torstai 14. lokakuuta 2021

Maksuhäiriö ja häpeä

Me Naiset teki syksyllä 2021 lukijoilleen kyselyn, miten luottotietojen menettäminen on vaikuttanut elämään. Kyselyyn vastasi vuorokaudessa 250 henkilöä. 

Suurin esiin nouseva asia oli häpeän tunne. Ihmiset tunsivat suurta häpeää siitä, että olivat sillä tavoin onnistuneet sotkemaan talousasiansa.  Voimakas häpeän tunne toistui kyselyyn vastanneiden vastauksissa. 

Tämä häpeän tunne on itse asiassa myös asia, mikä edesauttaa ylivelkaantumista. Kun ei haluta, että kukaan saa tietää omista rahavaikeuksista, vältellään luottotietojen menettämistä kuin ruttoa ja se taas ajaa velkaantumaan lisää. Otetaan yhä suurempia luottoja, joilla maksetaan vanhojen lyhennykset, jotta luottotiedot eivät mene jne jne. Loputon kierre. 

Tai itse asiassa ei loputon, koska tiedossa on, että jossain kohtaa tulee se stoppi, kun uutta luottoa ei enää saa. Silloin kierre katkeaa ja se katkeaa juurikin maksuhäiriöön eli luottotietojen menettämiseen. Jos häpeä ei olisi tuossa matkan varrella niin vahvana tunteena mielessä, voisi olla tilaa uusille ajatuksille: "Nyt en pysty enää näitä lainoja hoitamaan, on pakko antaa niiden mennä perintään ja ulosottoon ja siitä seuraa luottotietojen menetys."

Voi vain miettiä, kuinka paljon pienempiä perintään ja ulosottoon päätyvät luottosummat olisivatkaan, jos maksuhäiriömerkintää ei olisi kartettu kuin kissa kuumaa puuroa. 

Ehkä tätä häpeän tunnetta pystytään osittain vähentämään tai edes heikentämään hallituksen esittämällä uudistuksella maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämisestä. Tällöin luottotietojen menettäminen ei ehkä enää tuntuisi maailmanlopulta, koska sitähän se ei ole. 

Omalta kohdaltani voin sanoa, että luottotietojen menettäminen on pienin murheistani, eikä se oikeasti elämässä vaikuta niin moniin asioihin kuin kuvittelin. Totta kai on asioita, mitkä eivät onnistu kun on maksuhäiriöitä, kuten puhelin- tai nettiliittymän kilpailutus, asioiden ostaminen laskulla, uuden vapaaehtoisen vakuutuksen ottaminen jne. Mutta ei näitä asioita tarvitsekaan tehdä kovin usein, ja jos sinulla on jo nuo asiat kunnossa, ei ollenkaan. 

Vuokra-asunnon tai työpaikan saanti voi vaikeutua maksuhäiriöiden vuoksi ja se on todella sääli. Varsinkin jos oikeasti olet kunnon ihminen ja maksat velkojasi omien mahdollisuuksiesi mukaan. Tästä syystä on oikein tervetullut asia, että maksuhäiriömerkintöjen kesto lyhenisi ja kun velka on maksettu, sen saisi heti pois rekisteristä. 

Itse kullakin voi talousasiat mennä syystä, toisesta tai kolmannesta solmuun ja voi ajautua velkaloukkuun, mutta sieltä on vain taisteltava sisulla pois. Tässä tärkeänä on häpeän tunteen käsitteleminen. Et ole huono ihminen vain sen vuoksi, ettet ole osannut hoitaa raha-asioitasi "kuten pitää". Maksuhäiriömerkintä ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä, vaikka yhteiskunta sellaisen viestin antaakin. 

Pointti on siinä, että otat opiksesi tekemistäsi vääristä valinnoista ja virheistä, etkä toista niitä uudelleen. Kasvat ihmisenä, eikä sinulla ole mitään syytä tuntea häpeää, päinvastoin, voit olla ylpeä itsestäsi, että selvisit vaikeuksista. Olet vahvempi kuin koskaan ennen - SINÄ SELVIÄT. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jatkokertomus jatkuu, erään pikavipin lyhentyminen ulosotossa

 Jatkokertomus erään pikavipin lyhentymisestä ulosotossa jatkuu. Aiemmin tapahtunutta: Kirjoitin lokakuussa 2019 postauksen "Paljonko v...