torstai 28. lokakuuta 2021

Optimointia

Kun ihminen joutuu ulosottoon, ei tule heti ensimmäisenä mieleen, että onpa kiva, kun palkasta ulosmitataan mahdollisimman paljon. Päinvastoin, ulosmitattava summa on paras olla mahdollisimman pieni, jotta itselle jäävällä palkalla pystyy pärjäämään. 

Aikaisemmassa postauksessani Paljonko palkasta ulosmitataan, kerroin miten ulosmitattava määrä lasketaan. Kannattaa lukea se myös, jos et ole vielä lukenut, koska se selventää asiaa. 

Olen itse siinä tilanteessa, että pyrin tekemään duunia tosi paljon ja saamaan joka kuukausi niin paljon kuukausipalkan päälle provisioita kuin vain mahdollista, jotta ulosottoon menee mahdollisimman suuri suoritus kuukausittain. 

Kuitenkin, haluan silti optimoida sen verran, että jos tiedän jo ennakkoon, että nyt on tulossa tosi hyvä kuukausi ja paljon provikoita, lasken kannattaako osa provisioista siirtää seuraavalle kuukaudelle, jos mahdollista (aina ei voi siirtää), varsinkin mikäli tiedän, että seuraava kuukausi on jäämässä laihaksi provisioiden osalta.  

Annan ihan konkreettisen esimerkin. Minulla ei ole elatuksen varassa yhtään henkilöä, joten  velallisen suojaosuus on 22,71 €/päivä. Jos olisi elatuksen varassa muita henkilöitä, suojaosuus olisi korkeampi, aina 8,15 €/päivä lisää omaan suojaosuuteen. Suojaosuus kerrotaan palkkakauden päivien lukumäärällä, eli esimerkiksi itse saan palkan kerran kuukaudessa, joten suojaosuus kerrotaan 30:llä. Minun suojaosuuteni on tällöin 681,30 €/kuukausi vuonna 2021. 

Yhden henkilön nettopalkka voi olla aika tarkasti 2.725 €, jolloin 1/3 menee ulosottoon ja 2/3 jää itselle. Omasta henkilökohtaisesta veroprosentista sitten riippuu, kuinka paljon bruttopalkka voi tällöin olla. 

Kun nettopalkka menee tuon rajan yli, ylimenevältä osalta menee tuon edellä kerrotun 1/3 lisäksi neljä kertaa suojaosuuden ylittävältä osuudelta 4/5 ulosottoon.

Eli, mikäli jossain kuussa provisiot ovat huomattavasti suuremmat ja palkasta olisi menossa ulosottoon todella suuri osa, optimoin, jos mahdollista ja siirrän osan tuloista seuraavalle kuulle. 

Kun jossain hieman alle neljän vuoden kuluttua olen saanut kaikki ulosoton ulkopuoliset velat maksettua, ei tälle optimoinnille ole enää tarvetta, koska aion joka tapauksessa maksaa ylimääräisiä suorituksia kuukausittain ulosottoon. Mutta toistaiseksi tarvitsen niin paljon palkkaa kuin mahdollista myös omaan käyttööni, jotta pystyn nuo muut velvoitteet hoitamaan, eikä tarvitse nälkää nähdä.

Ulosotossa oleminen on joka tapauksessa taloudellisesti tiukkaa, ei tarvitse olla enää yhtään tiukempaa. 

Ulosottolaitoksen sivuilta löytyvällä maksukieltolaskurilla voit helposti laskea oman tilanteesi mukaisen palkan ulosmittauksen (tai maksusuunnitelman) suuruuden.   


Photo by Unsplash


3 kommenttia:

  1. Hei, tutustuin blogiisi etsiessäni vertaistukea. Olen työssäni joutunut olemaan tekemisissä myös ulosoton kanssa, joten se on itselleni kaarensa puolesta tuttu. En välttämättä kommentoi usein, mutta liityn blogisi lukijakuntaan. Mukavaa joulun odotusta, enää 8 maanantaita jouluun. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogini, tervetuloa seuraamaan!
      Kirjoitan kieltämättä sellaisesta aiheesta, että se ei saa aikaan kovin paljon kommentointia tai keskustelua. Mutta tärkeintä on, että tietoa ja vertaistukea täältä saa :)

      Poista
  2. Kiva löytää "kohtalotoveri", ja huomata että en ole ainoa jolla on ulosottohaasteet. Blogiasi on kiva seurata ja saan uutta voimaa kun luen sinun juttuja. Sinun summat on isommat kuin minun, ja sinä jaksat mennä eteenpäin, niin miksi en minäkin. Onhan se niukkaa, kun kohtuu hyvästäkään palkasta ei jää paljoa käteen. Toivottavasti tuohon suojaosuuteen tulisi isompi korotus, on ollut suunnilleen sama koko sen ajan kun minä olen ollut ulosotossa (eli ikuisuuden :)).

    VastaaPoista

Piinaa ja pääsiäistä

Pääsiäisviikkoa eli Piinaviikkoa eletään ja ihan kohta vaihtuu maaliskuu huhtikuuksi - talvi kevääksi. On aivan ihanaa tuo valon määrän lisä...