keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Vuoden ensimmäiset luvut

Tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin eli vuosineljänneksen luvut ovat juuri valmistuneet ja ne tulevat tässä:

1 - 3/2022

Maksettu ulosottoon kolmen kuukauden aikana yhteensä 2.416,83 € (ed. 3 kk 2.586,76) .

Tästä summasta viivästyskorkoihin on mennyt yhteensä 1.960,31 € (ed. 3 kk 2.069,86 ).

Ulosottovelka on lyhentynyt tällä kolmen kuukauden ajanjaksolla 456,52 € (ed.3 kk 657,44).

Tästä voi huomata, että alkuvuodesta tulot ovat hieman pienemmät kuin loppuvuodesta olivat ja tilanne tulee tasoittumaan tuossa seuraavien kuukausien aikana. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna palkkatulot tulevat olemaan suuremmat kuin viime vuonna (jos mitään ihmeellistä ei tapahdu), joten myös ulosottovelka tulee lyhentymään enemmän. 

Maaliskuussa oli kiva juttu, että ulosotto lyhensi eniten pienintä Lowellin velkaa, jonka saldo on nyt 892,48 euroa eli meni jo alle tonnin (aiempi saldo oli 1.220,68 €). Toivon mukaan tämä lyhennettäisiin nyt vauhdilla pois, niin olisi yksi velka vähemmän.  Ja jos ulosotto ei sitä lyhennä, niin tähän tartun itse lisälyhennyksellä heti kun mahdollista. Sain hyviä kommentteja aiemmin tuosta itse maksamisesta ja kuinka voi sähköisen asioinnin kautta maksaa tiettyä haluamaansa velkaa. Näin aion tehdäkin ja sormet syyhyäisi jo nyt, mutta pakko ensin ohjata kaikki liikenevät ylimääräiset varat muiden ulosoton ulkopuolisten velkojen maksuun. 

Sitä paitsi, jos kaikki menee suunnitellusti, ensi kvartaalissa on huomattavasti reilummat lyhennykset ulosottovelkaan, joten se myöskin vähän lohduttaa. 

Ai niin, verottajalta on myös viime vuodelta tulossa jossain vaiheessa veronpalautusta n.600 euroa. Esitäytetyn veroilmoituksen mukaan olisi ollut tulossa palautusta hieman alle 200 euroa, mutta kun sain tehdä maskivähennyksen koko viime vuodelta työmatkojen osalta (julkiset kulkuneuvot) niin sieltä tulee sitten reilu 400 euroa lisää palautusta. Eli sekin ohjautuu tietysti suoraan ulosottovelan maksuun, mikä on oikein hyvä asia. 

Huhtikuussa on tulossa ensimmäinen etäpalaveri velkaneuvojan kanssa koskien mahdollista velkajärjestelyn hakemista. Siitä kerron enemmän sitten tapaamisen jälkeen. 

Kevättä odotellessa! 



torstai 3. maaliskuuta 2022

Ahdistaa

Tällä hetkellä tuntuu tosi ahdistavalta ja kurjalta tämä maailmantilanne, kun Ukraina on epäreilun hyökkäyksen kohteena. Eipä olisi voinut vielä muutama viikko sitten kuvitella, että meidän ja koko Euroopan turvallisuustilanne muuttuu näin yllättäen. 

Jotenkin raha-asiat ja talousongelmat, olkootkin ihan huomattavan kokoisia, tuntuvat tässä tilanteessa ihan mitättömiltä. Elämässä on toden totta paljon rahaa tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi itse elämä. 

No, oma velanmaksuni jatkuu toki ihan normaalisti tälläkin hetkellä, mutta asiat ovat saaneet sanotaanko hieman perspektiiviä. Juuri päivittelin velkasaldoja ja päätin lisätä hieman kuukausittaista maksuerää pienimpään ulosoton ulkopuoliseen velkaan, jotta velkalumipallo saadaan parempaan vauhtiin ja velat vieläkin nopeammin maksettua. Maaliskuun palkanmaksun  jälkeen postaan ensimmäisen vuosineljänneksen tilanteen ulosoton puolelta ja sen jälkeen voin päivittää velkalumipallon tilanteen. 

Televisiosta tuli 2.3. MTV3:n haastattelu koskien positiivista luottotietorekisteriä ja koronapandemian vaikutuksia kuluttajien velkatilanteeseen. Siinä haastateltiin Juha Panzaria Takuu-Säätiöstä. Panzar kertoi, että pandemian aikana tehty väliaikainen korkokaton lasku 20 %:sta 10 %:iin vaikutti heti: ensimmäisen kuukauden aikana sen voimaantultua, Takuu-Säätiön yhteydenottojen määrä kasvoi 140 %. 

Tästä kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessani, kun tuo korkokaton alentaminen oli vasta hallituksen suunnittelussa. Ennakoin, että se tulee aiheuttamaan ongelmia niille vähävaraisille tai ylivelkaantuneille, joiden velkakierre katkeaa yllättäen, kun lainaa ei enää saakaan. Ja tämän Panzar vahvisti haastattelussa. Ja tämähän ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, se voi itse asiassa olla parasta mitä velalliselle on tapahtunut (tosin hän ymmärtää itse sen vasta paljon myöhemmin). Itse on vaikea velkakierrettä katkaista, koska seuraukset ovat niin kurjat (luottotietojen menetys), joten jos jokin muu saa sen aikaan ja lopettaa velkaantumisen ennen kuin ihan älyttömän suurta velkamäärää on kertynyt, tilanteesta voi vielä selvitä kuitenkin melko pienin vahingoin. Tarkoitan, että velat voivat olla vielä ihan maksettavissa järkevällä aikataululla, eikä esimerkiksi velkajärjestelyä tarvita. Ja luottotiedot palautuvat aikanaan.

Yritetään nauttia ihanan aurinkoisista kevättalven päivistä, ulkoilla paljon ja miettiä jotain ihan muuta kuin sotaa ja raha-asioita. Mutta pidetään sydämessä toivoa yllä Ukrainan kansan puolesta ja meidän kaikkien muidenkin, joiden olemassaoloa Venäjän mielenvikainen diktaattori-natsi uhkaa. 


PEACE!

Photo by Unsplash




perjantai 18. helmikuuta 2022

Pohdintoja velkajärjestelystä

Jatketaanpa vähän tuota viimeviikkoista velkajärjestelypostausta. 

Olen jo aiemmin kirjoittanut postauksen velkajärjestelystä, mitä se tarkoittaa ja miten prosessi etenee. Jos et ole vielä sitä lukenut, pääset lukemaan sen täältä "Miten velkajärjestely toimii"

Avaan tähän vähän syitä, miksi minua mietityttää tuo velkajärjestely.

Ensinnäkin: 

Velkajärjestelyyn kuuluvat velallisen kaikki velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista. Velkajärjestely ei vapauta muita velassa osallisina olevia kuten takaajia, pantinantajia tai rinnakkaisvelallisia. Velkoja velkoo heiltä sen osuuden velasta, jota velallinen ei velkajärjestelyssä pystynyt maksamaan. Näitä velkoja ei voi jättää järjestelystä pois ja sen ohessa hoidettavaksi.

Kuten olen aiemmin kertonut, meillähän on miehen kanssa kaksi yhteisvastuullista velkaa (remonttilainoja) suuruusluokkaa yhteensä aika tarkalleen 15.000 euroa. Velkajärjestelyssä minun osuuttani (puolet) leikattaisiin eli osa 7.500 eurosta. Mies joutuu maksamaan oman osuutensa eli 7.500 euroa ja sen lisäksi minun osuudestani leikatun osan eli sen osan 7.500 eurosta joka jää minun velkajärjestelyssäni maksamatta. Osuuden suuruuttahan ei vielä tässä vaiheessa tiedetä. Ei hyvä juttu. 

Tästä syystä maksan noita muita ulosoton ulkopuolisia velkoja velkalumipallon avulla mahdollisimman nopealla tahdilla pois. Tarkoituksena on saada ne kaikki maksettua vuoden 2025 aikana. Tällä hetkellä laskelmat näyttävät, että kesäkuussa 2025 menisi viimeinen erä viimeistä velkaa. Vasta nämä maksettuani, olisin itse valmis hakemaan velkajärjestelyä, jos sittenkään. Käydään tätä vielä kohta lisää läpi. 

Toisekseen: 

Kohtuukokoisen ja -arvoisen omistusasunnon tai työmatkaan tarvittavan auton voi säilyttää, jos kykenee maksamaan sen vakuusvelkaosuuden. Asunnon säilyttäminen pidentää maksuohjelmaa usein 10 vuoteen. 

Asunnon osalta ei voi tietää etukäteen, miten käräjäoikeus tulkitsee asian, onko se kohtuukokoinen tai arvoinen yms. Eli mitään varmuutta siitä, että asunnon voisi säilyttää ei ole ennen käräjäoikeuden päätöstä. Käräjäoikeus voi päättää vaikka, että sinulle myönnetään velkajärjestely ja yhtenä kohtana päätöksessä lukee, että sinun täytyy myydä omistusasuntosi. Siinä se. Ja se on oikeuden päätös, sen mukaan täytyy toimia. 

Tämä on toinen syy miksi en haluaisi hakea velkajärjestelyä (jos ei ole oikeasti ihan pakko), koska silloin on riski, että talo menee myyntiin. Ja kun ottaa huomioon sen, että talosta on velkaa vielä todella paljon ja myytäessä voisi hyvässä lykyssä saada juuri ja juuri ne asuntolainat maksettua, ei tuo talon myynti oikein innosta. Ja sitten on vielä olemassa se kysymys, että missähän sitä sitten asuu? Luottotiedottomana on tosi vaikea saada vuokra-asuntoa. 

Kolmanneksi:

Asia, josta kerroin jo tuossa aikaisemmassa postauksessa: velkajärjestelyn kuukausittainen maksuvara on usein suurempi kuin ulosottoon palkasta tilitettävä maksuosuus. Myöskään ei ole mahdollista saada vapaakuukausia tai muita ulosoton helpotuksia, jos ne nyt eivät muutoinkaan ole olleet käytössä. Velkajärjestelyssäkin on mahdollista lykätä muistaakseni kolmen tai viiden kuukauden maksuerän verran maksuja ohjelman loppuun (riippuu maksuohjelman pituudesta). 

No, tuo maksuerän suuruus ei niinkään pelota, maksanhan nytkin ulosoton lisäksi kuukausittain muiden lainojen lyhennykset, ellei maksuvara ole tämänhetkistä tilannetta suurempi, mitä en usko. Sen sijaan velkajärjestelyni ulkopuolelle jäävät miehen velat ja hänen osuutensa yhteisvastuullisten velkojen osalta pitää lisäksi edelleen hoitaa samoin kuin asuntolainan korot ja lyhennykset (olettaen, että kodin saisi pitää). Eli ihan tarkkaa tietoa ei ole, millaiselta talous näyttäisi ja pärjäisinkö velkajärjestelyn kanssa tuon kymmenen vuotta.

Ja vielä lopuksi: omien laskelmieni mukaan, pystyn maksamaan kaikki velat suurin piirtein tuossa kymmenessä vuodessa ilman velkajärjestelyäkin, olettaen, että korot eivät nouse sinä aikana kovin paljon. Mikäli korot nousevat reilusti, velkamäärä kasvaa niin suureksi, että silloin velkajärjestely tai velkojen lopullinen vanheneminen ovat ainoat vaihtoehdot. 

En kuitenkaan aio nyt stressata tästä asiasta tämän enempää, sillä asiahan selviää ja saan avoimiin kysymyksiini vastauksia, kun käymme tilannetta maaliskuussa talous- ja velkaneuvojan kanssa läpi. Saa ainakin tarkat laskelmat maksuvarasta ja hänen näkemyksensä, olisiko minun edes mahdollista saada velkajärjestely tässä vaiheessa. 

Lopuksi:

Summa summarum: jos sinulla on mahdollisuus hakea velkajärjestelyä velkoihisi, et omista omistusasuntoa (eli asut vuokralla), eikä sinulla ole kanssavelallisia tai takaajia lainoissasi (jotka joutuisivat kärsimään järjestelyyn pääsystäsi), kannattaa ehdottomasti hakea velkajärjestelyä. Velkajärjestely on tosi hyvä keino päästä veloista suht nopeasti eroon. Maksuohjelmasi pituus olisi tällöin joko kolme tai viisi vuotta ja mikäli sinulla ei ole maksuvaraa, voit saada jopa nollamaksuohjelman. Saat luottotiedot takaisin hyvin hoidetun maksuohjelman jälkeen ja pääset aloittamaan puhtaalta pöydältä. 

Eli haluan lopuksi vielä painottaa, että velkajärjestely on pääasiassa hyvä juttu kaikille ylivelkaantuneille. Ongelmallisen siitä tekee lähinnä kanssavelallisten ja takaajien asema. Sekä jos asut omistusasunnossa/omakotitalossa, et välttämättä saa pitää sitä järjestelyssä. 






perjantai 11. helmikuuta 2022

Velkajärjestelymahdollisuus

Keskustelin tässä taannoin vastaavan ulosottomiehen (-henkilön) kanssa tilanteestani tai siis sieltä tuli kysymys, että olenko miettinyt velkajärjestelyn hakemista. No, vastasin totuudenmukaisesti, että en ole vielä asiaa miettinyt, kun olen saanut sellaista tietoa, että pitää olla aikaa kulunut jonkin verran velkaantumisesta ja näyttöä siitä, että velkoja on hoidettu.

Hän oli sitä mieltä, että näyttöä alkaa olla, kun olen nyt kohta jo kolme vuotta (huhtikuussa 2022 tulee kolme vuotta täyteen) maksanut säännöllisesti kuukausittain maksusuunnitelman mukaan. Totesi myös, että minulla menee tällä hetkellä pelkästään korkoihin n.640 euroa kuukaudessa. 

Ymmärrän näkökulman täysin. Jos ulosottovelkani jakaa keskimääräisellä maksusuunnitelmaerällä, velan takaisinmaksu kestää noin 36 vuotta :( 
Mutta omat laskelmani olen tehnyt sen mukaan, että alan maksamaan ylimääräisiä lyhennyksiä ulosottoon n. neljän vuoden kuluttua, kun muut velat on maksettu pois. Tällöin ylimääräisen lyhennyksen osuus vastaa suurin piirtein tuota kuukausikoron määrää eli "normaali" maksusuunnitelmaerä lyhentäisi kokonaan velkapääomaa. Tämän suunnitelman mukaan velka olisi maksettu kokonaan kymmenessä vuodessa. 

Laitoin ulosottohenkilölle tekemäni arviolaskelman, kuinka aion selvitä ulosottoveloistani määrätyssä ajassa, siihen en ole saanut mitään kommenttia, miten hän asiaan suhtautui. Muutenhan laskelmat näyttävät hyvältä, mutta toki, mikäli korot kovasti alkavat nousemaan, se tuntuu noin isossa ulosottovelassa. Ja kyllähän korot jossain vaiheessa nousevat, se on selvää, mutta kuinka paljon ja milloin. Toivottavasti varsin maltillisesti ja hitaasti. 

Aluksi olin vähän varuillani ja jotenkin karsastin (karsastan edelleen) ajatusta velkajärjestelystä, mutta lupasin hänelle, että varaan ajan talous- ja velkaneuvontaan ja selvitän asiaa velkaneuvojan kanssa. Soitinkin jo heti velkaneuvojalle ja kävimme jo tilannettani pikaisesti läpi puhelimessa. Hän oli sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti selvittää, olisiko kohdallani järkevää hakea velkajärjestelyä. Tästä olen ihan hyvilläni ja samaa mieltä. Voi olla, että sieltä ilmenee sellaisia seikkoja, ettei sitä kannata vielä tässä vaiheessa hakea, mutta toisaalta voihan velkaneuvoja olla sitä mieltä, että kannattaa hakea. Turhia hylkääviä päätöksiä he eivät lähde hakemaan, niistä on kuulemma enemmän haittaa, jos hakee jonkin ajan kuluttua uudelleen, näin hän kertoi minulle. Tämä on ihan hyvä tieto kaikille, kun yleisesti velkajärjestelystä puhuttaessa kerrotaan, että ei haittaa, jos saa hylkäävän päätöksen, voi aina hakea uudelleen. Mutta ilmeisesti siitä kuitenkin on jonkin verran haittaa, varsinkin jos melko lyhyen ajan sisään hakee uudelleen.

Siispä nyt selvitetään tilanne. Nyt pallo on minulla, toimitan hänelle listauksen mukaan tarvittavat tiedot ja sen jälkeen hän selvittää asiaa tarkemmin ja tekee maksuvaralaskelman. Maaliskuussa jossain vaiheessa käydään sitten yhdessä puhelimitse (koska korona) tapausta läpi. 

Ihan mielenkiinnolla nyt odotan tuota maaliskuun puhelinaikaa, kiva kuulla, onko toivoa näköpiirissä vai olenko ihan toivoton tapaus ;)

Ja ennen kaikkea vastauksia kysymyksiini: pystynkö säilyttämään minun ja mieheni yhteisen talon? Miten käy kanssavelallisen yhteisvastuullisissa veloissa, ettei hänelle tule ongelmia siitä? Jne. jne. 

Kertomus jatkuu, kun ollaan pidemmällä, pidän teidät ajan tasalla. 


Photo by Unsplash


perjantai 4. helmikuuta 2022

Talousbudjetin laatiminen ja seuranta

Talousbudjetin laatiminen ja seuranta on yksi tärkeimmistä asioista mitä ihminen voi tehdä ja kun siihen vielä lisätään budjetissa pysyminen, ollaankin jo aika hyvällä tiellä.

Talousbudjetti omassa mielessäni ja käytössäni tarkoittaa kuukausittaista ja vuosittaista kokonaisbudjetin osaa, joka kattaa ruoan, polttoaineiden ja muiden kotitaloushyödykkeiden hankinnan. Erikseen budjetoin kaikki laskut ja velkojen maksun. 

Oikeastaan helpoin ja yksinkertaisin tapa laatia talousbudjetti on sisällyttää siihen ihan kaikki sellaiset hankinnat, joista ei tule erillistä laskua tai se ei mene suoraveloituksena tililtä. 

Oma talousbudjettini sisältää mm. ruoan, kotitaloushyödykkeet, lemmikkien kulut, bensan, bussi- ja junaliput (paitsi kuukausilipun sisällytän kokonaisbudjettiin, joten se ei ole talousbudjetissani), lahjat, vaateostokset ym. kaikki sellaiset kuukausittaiset kulut, joista ei tule laskua/suoraveloitusta. 

Käytännössä näitä talouskuluja on helppo seurata kuukausittain tiliotteelta, kaikki pankkikorttiostokset ovat näitä talousbudjetin kuluja. Lisäksi totta kai kuiteilta täytyy lisätä kaikki mahdolliset käteisostot, mikäli käytät käteistä.  Tällöin suosittelen säästämään kuukauden kuitit yhdessä paikassa, josta ne on helppo lisätä talousbudjettiin. Jos et käytä lainkaan käteistä ja maksat kaikki ostokset debit- tai pankkikortilta, tiliotteelta löydät kaikki kuukausittaiset kulusi. Ps. Muista myös S-bonustili jos sellainen on ja sieltä mahdollisesti tekemäsi ostot. 

Talousbudjetti on syytä laatia olit sitten millaisessa taloudellisessa tilanteessa tahansa. 

Jos taloustilanteesi on tiukka, saatat löytää kaivattua "lisärahaa" laskujen ja velkojen maksuun talousbudjetistasi. Jos sinulla ei vielä ole talousbudjettia, tee se välittömästi. 

Jos taas taloudellinen tilanteesi on hyvä, mutta haluaisit vaikkapa saada säästöön ja sijoitettavaksi lisää rahaa, usein talousbudjetista pienellä säädöllä voi löytyä yllättävän paljonkin sijoitettavaa. 

On aika mielenkiintoista huomata, kuinka paljon rahaa kaikenlaiseen "turhaan" kuukausittain meneekään. Jos et ole aiemmin tehnyt talousbudjettia, arvioi ensimmäisen kuun luvut ja seuraa sitten seuraava kokonainen kuukausi ja vertaa toteutuneita kuluja arvioituihin. Saatat yllättyä. 

Talousbudjetista ei ole mitään hyötyä, jos et seuraa sitä säännöllisesti ainakin ensin alkuun, jotta näet kuinka paikkansa pitävä se on. 

Mitä tiukempi tilanteesi on, sitä tärkeämpi on seurata budjettia ja säätää sitä tarpeen mukaan. Joka kuukausi toistuvat tietyt elintärkeät laskut, mitkä on pakko saada hoidettua, kuten vuokra, sähkö, lämpö, puhelinlasku ym. Seuraavaksi tärkein on talousbudjettiin sisältyvät ruoka ja  liikkuminen (työmatkakulut). Tämä on usein myös ainoa erä, mistä voit säästää rahaa elintärkeisiin menoihin ja velkojen maksuun karsimalla kulutustasi. 

Sitten oman talousbudjettini seuranta vuodelta 2021:

Vuodelle 2021 tein seuraavan talousbudjetin:

Kuukauden budjetti on melko tiukka ja se jakautuu seuraavasti:

650 €  ruoka, juomat, koiranruoka, pehmopaperit, siivous,  henk.koht.hygienia eli kaikki mitä normaalista päivittäistavarakaupasta saa 
200 €  
muut talous- ja henk.kohtaiset tavarat, lääkkeet, lahjat, vaatteet, kodin sisustus jne.

100 €   auton polttoaine

950 €   yhteensä/kk

Kun nyt vedin koko vuoden luvut yhteen, selvisi seuraavaa: toteutunut talousbudjetti oli 1.347 euroa/kk. Eli ylitystä 397 euroa/kuukausi. Aika hurja lopputulos. No, siinä on monia selittäviä tekijöitä tälle ja osa kuluista on sellaisia, mille tosiasiassa tuli myös tulopuolelle saman verran lisäystä eli ihan näin hurja ei lopputulos ollut. Mutta budjetti ylittyi kuitenkin. 

Tälle vuodelle 2022 tein seuraavanlaisen talousbudjetin:

700 € ruoka ja taloustavarat kuten yllä (2021:888 €/kk)

200 € muut talous- ja henk.kohtaiset, kuten yllä (2021: 340 €/kk)

100 € auton polttoaine (2021: 119 €/kk ja nyt on vähemmän kuluttava auto, joten vaikka bensan hinta on noussut, auto vie vähemmän)

1.000 € yhteensä/kk (2021: 1.347 €/kk)

No nyt joku saattaa ihmetellä, miksen korottanut budjettia enempää, riittääkö 50 euron korotus?

Se jää nähtäväksi. Voi olla, ettei ihan riitä, mutta sinne päin on matkattava joka tapauksessa. Haluan vapauttaa vähän lisää varoja lainojen maksuun velkalumipalloon, joten pienemmällä budjetilla on tultava toimeen. Kyllähän se tarkoittaa sitä että suuta soukemmalle, mutta tavoite on selvä, joten sitä kohti! 

Raportoin jossain vaiheessa vuotta, miten sujuu:)

Millainen on sinun talousbudjettisi? Ja jos sellaista ei vielä löydy, aiotko kokeilla?





torstai 20. tammikuuta 2022

Luottokortti

Kyllä elämä on ihmeellistä. Sattuipa tällainen erikoinen tapaus tässä viime vuoden viimeisillä viikoilla. 

Luottokortiltani oli veloitettu joku sellainen maksu, jota en ollut itse tehnyt. Olin sitten pankkiin yhteydessä asiasta ja he antoivat sieltä ohjeet, että jos et tiedä, mikä veloitus on kyseessä ja epäilet, että ei ole asiallinen maksu, sulje kortti välittömästi ja tee kirjallinen korttireklamaatio pankille. 

No, koska en luottokorttia ole käyttänyt vuoden 2021 aikana oikeastaan ollenkaan, ajattelin, että suljetaan sitten. Korttihan on menossa vanhaksi joka tapauksessa ensi toukokuussa, eikä uutta ole maksuhäiriöiselle odotettavissa. Koska en luottokorttia käytä, ihan se ja sama, vaikka suljetaan heti.  

Yllätys olikin sitten suuri, kun postista saapui uusi luottokortti suljetun tilalle. Kyllä siinä meikäläisen leuka loksahti auki. Että kyllä vaan on mahdollista, että maksuhäiriöinenkin saa luottokortin uusittua. Lue lisää luottokorttiasian taustoista aiemmasta postauksesta Velkalumipallon tilanne ja sen kommenteista. 

Eihän tämä sinänsä muuta mitään, korttia ei käytetä, muuta kuin debit-puolta tarvittaessa eli jatkan samalla tavoin luoton poismaksamista kuten tähänkin asti. Ainoa ero on nyt se, että kortti on voimassa seuraavat kolme vuotta, joten ei ole hirveää paniikkia saada luotto maksettua kevääseen mennessä, mikä ei todennäköisesti olisi onnistunutkaan. Nyt on hieman enemmän aikaa saada luotto maksettua. Tällä hetkellähän tilanne on se, että tammi-helmikuun maksujen jälkeen on jo 2.000 euroa luotosta maksettu ajanjaksolla 5/2021-2/2022.  Ja homma etenee hyvää tahtia tästä eteenpäinkin! 

Pankki muuten korvasi tuon luotolta menneen aiheettoman summan. En tänä päivänäkään vielä tiedä mikä veloitus se oli ja kuinka on mahdollista, että se oli kortilta mennyt, mutta pääasia, että asia on kunnossa ja uudet korttitiedot hyvässä tallessa.  

Kuten sanoin, elämä on välillä ihmeellistä. 

tiistai 11. tammikuuta 2022

Tasan sata

Tasan sata. Siinä postausten lukumäärä tähän mennessä, tämä on siis sadasensimmäinen. 

Viime kirjoitukseen tullut kommentti sai aikaan tämän tekstin, kun aloin pohtimaan ulosottoa  ja sen oikeudenmukaisuutta. 

Sinänsä siis maksamattomien velkojen periminen ulosoton kautta on täysin oikein, "kaikkihan on maksettava eikös juu mitä täällä maailmassa velkaantuu..." Kenenkään ei pidä voida ottaa velkaa ja jättää se maksamatta takaisin. Jos ei pysty maksamaan lainanantajalle tai perintätoimistolle, sitten maksetaan ulosoton kautta.

Lähinnä mietin vain muutamia seikkoja, jotka liittyvät ulosottolaitoksen toimintaan, mitkä voisi olla oikeudenmukaisempaa järjestää toisin. 

Isoin asia, jonka tahtoisin voivan muutettavan on, että pääoma maksettaisiin aina ennen korkoja. Tämä periaate olisi oikeudenmukaisempi, koska nyt maksetaan usein pelkkiä korkoja ja pääoma ei lyhene lainkaan tai vain niin vähän, ettei sillä ole käytännössä merkitystä. Tähän pitää varmasti kehittää jonkinlainen laskentasysteemi, mutta jos halua on, löytyvät keinotkin. 

Suomeksi sanottuna: vaikka maksat kolmanneksen palkastasi joka kuukausi, velkasi ei mediaanituloilla lyhene sellaiseen tahtiin, että olisi mahdollista saada se maksettua 15 (tai 20) vuoden kuluessa ennen velan lopullista vanhenemista. Siis ilman, että tekisit vielä palkan ulosmittauksen lisäksi ylimääräisiä lyhennyksiä. Johtuen nimenomaan siitä euribor+7 % viivästyskorosta, jota ulosottolaitos perii velalle. Mikäli korko peritään ennen pääomaa, kuten nykyisin, korkoprosentti voisi olla ainakin alhaisempi, varsinkin nyt matalien korkojen aikana. Tähänkin tarvitaan lakimuutos viivästyskoron osalta, mutta pitäisi olla mahdollista, jos vain halua löytyy. 

Tästä on tehty kansalaisaloitekin, mutta ei tainnut menestyä riittävästi, jotta olisi päässyt eduskunnan käsittelyyn. Ja kansanedustajat, tai ainakin suurin osa siellä, on jo niin vieraantunut köyhästä väestöstä, etteivät ymmärrä asian tärkeyttä ulosottovelallisille. Joten vaikka olisi käsittelyyn päätynytkin, tuskin olisi mitään asialle tehty.  

Toinen seikka, mikä mietityttää, on se, että ulosottomies saa ison osan palkastaan palkkiona perityistä veloista. Muun muassa tähän tarkoitukseen, tulospalkkioiksi, menevät siis nuo taulukkomaksut. Epäkohtana on, että ulosottomiehen tulospalkkiot määräytyvät osaksi sen mukaan, minkälaisia ratkaisuja hän tekee. Räikeimmin tämä näkyy siinä, että velallinen voi hakea vapaakuukautta ulosotosta, ulosoton rajoittamista tai lykkäystä, niin ulosottomies ei suostu huojennuksiin, koska hänen palkkionsa pienenee. Toki virkamiehen pitäisi olla objektiivinen, mutta onko näin kaikissa tapauksissa? 

Myös esimerkiksi kun velalliselle tulee normaalia suurempi palkka, ulosottomies  jakaa tilitykset velkojen kesken niin, että menee mahdollisimman paljon taulukkomaksuja. Vaikka olisi mahdollista yrittää minimoida taulukkomaksujen määrä jakamalla maksut hieman eri lailla velkojen kesken. Veronpalautusten kyseessä ollessa, ne jaetaan aina kaikkien velkojien kesken, ainakin omalla kohdallani näin on toimittu.  Onneksi kuitenkin sentään nuo taulukkomaksut poistuvat 24 kk:n jälkeen, kun puhutaan palkan tai muun toistuvaistulon ulosmittauksesta tai maksusuunnitelmasta. 

Iso epäkohta on myös se, että, jos joku haluaa lyhentää ulosottovelkaansa nopeammin, kaikista vapaaehtoisista lyhennyksistä menee - yllätys yllätys - taulukkomaksut. Ylimääräistä vapaaehtoista lyhennystä tehdessä voi pyytää, että ulosottomies lyhentää sillä jotain tiettyä velkaa, mutta ulosottomiehen ei ole pakko tehdä sitä. Hän voi jakaa ylimääräisen lyhennyksen vaikka useammalle velalle, jolloin ulosottolaitokselle tulee reilummin taulukkomaksuja tai käyttää johonkin suurempaan velkaan, kun oma tavoitteesi on, että saat pienimmän velan ensin maksettua pois, jotta velanmaksu tuntuisi motivoivammalta ja jaksaisit taas yrittää entistä enemmän. Eli sinua rangaistaan siitä, että haluat maksaa ulosottovelkasi pois nopeammin. 

Sellainen asia, mikä on hyvää ulosottolaitoksessa, on suojaosuudet. Mikäli tulosi jäävät alle suojaosuuden, sinulta ei ulosmitata mitään. 

Tai, kun sinulla on huollettavana lapsia (tai muita huollettavia), he nostavat osaltaan suojaosuuden määrää ja pienentävät ulosottoon meneviä suorituksia. Palkastasi jää enemmän käteen ja sinun on mahdollista elättää perheesi. Ei ehkä prameasti, mutta kuitenkin. 

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Hyvää alkanutta vuotta kaikille kohtalotovereille! Olkoon tämä vuosi kaikin puolin parempi! Cheers!


Photo by Unsplash


 

Pitkäkestoisessa ulosotossa on ennätysmäärä ihmisiä

Pitkäkestoisessa ulosotossa olevien henkilöiden määrä on jyrkässä kasvussa. Pitkäkestoiseksi ulosotoksi  katsotaan yli puolentoista vuoden (...