torstai 7. lokakuuta 2021

Velkalumipallon tilanne

Nyt on taas hyvä aika tsekata missä mennään velkalumipallon kanssa. Eli jotta pääset jutun juoneen mukaan, lue ensin postaus Velkalumipallosta ja edellinen tilannekatsaus Velkalumipallo pyörii

Tällä hetkellä maksan siis omaa luottokorttivelkaa pois niin nopeasti kuin mahdollista. Deadline lähestyy kovaa vauhtia, sillä luottokorttini voimassaolo päättyy 5/2022. En edes tiedä, mitä tarkalleen ottaen sitten tapahtuu, mikäli minulla on vielä maksamatonta luottoa jäljellä. Faktahan on, että korttia ei uusita, koska maksuhäiriömerkintöjä on paljon. 

Luulen, että luottokorttiyhtiö siinä tilanteessa irtisanoo luoton, jolloin maksamaton osuus menee perintäyhtiön perittäväksi. Perintäyhtiön kanssa luultavasti voisin saada maksusuunnitelman tehtyä.  Uskon myös, että jos luottosaldoa ei ole paljon enää avoinna, jopa luottokorttiyhtiö voisi suostua maksusuunnitelmaan kanssani, koska he näkevät, että olen todistetusti maksanut luottoa ihan hullun lailla viimeisen vuoden aikana takaisin, takaisinmaksu on vain kiihtynyt koko ajan.  

No paljonko luottoa on nyt maksettu? Luottoraja kortilla on 6.000 euroa. Minimilyhennys per kuukausi oli alussa noin 180 euroa ja tällä hetkellä 150 euroa. Luottosaldo oli vielä 31.10.2020 huikeat 5.817,70 €, olin hätätapauksessa joutunut sitä uudelleen käyttämään :( 

Alussa ajalla marraskuu 2020 -huhtikuu 2020 lyhensin vain minimilyhennyksen verran ja vasta toukokuusta 2021 alkaen pääsin lyhentämään tätä luottoa oikein tosissani. 

Syyskuun lyhennyksen jälkeen saldo on nyt 4.677,57 euroa ja syyskuussa maksoin yhteensä 300,00 euroa eli 150 euroa enemmän kuin minimierä. Sama maksuerä tulee toistumaan lokakuussa. 

Tahdin pitäisi olla vieläkin kovempi, laskin, että noin 450 euroa/kk pitäisi pystyä maksamaan, niin saisin sen lähes kokonaan hoidettua määräaikaan mennessä, laskelmani mukaan elokuussa olisi luotto kokonaan maksettu. Eli sillä lailla hoidettuna voisin kuvitella, että saisin maksuaikaa tuon kolme kuukautta loppuluotolle. Mutta ongelmana vain on se, että tuo 450 euroa/kk ei ainakaan vielä tämän vuoden puolella tule onnistumaan, tuo 300 euroa/kk on tällä hetkellä aika lailla maksimi. 

Fakta on, että 300 euron kuukausimaksulla luotto olisi maksettu suunnilleen maaliskuussa 2023 eli aika ei riitä. Joka tapauksessa tällä tahdilla maksetun luoton määrä on toukokuussa 2022 n. 3500 € eli n. 2.500 euroa jäisi maksamatta aikataulussa. Toiveissa on, että keväällä saisin ylimääräistä rahaa tuohon maksuun, en tiedä saanko riittävästi, mutta ainakin osan. 

En kuitenkaan heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan yritän kaivaa jostain lisää rahaa lyhennyksiin. Tähän sopii 💪 emoji. 

Kun tämä luottokortti on selätetty, siirrytään seuraavaan! Tästä kerron sitten ensi toukokuun jälkeen lisää, kun tiedetään mikä on tuon edellisen luoton tilanne ja milloin se on maksettu. Katsotaan tuon seuraavan luoton alkuluvut ja loppuluvut siinä vaiheessa, kun pystyn sitä alkaa lumipallottamaan. 

Sen verran totean vielä, että nykyinen luottokorttivelkani ei ole se kaikkein pienin velka, eli en mene tällä hetkellä ihan ohjeiden mukaan tuossa velkalumipallon kanssa, johtuen juuri tuosta luottokortin vanhenemisesta. Katsotaan sitten, miten seuraavien velkojen poismaksun kanssa käy. 

7 kommenttia:

  1. Kun aikoinaan minulta lähti luottotiedot, meni tieto siitä aika nopsasti luottoyhtiöille ja luottokortit piti palauttaa, samoin tavallinen pankkikortti piti vaihtaa Electron-korttiin, jossa ei ole luotto- ominaisuutta. Velkaa oli 60k euroa. Nyt on velat maksettu ja noin vuosi sitten sain puhtaat luottotiedot. Nykyisin voi olla erilainen systeemi eivätkä ole niin tarkkana setvimässä, onko ulosottovelallisella luotollisia maksukortteja, jos asiat hoituu siltä osin moitteetta.

    VastaaPoista
  2. Minulla lähti OP luottokortti vuosi sitten pois ekasta merkinnästä vaikka sinne oli laskut maksettu..

    VastaaPoista
  3. Niin minäkin luulin, että heti lähtee kortti, kun eka maksuhäiriömerkintä napsahtaa ja varauduin jo valmiiksi tilaamalla Visa Electron -kortin, ettei sitten tule tilannetta, ettei saakaan millään rahaa tililtä.
    Mutta ei ole tosiaan vielä tähän päivään mennessä lähtenyt ja tuosta ekasta maksuhäiriömerkinnästä on jo yli kaksi vuotta. Nyt voin kuitenkin varmuudella siihen varautua, että korttia ei enää uusita, kun sen voimassaoloaika päättyy. Mielenkiinnolla seuraan, miten tosiaan tuon loppuvelan kanssa sitten menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottokorttia ei uusita mutta sen luottokortivelan voit maksaa loppuun ihan normaalisti se ei eräänny kerralla kun maksut vaan hoituu 👍

      Poista
  4. Itsellä sellainen kokemus, että luottokortti lähtee mutta luoton saa maksaa maksusuunnitelman mukaisesti takaisin, eli ei automaattisesti mene perintäyhtiölle 👍

    VastaaPoista
  5. Tämä oli tosi huojentavaa kuulla teiltä useammaltakin taholta, että luotto ei eräänny kerralla maksettavaksi vaan voi maksaa normaalein lyhennyksin loppuun. Kiitos teille tiedoista, tosi hieno homma. Ja noi mun "normaalit" lyhennyksethän siis on paljon suurempia kuin minimilyhennykset, kyllä tavoite on edelleen, että mahdollisimman pian olisi tämä velka taputeltu ja siirrytään seuraavaan:)

    VastaaPoista
  6. Mulla kävi niin että yksi luottokortti lähti ja toisen sain pitää. Ovat vieläpä uusineet kortin kun vanha meni vanhaksi. Eli tässä on vaihtelua eri pankeilla ja varmasti myös oma maksuhistoria vaikuttaa yksilöllisesti.

    VastaaPoista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...