torstai 15. elokuuta 2019

Veronpalautuksia tai sitten ei

Taas on se aika vuodesta, kun verottaja muistaa palauttaa vähän vaivalla kerättyjä veroeuroja takaisinpäin. Yleensä lasken hyvin tarkasti veroprosenttini ja vielä säädän sitä  jossain vaiheessa vuotta, jotta palautuksia ei liikaa tulisi ja toisaalta, etten joutuisi maksamaan lisäveroa, se se vasta kurjaa olisikin. Nyt kuitenkin tuli tehtyä kotona remonttia viime vuonna, joista saa kotitalousvähennystä. Osa vahennyksistä ohjautui miehelleni, mutta minullekin niistä riitti, joten melkein tuhat euroa on palautusta luvassa syyskuun alussa. Tai siis ulosottoon maksuksi. 

Tänään tulikin ulosottomieheltä kirje, että veronpalautukset käytetään velkojen maksuun. Tämähän oli siis jo tiedossa ja odotettavissa. Tuossa päätöksessä oli lueteltu kaikki tällä hetkellä avoimena ulosotossa olevat velat. Tämä tarkoittaa siis käsittääkseni suoraan sitä, että kun raha verottajalta ulosottomiehelle liikkuu, ulosotto jakaa kyseisen summan kaikkien avoimien velkojen kesken. Tämä taas tarkoittaa sitä, että ulosoton taulukkomaksut menevät ihan jokaisen lyhennettävän velan osalta. Heti tämän sanottuani totean, että tästä en ole aivan varma, mutta kunhan kuitti ulosotosta saapuu, tarkistan heti, osoittautuivatko oletukseni oikeiksi. Täytyyhän tässä ihmisellä jotain mielenkiintoista odotettavaa olla!

Olihan tuossa ulosotosta saapuneessa kirjeessä muutakin mielenkiintoista: siinä oli listattuna kaikki kahdeksan avointa asiaa. Yhdeksättä vielä edelleen odottelen sinne saapuvaksi, olisivat sitten kaikki siellä. Pienin kahdeksasta velasta oli hieman yli 3.000 euroa kaikkine korkoineen ja kuluineen ja suurin 27.000 euroa. Muut sitten siltä väliltä. Ensimmäinen tuomio oli huhtikuulta, sitten kolme touko- ja kolme kesäkuulta ja yksi heinäkuulta. Eli neljässä kuukaudessa kaikki edenneet perintätoimistoista tuomiolle.  
Kokonaissumma ennen käräjäoikeuden kuluja oli 105.000 € ja se kasvoi 15.000 eurolla tuomioista aiheutuvilla oikeudenkäynti- ym. kuluilla.  Eli n. 12,5 % tuli lisää kuluja ja korkoja velkapääomien ja siihen asti kertyneiden korkojen päälle. Yhteissumma tällä hetkellä siis 120.000 €. Ja edelleen sitä vihon viimeistä vippiä sinne tuomiolta odottelen. Se on onneksi kaikkein pienin, mutta tuleehan siihenkin taas hurjasti lisäkuluja. Tällä matematiikalla kokonaisvelkasumma on lopulta n. 122.800 euroa. Että kyllä tässä makselemista riittää.







9 kommenttia:

  1. Onhan iso summa, mutta toisaalta mikähän olisi ollut maksettu kokonaissumma jos olisit maksanut nuo vippifirmoille. Tuskin paljon pienempi ainakaan. Sitten kun korko tippuu kaikissa 7%:iin ja taulukkomaksut poistuu, niin alkaa pääomatkin lyhentyä mukavasti!
    Antoiko muuten ulosotto jäädä asunnon toistaiseksi rauhaan tekemättä mitään turvaavaa ulosmittausta? Se tässä on itsellä kaikkein suurin pelko, vaikka asuntolainaa tällä hetkellä jäljellä kokolailla talon arvon verran. Mutta entä viiden vuoden päästä kun asuntovelkaa on jonkin verran jo lyhennetty.. Tällä hetkellä toivon niiiiin paljon että asuisin vuokralla. Onneksi sentään muuta kiinteää omaisuutta ei nimissäni ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto jäi rauhaan, koska sitä vastaan on niin paljon vielä asuntolainaa jäljellä. Ei tehty turvaavaa ulosmittausta. Samaa mietin itsekin ja se on yksi syy miksi jossain vaiheessa yritän päästä velkajärjestelyyn, kun asuntolaina lyhenee vuosien mittaan, muuttuuko ulosottolaitoksen kanta?

      Poista
  2. Niin vielä mietin tuota, että miten ihmeessä kulut on voineet nousta 15000€. Oikeudenkäyntikulut on mainittu haasteissa, eikä tee noin valtavaa summaa. Oliko velat hetken lyhentymättä tuomioon ja ulosottoon asti, eli olisiko kasvaneet siinä ajassa korkoa aikalailla? Varsinkin jos on ollut jättikorot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin juuri ja oikeudenkäyntikulut, ulosottomaksut ja muut vippifirmojen kulut-nimikkeellä olevat teki yhteensä n.5.000 €. Eli loppu hieman alle 10.000 € on korkoja ja viivästyskorkoja. Kyllä vaan, lainat olivat maksamatta lainasta riippuen n.kolmen-viiden kuukauden ajalta siinä vaiheessa kun ne irtisanottiin ja siirtyivät ensin perintätoimistolle ja sitten käräjäoikeuteen.

      Poista
  3. Oletko laskenut tuota velkajärjestelyn maksuvaraa vielä edes alustavasti?
    Itse kun laskin, niin laskurin mukaan maksuvara olisi päälle 2000€ !!! Ihan käsittämätön summa. Siinä kun otettiin myös puolison tulot huomioon, mutta asuntolainan lyhennyksiä ei otettu menoina huomioon koska ne "kerryttää varallisuutta". Meneeköhän tuo nyt ihan oikein? Oliko tästä sulla siellä velkaneuvonnassa mitään puhetta? Olen kuullut, että omistusasunnot olis pystytty velkajärjestelyssä säilyttämään, mutta omalla kohdalla ei tuun onnistumaan jos silloin maksuvara lasketaan noin tähtitieteelliseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vaikuttaisi aika isolta tuo sinun maksuvara, toki en tiedä tulojasi jne. Suosittelen, että varaat ajan velkaneuvojalle ja hän laskee sinulle tuon maksuvaran. Muistaakseni itsekin laskin laskurin avulla, eikä ollut ollenkaan sama kuin minkä velkaneuvoja laski. Maksuvaraa laskiessa huomioidaan (silloin kun on omistusasunto), vuokrakulut menona pienentämässä maksuvaraa oletuksella,että asuisi vuokralla, paikkakunnan vuokratason mukaan. Jotenkin näin se meni. Eli tod.näköisellä vuokrakululla korjataan maksuvaralaskelmaa. Omistusasunnon pystyy säilyttämään, mutta silloin velkajärjestely on pidempi ollen vähintään tuon viisi vuotta (ilman omistusasuntoa kolme vuotta), voi olla pidempikin. Maksueriä maksetaan max.viisi vuotta, mutta järjestely on voimassa pidempään, jopa niin pitkään kuin asuntolainaa on jäljellä. En ole ihan varma ymmärsinkö tämän oikein, joten voit varmistaa sen velkaneuvojalta. Velkaneuvojalla käynti selkeyttää tilannetta ja antaa paljon lisätietoa eri vaihtoehdoista, ei tarvitse heti alkaa hakea velkajärjestelyä, joten suosittelen.

      Poista
  4. Kuinka paljon sulla lyhenee velka tällä hetkellä korkojen ja taulukkomaksujen jälkeen? Riippuu tietysti miten ja millä summilla lyhennykset on kohdistettu, mutta noin suunnilleen? Mietin että jos 100000€:n velkaa lyhentää uo:n kautta vaikka 1000€/kk ja joka kuukausi velka kasvaa korkoina takaisin 500-600€,siihen vielä taulukkomaksut päälle, niin eihän niistä ole mitään mahdollisuutta selvitä. Jotenkin kuvittelin aikaisemmin että jos pystyy 12-15t € maksamaan vuodessa niin jollain aikataululla velkakin lyhenisi mutta taitaa olla loputon suo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkempia laskelmia en ole vielä tehnyt velan lyhenemisestä, koska ulosotto on vasta alkanut neljä kuukautta sitten ja edelleen yksi pikavippi on ulosottoon tulematta. Syyskuussa menee veronpalautukset ulosottoon ja palkasta 1/3, sen jälkeen ja vihoviimeisen vipin saavuttua voin katsoa tilanteen ja tehdä laskelmia velan lyhenemisestä ja kauanko aikaa velan maksamiseen kuluu. Ei kannata miettiä asioita liikaa, itse pystyn jo tässä tilanteen vähän rauhoituttua keskittymään normaaliin arkielämään ilman, että koko ajan ajattelisin velkataakkaa ja sitä lyheneekö se vai ei. Joka tapauksessa 15 vuoden päästä velat vanhenevat, jos ei niitä ole sitä ennnen saanut hoidettua. Jaksamista sinulle!

      Poista
  5. En tiennytkään, että veronpalautukset menevät automaattisesti velkojen maksuun. Mutta toisaalta käyhän se järkeen. Onhan tuo velkasumma aika iso, mutta pikkuhiljaa kun sitä suorittaa niin joku päivä sen saa maksettua pois. Puolisollanikin on jonkun verran perittävää perintätoimiston kautta ja on nyt muutaman vuoden sitä maksellut, onneksi alkaa jo loppu häämöttää.

    VastaaPoista

Maksuohjelmaehdotus ja pankkitili

Pientä päivitystä taas velkajärjestelyn etenemisestä.  Selvittäjä on laatinut maksuohjelmaehdotuksen, joka tuli minulle ja samalla kaikille ...