelkaa, joka maksetaan ihan normaalisti loppuun lyhennysohjelman mukaan eli sitä ei leikata. Minä maksan oman osani ja mies oman osansa.
      Meillä on myös kaksi yhteisvastuullista velkaa. Oletan, että niiden osalta ei myöskään käytännössä tapahdu mitään, eli ne pitää maksaa samoin nykyisellään loppuun. Tosin minun osuudestani osa jää maksamatta velkajärjestelyssä, mutta sen joutuu mies maksamaan. Eli oletan, että samalla kk-erällä jatkuu, minä maksan maksuohjelman mukaisen osuuden ja mies loput. Mutta tosiaan kanssavelallinen joutuu joka tapauksessa maksamaan velan, oman osuutensa sekä lisäksi sen osuuden, joka velkajärjestelyssä minulta jää maksamatta.

      Kanssavelallinenhan voi hakea vakuusvelan järjestelyä käräjäoikeudelta, jossa voidaan sopia esim. pienemmistä kk-eristä eli pidentää maksuaikaa, mikäli tälle ilmenee tarvetta.
      Jos ja kun ollaan jossain vaiheessa niin pitkällä, että asiat selviävät, kerron kyllä täällä blogissa, miten minkäkin velan osalta menetellään.

      Poista
  2. Hei. Tarkennuksena, että jokaiselle joka hakee velkajärjestelyä, laaditaan maksuohjelma hänen maksukykyään vastaavaksi. Sen vuoksi velat hyvin harvoin tulevat täysimääräisinä maksetuiksi jos velkajärjestely vahvistetaan. Tilanteissa, joissa hakijalla ei ole maksukykyä lainkaan ja velkajärjestelyn edellytykset täyttyvät mahdollisesta esteestä huolimatta, hakija voi saada velkajärjestelyn jolloin maksuvelvollisuus poistetaan kokonaan. Kyseessä on ns. nolaohjelma. Valtaosalla velkajärjestelyssä olevilta on leikattu velkojen määrää enemmän tai vähemmän. Se riippuu aina hakijan maksukyvystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tarkennus, kiitos. Itselläni maksuvaraa syntyy kyllä jokseenkin hyvin, mutta viidenkään vuoden maksuohjelmalla kaikki velat eivät suuresta velkamäärästä johtuen tule maksetuksi. Tästä syystä velkoja leikataan, mikäli siis velkajärjestelyyn pääsen.

      Poista
    2. Toivottavasti velkajärjestely vahvistetaan sinulle! :)

      Poista
  3. Nollaohjelma. Hassu typo tuolla tekstissä. 😊

    VastaaPoista
  4. Mulla kävi tässä semmonen käpy, että kelalta vissiin oli joku viive elatusmaksun summan antamisessa ulosottoon. No siinä oli 3kk aika minä oli tarkoitus kerryttää ulosoton rahat selvitysmiehen laskuun (mulla muistaakseni jotain 1500€). No tän kelan sekoilun takia oli elatusmaksuvelkaa kertynyt (ulosotto meni toki täysillä ja käytti rahat muihin velkoihin) ja sen elatusvelan ulosotto vie aina ekana. Eli tuon 3kk jaksolta meni eka ulosotto kokonaan elatusvelkaan. Lopputulos oli, että jouduin lapselta lainaamaan, että sain selvitysmiehen laskun maksettua.

    Semmonen outous. Johtui vissiin lastenvalvojan kanssa tehdystä uudesta elatussopimuksesta tämä. Nyt elatusmaksu lähtee edelleen palkasta ja on huomioitu maksuvarassa ja homma selkeä. Ulosottomies lupasi, että jos vaihdan työpaikkaa, niin saan maksaa jatkossa suoraan sinne eikä näin toimien uuden työnantajan palkanlaskennan tarvitse tietää ulosotosta.

    Melkonen show tämä velkajärjestely on ollut, mut eka erä maksettu onnistuneesti (sehän ei ole vain yksi lasku vaan läjä laskuja velkojilta) ja enää on 59kpl jäljellä, valoa päin 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet noin positiivisella mielellä, vaikka olikin hankaluuksia alussa:) Hienoa, että pääsit velkajärjestelyyn ja se on nyt päässyt alkuvaikeuksista huolimatta käyntiin. Nuo elatusmaksuasiat saattavat sotkea monen muunkin velkajärjestelyä, koska ovat ensisijaisesti maksettavia. Mutta onhan tuo väärin, että Kelan sotkun takia sinulle aiheutuu hankaluuksia. Oikeus ja kohtuus olisi ollut se, että olisit saanut lisäaikaa kolme kuukautta maksaa selvitysmiehen palkkion eli velkojen maksuohjelmaa olisi siirretty sen verran eteenpäin. Tuossahan on vaara ihmisillä, että alkavat velkaantua heti uudestaan kun pitää jostain selvittäjän palkkio hommata. Tsemppiä maksuohjelman hoitamiseen ja hyvää kesää!

      Poista
  5. Jos asuntolaina on mukana velkajärjestelyssä, niin eikö ohjelma silloin kestä siihen asti, kun sekin velka on maksettu? Siis vaikka sen summasta ei leikatakkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksuohjelma asuntolainan eli A-velkojen osalta kestää tosiaan niin pitkään kuin asuntolaina on alkuperäisen lyhennysohjelman mukaan maksettu. Sen sijaan muiden vakuudettomien velkojen eli C-velkojen osalta maksuohjelman pituus on joko kolme tai viisi vuotta, kumman käräjäoikeus vahvistaa. Eli vaikka asuntolainan osalta maksuohjelma jatkuu mahdollisesti tätä pidempään, muita velkoja ei makseta kuin enintään tuo viisi vuotta.

      Poista
    2. Minulla on nyt hakemus tekeillä jossa asuntoa säilytettäis ja maksuohjelman pituus tulisi olemaan 7,5 vuotta..

      Poista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...