torstai 10. syyskuuta 2020

Jos mietit lainojen yhdistämistä, lue tämä ensin

Olen kirjoittanut jo aiemmin lainojen yhdistelystä mm. postauksessa Lainojen yhdistäminen. Kannattaa lukea sieltä, milloin lainoja kannattaa tai ei missään nimessä kannata alkaa yhdistellä. 

1.7.2020 tuli voimaan tuo hallituksen ehdottama 10 %:n korkokatto uusille vakuudettomille kulutusluotoille, josta kirjoitin myös aiemmin postauksessani. 10 % korkokatto ei koske kauppojen osamaksuvelkoja eikä luottokortteja eli ns.hyödykesidonnaisia luottoja. Myöskään vanhojen olemassa olevien luottojen korko ei laske, vaan kyse on ainoastaan uusista 1.7.20-31.12.20 välisenä aikana otetuista luotoista.

Kannattaa huomioida, että kyseinen laki on määräaikainen eli voimassa vain vuoden 2020 loppuun saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että jos nyt heinä-joulukuun välisenä aikana teet uuden kulutusluottosopimuksen, siitä saa periä vain enintään 10 % korkoa tämän vuoden loppuun saakka. Jos laina-aika jatkuu, korko voi olla suurempi heti ensi vuoden alusta lähtien. Tämä tulee ilmetä luottosopimuksesta, joten kannattaa lukea se varsin tarkkaan ennen allekirjoitusta. 

Joka tapauksessa, vaikka korko nousisi heti ensi vuoden alusta, se ei saa nousta yli 20 %, joka on lain mukainen enimmäiskorko. Mutta tarkoitan siis, että jos korko on nyt loppuvuoden 10 % ja nousisi heti ensi vuoden alusta esim.lähelle tuota 20 %, en lähtisi uutta lainaa ottamaan enkä yhdistelemään vanhoja. Kannattaa myös muistaa, että lainanantajat ovat tiukentaneet lainanantokriteereitään, joten et välttämättä edes saa uutta edullisemman koron luottoa.

Jos kuitenkin tilanteesi on hyvä eikä sinulla ole sellaisia ongelmia, jotka aiheuttavat lisää velkaantumista ja nykyisten luottojesi korko on reilusti yli tuon 10 % eli lähempänä 20 %, voi olla järkevää yhdistää ne tietyissä tilanteissa yhdeksi edullisemmaksi lainaksi (jos saat hyvän korkotarjouksen ensi vuoden alusta alkaen). Huom. Vain jos yhdistelyn edellytykset täyttyvät ja siitä syntyy oikeasti säästöä koroissa ja kuluissa!  (Huom. Lue aikaisempi postaukseni yhdistelyn edellytyksistä.)

Yleisesti yhden lainan maksaminen usean sijasta tuo säästöjä kuluissa ja on helpompi hallita. Mutta lainojen yhdisteleminen ei ole järkevää, jos velkaantumisen juurisyitä ei ole tiedostettu, eikä omaa kulutuskäyttäytymistä muutettu, koska silloin velkaantuminen jatkuu edelleen samalla tavalla kuin ennenkin ja lopputuloksena on lainamäärän eksponentiaalinen kasvu. 

Jos jatkat tehden asioita samalla tavalla, et voi olettaa, että lopputulos olisi erilainen.  

Hyvä asia tuossa määräaikaisessa laissa on se, että pikalainojen ja muiden vakuudettomien kulutusluottojen suoramarkkinointi on kielletty vuoden loppuun saakka. 

torstai 3. syyskuuta 2020

Hyvää positiivisuusviikkoa!

Näin positiivisuusviikon kunniaksi hieman filosofista pohdintaa.

Kirjailija Ton Lundberg sanoo positiivisuudesta näin: ”Positiivisuus on tavoitteellista elämää, mahdollisuuksien näkemistä, henkilökohtaisen vastuun ottamista, ongelmien ratkaisemista ja päämäärätietoisuutta. Myönteinen elämänasenne sisältää vastuun: olet koko ajan vastuussa kaikesta: esimiehellesi, asiakkaillesi, perheenjäsenillesi, velkojillesi - ja viime kädessä omalletunnollesi.”

Tämä kiteyttää mielestäni asian erittäin hyvin. Tätähän se positiivisuus on, että nähdään mahdollisuudet kaikissa olosuhteissa, vaikka kuinka huonoissa ja epäonnisissa. Nähdään se hopeareunus. Otetaan asioista vastuu, asetetaan tavoite ja ratkaistaan kaikki matkan varrelle osuvat ongelmat matkalla kohti päämäärää. Tätä minäkin toteutan koko ajan. En ole passivoitunut velkataakan alle vaan etenen päättäväisesti kohti maalia, velatonta elämää. Ja teen aivan kaikkeni, jotta pääsen sinne mahdollisimman pian. Siellä se hopeareunus välkähtelee.

Onneksi positiivisuutta voi myös opetella, jos ei sitä ole jaettu sinulle riittävästi tai olet jäänyt siitä kokonaan paitsi. Ota tavaksesi lukea ja omaksua pieniä positiivisuuden pipanoita päivittäin. Aloita vaikka menemällä Positiivareiden sivuille ja tilaamalla maksuton Ajatusten aamiainen. Tällöin saat joka arkiaamu sähköpostiisi positiivisia ajatuksia. Niissä on sellainen jännä ominaisuus, kun niitä säännöllisesti nauttii, ne alkavat moninkertaistua ja ennen kuin huomaatkaan, olet muuttanut ajatusmaailmaasi positiivisempaan suuntaan.

Hyvää positiivisuusviikkoa sinulle!

Nimimerkillä iloinen velanmaksaja

 Ps. Kahden viikon päästä on taas tilannekatsauksen aika, kun kolmannen kvartaalin velanmaksuluvut ovat saatavilla. 

 




 

perjantai 28. elokuuta 2020

Vararahaston karttuminen

Yksi tärkeimmistä tehtävistä velkakierteestä pois pääsemiseksi ja kohti velatonta elämää on vararahaston kartuttaminen. Lupasin jo aiemmin pitää teidät ajan tasalla oman vararahastoni kertymisen suhteen. 

Olin silloin hieman liian optimistinen, kun arvelin, että 1000 euron vararahasto on kasassa jo vuoden loppuun mennessä (kyse oli siis vuodesta 2019). Ihan niin nopeasti se ei käynyt, mutta nyt on tilanne jo varsin hyvällä mallilla. 

Tällä hetkellä kasassa on 1.150 euroa, josta käteisenä 700 euroa ja erillisellä säästötilillä 450 euroa. Tämä on siis nimenomaan vararahasto oikein yllättäviä tilanteita varten (emergency fund, 112-rahasto). Eli sitä ei käytetä mihinkään sellaiseen "yllättävään" menoon, joka on ollut ennakoitavissa vaan nimensä mukaan "hätätilanteessa riko lasi"-tyyppisessä tilanteessa, jolloin on aivan pakko käyttää rahaa ja tili on sillä hetkellä tyhjä. 

Itse kategorioisin tähän sarjaan yllättävät ja ennakoimattomat lääkäri- ja  hammaslääkäripäivystyskulut, välittömästi tarvittavat lääkkeet, lemmikin äkillisen sairastumisen ja auton äkillisen rikkoutumisen/korjaustarpeen sekä matkakortin katoamisen. Ja tietysti äkkiä ja arvaamatta saadut potkut työstä voisi kuulua tähän kategoriaan. Mitäs muuta äkillistä maksua voisi tulla?

Kaikki muut ennakoitavissa olevat kulut, jotka vaan tuntuvat tulevan yhtäkkiä silloin, jos niihin ei ole varauduttu etukäteen eikä niitä ole budjetissa huomioitu, eivät kuulu tähän vararahastosta hoidettaviin kuluihin, tulkoonkin ne "äkkiä ja pyytämättä". 

Edelleen vararahaston kartuttaminen jatkuu, pyrin siihen, että tilillä on 1000 euroa ja sukanvarressa toinen tonni. Sen jälkeen voi hieman huoahtaa - kaikki ei kaadu, vaikka jotain yllättävää sattuisikin. 

Tässä vielä pari vinkkiä vararahaston kartuttamiseen: 

  • Nosta joka viikko automaatista 20 euroa ja laita kirjekuoreen/rasiaan tms. > vuodessa kertyy 1.040 euroa (52 viikkoa) 
  • Siirrä tilipäivänä 50 euroa erilliselle säästötilille, johon sinulla ei ole korttia > jos tilisi tulee kerran kuussa, keräät 600 euroa/vuosi, jos tilipäivä on kaksi kertaa kuussa, tuplaat summan
  • Kun teet molemmat yllä mainitut, olet säästänyt vuoden päästä jo 1.640 tai 2.240 euroa!

 

Mites teidän vararahastonne karttuvat? 


                                                                Photo by Unsplash



perjantai 21. elokuuta 2020

Apua ylivelkaantuneelle

Vihdoin olen saanut ison projektin valmiiksi ja olen tosi iloinen ja innoissani voidessani kertoa siitä teille. Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen keväällä 2019, en uskonut millainen matka tästä tuleekaan. En ajatellut, että lukijoita tulee näin huima määrä näin lyhyessä ajassa! Mietin, että jos yksikin ihminen lukee blogia ja saa siitä apua, olen onnistunut. Alkuperäinen tarkoitukseni oli lähinnä tuulettaa omia ajatuksia, antaa ja saada vertaistukea sekä selkeyttää omaa tilannetta -  pukea sanoiksi omia ajatuksiani, koska en voinut niitä tuolloin juuri kenellekään ääneen lausua.

Epätoivoiseen tilanteeseen joutuminen vaati suuren määrän tiedon etsimistä ja jäsentelyä, en ensin löytänyt mistään tarvittavaa tietoa ja kun sitä alkoi löytyä, löytyi rippunen sieltä ja hippunen tuolta. Matkan varrella ja tiedon karttuessa päätin, että kerään kaiken löytämäni tiedon helposti saatavissa olevaan helppolukuiseen muotoon ja niin syntyi e-kirja "Apua - Rahat loppu! Ensiapua ylivelkaantuneelle". Kaikki tuo tieto löytyy myös täältä blogistani, mutta kun kirjoituksia alkaa olla jo viitisenkymmentä, sieltäkin on alkanut käydä hankalaksi löytää kaikki oleellinen tärkeä tieto, jos ei kahlaa kaikkia postauksia läpi. 

 
 
Nyt haluan jakaa tämän oppaan kaikille tarvitseville ja mikä parasta täysin veloituksetta!
Olen ihanien yhteistyökumppaneitteni avustuksella ja myötävaikutuksella saanut mahdollisuuden jakaa e-kirjaa sivuston www.budgetapu.fi kautta.  
 
 



Oma talous kannattaa ottaa haltuun ja selvittää itselle kuinka paljon rahaa kuukaudessa tulee ja menee ja myös mihin sitä menee. Eli budjetin laatiminen on ihan äärimmäisen tärkeä juttu, jotta saat tiedon omasta taloudellisesta tilanteestasi ja pystyt tekemään tarvittavia muutoksia. Olen kirjoittanut jo aiemmin budjetin laadinnan ja seurannan tärkeydestä esimerkiksi kirjoituksessa Budjetointia.

Budjetin laatimiseen ja seurantaan olen myös ollut mukana laatimassa helppokäyttöiset valmiit pohjat, jotka saat käyttöösi pientä korvausta vastaan samasta paikasta www.budgetapu.fi. Jotta opasta voidaan jakaa maksutta niin budjettipohjista peritään pieni maksu, jolla katetaan verkkokaupan ylläpitokuluja ym. kuluja. Ajatuksena on myös kehitellä matkan varrella uusia oppaita ja e-kirjoja sekä muita hyödyllisiä työkaluja. 
 
Minulta on monesti pyydetty neuvontaa puhelimitse tai sähköpostitse, mutta olen niistä joutunut kieltäytymään oman jaksamisen ja ajanpuutteen vuoksi ja joudun valitettavasti edelleen. Samasta syystä blogissani ei ole myöskään sähköpostia. Ymmärrätte varmaan.  

Tästä syystä olen iloinen voidessani kertoa, että yhteistyökumppanini Budgetapu tarjoaa talousneuvontapalveluita. Sieltä saa neuvoja ja apua omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen, velkojen kartoittamiseen sekä budjetin laadintaan tarvittaessa. Yhteystiedot ja ohjeet neuvontapalveluihin löydät osoitteesta www.budgetapu.fi .
 

 




keskiviikko 19. elokuuta 2020

Ajatusvirheitä

Olen törmännyt aika monesti erilaisiin ennakkoluuloihin tai ennakkokäsityksiin useassakin eri tilanteessa. Kutsun niitä myös ajatusvirheiksi. Annan kaksi esimerkkiä tyypillisestä ajatusvirheestä:

"Olisi kiva saada vähän lisätuloja, mutta ei kannata tehdä toista työtä, kun veroprosentti nousee ja verottaja vie lisätulot."

"Jos ihmisellä on paljon velkaa ulosotossa, ei kannata käydä töissä, kun ulosotto vie kuitenkin suurimman osan tuloista. "

Listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin, mutta nämä yleiset ennakkoajatukset riittävät tässä yhteydessä. Pureudutaan niihin hieman tarkemmin. 

Se, että ihminen lamaantuu vallitsevan tilanteen edessä, eikä pysty ajattelemaan/toimimaan järkevästi, aiheuttaa usein näitä ajatusvirheitä. Ja jos niitä ei lähde purkamaan ja työstämään, niin ihan varmasti ne muuttuvat ajan mittaan kyseiselle henkilölle "totuudeksi" ja ihminen jää jumittamaan ajatuksiinsa sen sijaan, että alkaisi toimia aktiivisesti tilanteen parantamiseksi. Myös tietty negatiivisuus paistaa tästä ajattelutavasta läpi, ei edes haluta lähteä ratkaisemaan ongelmia vaan nähdään ne niin ylitsepääsemättöminä, ettei niitä kannata alkaa työstämään. Parempi olla passiivinen ja työtön, jotta ei vaan mene liikaa veroja eikä ulosottomies saa kuin ihan minimin?

Mietipä uudelleen: 

Jos saisit toisen työn/lisätyön ja ansaitsisit lisää rahaa vaikka 500 € kuukaudessa. Vaikka  tästä menisikin veroa lisätuloveroprosentin mukaan eli esimerkiksi 45 %, jäisi sinulle silti vielä 275 €/kk enemmän rahaa käyttöösi. Eli verottaja ei vie kaikkea, harvoin edes puolta bruttotuloista. 275 €/kk lisää rahaa kuulostaa ainakin minusta tosi hyvältä, varsinkin jos rahalle on todellinen tarve. Ja kyllähän verorahoista ihan tärkeitäkin juttuja meille kaikille kustannetaan.

Mikset voisi tehdä työtä tai vaikka kahta, jos sinulla on velkaa ulosotossa. Ulosotossa oleva velka on ihan samalla lailla velkaa kuin asuntolaina tai mikä tahansa muu velka, se tulee maksaa jollain aikavälillä takaisin. Siinä on vain se ero, että se peritään tarvittaessa pakolla ja voidaan realisoida myös kiinteää omaisuutta. Ehkä maksamismotivaatiota voi joidenkin ihmisten osalta laskea, mikäli perittävä rahasumma ei olekaan velkaa vaan esim. sakkoja, rangaistusmaksuja, rikoskorvauksia, elatusmaksuja jne. tai mitä niitä voi ollakaan, mitkä toki minun mielestäni tulisi ihan yhtä lailla maksaa. 

Väärä käsitys sen sijaan on, että ulosotto vie kaiken minkä ansaitsee. Itselläni menee 1/3 nettopalkasta kuukausittain ulosoton maksusuunnitelman mukaisiin maksuihin. Jos tuloni laskevat, ulosottoon menee vähemmän, koska silloin astuu kuvaan suojaosuus. Jos tuloni nousevat, menee ulosottoon enemmän. Näistä on kerrottu tarkemmin aiemmassa kirjoituksessani Pelottaako ulosotto?

Vai onko minulla itselläni ajatusvirhe, kun haluan maksaa ulosottovelkani ja myös kaikki muut velat pois? Tätä täytyy pohtia, mutta niin kauan kuin saan tuohon myöntävän vastauksen, aion jatkaa velanmaksua entistä tarmokkaammin.

 

 

 

 


perjantai 7. elokuuta 2020

Epätasapainossa

Tässä viime aikoina on tullut lueskeltua paljon kaikenlaista rahaan, velkoihin, velkaantumiseen jne.liittyvää kirjallisuutta. Kannustan kyllä ihan jokaista lukemaan, siitä saa uskomattoman paljon uusia ideoita ja näkemyksiä, jotka haastavat omaa ajatusmaailmaa ja tapaa ajatella asioista. Lisäksi aivot saavat puuhaa, varsinkin jos valitset vieraskielisen kirjan, jolloin ehkäiset samalla myös dementiaa tai altzheimerin tautia. Kannattaa napata lukemisen tarjoamat fyysiset ja psyykkiset terveysvaikutukset talteen. Välillä voi ahmia romaaneja, itse suosin esimerkiksi elämänkertoja, mutta nyt tosiaan omalla yöpöydällä on lähinnä erilaisia talousaiheisia opuksia. Ja kun opiskelee jotain uutta, saavat aivot monin kerroin uutta sulateltavaa.

Tästä pitkähköstä lukemisen puolesta -puheesta pääsen tämän päivän aiheeseen. Mietin jälleen kerran, kuten niin monesti muulloinkin, syitä omaan ja muidenkin velkaantumiseen.  Yksi syy on erään teorian mukaan epätasapaino. Tarkoitan tässä koko maailmankaikkeuden tasapainoa tai epätasapainoa. Kun jotain otetaan jostain pois, sen jättämään tyhjiöön tulee jotain muuta tilalle ja näin tasapaino säilyy. Niin kuin jin ja jang, vastakkaiset asiat tasapainottavat toisiaan ja maailmankaikkeus pysyy tasapainossa.

Velkakierre voi johtua tällaisesta epätasapainosta. Otetaan tähän esimerkki velkojen yhdistämisestä. Joudut ottamaan remonttilainaa 10.000 € remontoidaksesi asuntoasi. Lainan kuukausilyhennykseksi tulee 250 €. Samalla tulee pankissa puheeksi, että sinulla ja miehellä on luottokortit tapissa (luottoraja á 5.000 €)  ja niiden lyhennyksiin menee kuukaudessa 300 euroa. Mitäpä jos yhdistetään nämä kaksi luottokorttivelkaa tuohon remonttilainaan, jolloin kuukausilyhennysten määrä pienenee huomattavasti 550 eurosta 250 euroon. Näin myös tehdään. Hienoa, nyt jää 300 euroa enemmän kuukaudessa rahaa käyttöön. Ja korttiluotot 10.000 euroa pahan päivän varalle. Velkaa on siis tällä hetkellä tuo yksi yhdistetty laina 20.000 €, jota lyhennetään 250 € kuukausittain.

Tässä vaiheessa ainoa oikea tapa on leikata luottokortit poikki, jotta et pysty kasvattamaan velkamäärää enempää. Nimittäin jos et luovu luottokorteista, hetken päästä sinulla on yhdistetyn remonttilainan lisäksi taas luottokortit tapissa eli velkaa 20.000 + 10.000 €! Sen lisäksi olet keksinyt jo käyttöä tuolle kuukausittain yli jäävälle 300 eurolle. Etkö usko?

Kyse on epätasapainosta. Sinulla on nyt "vapaata" rahaa luottokorteilla 10.000 €. Ihan takuuvarmasti tulee ylimääräisiä tarpeita tai kuluja, jolloin luottokorttia taas joutuu käyttämään. Puhutaan piilevistä tarpeista: kun on ollut tiukkaa rahasta aiemmin, nyt kun "löysää" rahaa taas on, sinun aivosi alkavat miettiä, mitä kaikkea puutetta listalta löytyy. Tietokone hajoaa ihan kohta, se on jo viisi vuotta vanha, autoon tarvitaan uudet talvirenkaat, astianpesukone meni rikki ja kohta varmaan jääkaappikin, kun pitää sellaista ääntä. Sinulla on patoutuneita ostotarpeita, niin sanottuja miinusinvestointeja, joihin nyt vaikuttaisikin löytyvän rahaa.

Tadaa! Luottokortit ovat taas tapissa ja velkamäärä kasvanut 20.000 eurosta 30.000 euroon. ja taas olet vaikeuksissa kuukausilyhennysten kanssa, joita onkin nyt 550 euroa. 

Tämän lisäksi olet jo ostanut jotakin uutta osamaksulla (velkamäärä 3000 €) ja aiemmin kuukaudessa "yli" jäänyt 300 € meneekin nyt tämän kuukausilyhennyksiin. Eli kuukausilyhennykset ovatkin jo tosiasiassa 850 €! Nyt vasta oletkin pulassa.

Tästä syystä tuo lainojen yhdisteleminen on riskialtista puuhaa ja olen jo aiemmissa kirjoituksissa tästä kirjoittanutkin (mm. Lainojen yhdistäminen), että jos aiot lähteä yhdistelemään lainoja, pitää sinun samalla karsia menojasi ja muuttaa kulutustottumuksiasi sekä leikata nuo luottokortit poikki, jotta tilanne ei lähde pahenemaan uudelleen. Velkojen yhdistely on vähän kuin korona, uusi aalto odottaa jo nurkan takana.
 
Nautitaan kaikesta huolimatta vielä kesäisistä säistä!

Photo by Dave Hoefler on Unsplash



torstai 30. heinäkuuta 2020

Asiaa rahasta

Rahan käsittely ja rahan arvon ymmärtäminen on monesti tänä päivänä vaikeaa. Raha on nykyään monelle vain sarja digitaalisia numeroita pankkitilillä. Käteisen rahan käyttö on vähentynyt koko ajan tällä vuosikymmenellä ja nyt koronakeväänä erityisen paljon, kun kaikkialla kehotettiin maksamaan kortilla ja lähimaksulla ja välttämään käteisen rahan käyttöä.     

Tämä ei ole mielestäni hyvä asia. En sano, että ennen vanhaan kaikki oli paremmin, vaan, että mikäli käteistä rahaa käytettäisiin enemmän korttimaksujen sijaan, ihmiset ymmärtäisivät paremmin rahan arvon ja kuinka paljon rahaa kuukaudessa tulee ja mihin se menee. Samoin monen turhan heräteostoksen ostaminen jäisi pois, kun se pitäisi maksaa käteisellä. Jotenkin kun se kovalla työllä ansaittu raha on siellä rahapussissa ja siitä pitää luopua, sitä miettii kaksi kertaa, haluaako siitä luopua juuri tämän ostoksen kohdalla.

Taloudenhallinta on yhä useammalla hakusessa. Mikäli rahaa käytetään pelkästään digitaalisesti eli maksut hoidetaan kortilla tai mobiilimaksulla ja laskut hoituvat e-laskuina suoraan pankista tai ne maksetaan nettipankin kautta, rahaa ei näe enää koskaan eikä sitä käsitellä. Ja kun sitä ei käsitellä, sen käsite ja arvo myös helposti hämärtyvät. Samoin saattaa hämärtyä myös hankintojen maksaminen luotolla. 

Luoton saanti on nykyisin niin nopeaa ja helppoa netin kautta, kun erilaisia rahoittajia on tarjolla pilvin pimein.  Ennen mentiin pankkiin hattu kourassa tapaamaan pankinjohtajaa. Ja ilman kunnollisia riittäviä vakuuksia ei lainaa saanut. Nyt kun luottoja saa ja pystyy ottamaan yhtä helposti kuin tilaamaan tavaroita netistä, velkaantumisaste nousee ihan huomaamatta ja yhtäkkiä sitä herää jonain päivänä siihen, ettei enää selviäkään veloistaan.

Varsinkin kesälomakauden jälkeen monille alkaa tipahdella postiluukusta (tai sähköisestä sellaisesta) luottokorttilaskuja. Niistä voi löytyä ikäviä yllätyksiä, jos ei ole tarkkaan seurannut mitä on tullut osteltua. Kesä on ihmisen parasta aikaa ja silloin useat suomalaiset vapauduttuaan talven hyisistä kahleista kirmaavat kesälaitumelle innokkaasti kuin karja navetasta. Tuolloin itselle sallitaan usein jotain ekstraa ja palkitaan itseä koko pitkän vuoden aikana tehdystä työstä - pitäähän sitä ihmisen joskus voida nauttia!

Ja niin sitä pitääkin. Kunhan olisi ensin tehty kesälomabudjetti, jotta luottokortti ei vingu liikaa eikä eletä yli varojen. Selvitään loman jälkeenkin juoksevista kuluista ja laskuista ilman lisävelan ottamista. Muistetaan pitää se kuuluisa maalaisjärki mukana kaikissa kesän riennoissa ja hankinnoissa.


Hyvää ja toivottavasti aurinkoista loppukesää kaikille!


Photo by Patrick Fore on Unsplash

Pitkäkestoisessa ulosotossa on ennätysmäärä ihmisiä

Pitkäkestoisessa ulosotossa olevien henkilöiden määrä on jyrkässä kasvussa. Pitkäkestoiseksi ulosotoksi  katsotaan yli puolentoista vuoden (...